Hei,
Olen miettinyt pitkään uuden koiran hankkimista. Minulta löytyy jo 10 vuotias kultainennoutaja sekä 3 vuotias sekarotuinen joka on aika pieni kooltaan, säkä n. 25cm. Molemmat narttuja. Olen miettinyt huskyn ottamista, mahdollisesti kahden huskyn ottamista mutta näin aluksi yhden. Olen 18 vuotias opiskelija, asun kotona niin kauan että valmistun. Minulla olisi tarjota huskylle koti maalla jossa on ISO piha ja paljon tilaa juosta. Tänne saisi rakennettua suuren tarhan sekä mahdollisuus juoksunaruun. Harrastan itse päivittäistä lenkkeilyä (n.5-8km) sekä haluaisin mahdollisesti käyttää näyttelyissä. Talvella olisi hyvä mahdollisuus päästä vetämään koska täältä löytyy paljon peltoja yms.
Kun valmistun koulusta, muutan taloon joka on myös maalla (perheeni omistaa tämän talon) joten koira ei joutuisi siinäkään vaiheessa kerrostaloon tai vastaavaan. Mitä mieltä olette, onko minulla tarjolla tarpeeksi hyvät olosuhteet huskylle jotta "pysyy järjissään"? Mitä luulette, tuleeko toimeen näiden toisten koirieni kanssa? Onko parempi ottaa samantien vaikka samasta pentueesta kaksi koiraa vai ensin yksi ja esimerkiksi vuoden, parin päästä toinen? Uroksen haluaisin mutta kun täältä löytyy jo nuo kaksi narttua niin ehkä olisi helpompi ottaa narttu.
Kiitoksia vastauksistanne :)

Vastaukset 4
Vanhimmat
Husky yleensäkin tulee hyvin toimeen toisten koirien kanssa mikä täälläkin on todettu.
Meillä on koira, jossa on puolet huskya (emo ollut lapissa rekikoirana). Isä oli sakemannin ja collien sekoitus. Koira on ollut todella haastava. Näykkiminen pentuaikana oli erittäin vaikea saada pois. Yritettiin totuttaa kissoihimme. Koira on jo 2 vuotias eikä edellenkään tule toimeen kissojen kanssa. Autoja haluaisi jahdata. Teurasti meidän oman lampaan, vaikka aijemmin nuoli niiden naamat ja oli ystävällinen. Sitten eräänä päivänä vain päätti alkaa saalistamaan "kaveriaan" Taistelutahtoa löytyy. Itsepäisyyttä löytyy. Kipukynnys on älytön. Vaikka lehmä potkaisisi päähän, niin tuskin hetkauttaisi tuota koiraa.
Eläinlääkäri sanoi minulle, että tuo rotuyhdistelmä ja luonne on sellainen, että koskaan ei voi hetkeksikään jättää lasten kanssa. Joskus on vain sellaisia yksilöitä, että omistajan täytyisi olla melkein yli-ihminen, että saisi kelvollisen tapauksen kasvatettua.
Puoliverinen1, taisi olla syynä koirasi käyttäytymiseen juuri se ei-husky puoli koirasta.
Koiria kannattaa aina ottaa vain yksi kerrallaan. Koiran ensimmäinen vuosi on todella tärkeä koiran oppimisen kannalta ja silloin pitää kyetä panostamaan täydellä sen opettamiseen. Kun edellinen on hanskassa parin vuoden ikäisenä voi ottaa jo seuraavaa, jos haluaa. Kahden nuoren koiran kanssa käy helposti niin, että on kaksi täysin tavatonta, kun molempien tapakasvatus jää vähän puolitiehen ja molemmathan siitä kärsii ja lisäksi vielä hihnan toinen pääkin.
Toki tietenkin jos koiralta ei tulla koskaan paljon vaatimaan, niin mikäs siinä siten ottaa useampi kerrallaan.