Kevätruno

Kiitos sininen ajatus runostasi !
Jospa ne kevättuulet veiskin surut ja pettymykset mennessään.

Luen mielelläni Maaria Leinosen runoja tässä yksi josta pidän.

Nämä kuulaat illat
valoa tulvivat
vaikka kevätitku
vielä pisaroi silmunyrkeissä
vaikka takatalven jäinen uhka
vielä katumassa yli.

Näitä rakastan.
Istun kuulovartiossa.
Uusi laulu syntymässä:
sulavan lumen humahdus
tyyntyneen tuulen huokaus
talvilinnun vapautunut helähdys
joka kevät uusi.
Kevät keväältä
vavahduttavampi.
Ilon kipeä viilto.

Vaikka se käki ei vielä kukukkaan,
niin sielussa soivat säveleet.
Keväisen puron, sateen ropinan,
helisevien jääpuikkojen,
lammen rannalla.

Nokkosperhonen lensi yli polun,
tuli mahalasku pusikkoon.
Mitenkähän kevään sateet
kohtelivat kevään iloista lentäjää.

Isäsorsa uiskenteli yksin,
vain pieni sula siipien alla.
Ei näkynyt kaveria.
Mutta haapanat ylvästelivät
parettain somasti.

Harmaat on takit linnuilla noilla
pesivät rannoilla, hetteillä, soilla.
Kaartavat taivaalla peltojen yllä
sammakot kelpaavat ruoaksi kyllä.
Harvakseen nostavat pitkäksi kaulaa
tunnethan kurjen kun se laulaa.

Aurinkoisella rinteellä
ryppäinä valkovuokot
valoon auenneet.
Varjonpuolella arasti
vasta kurkistavat hillitysti.
Linnunlaulu ylittää
kaukaa humisevan
liikenteen äänen, ja
hiljainen onni viipyy
minussakin.
Järvenselkä kimaltaa
tuulen ajaessa aaltoja.
Rannan riippakoivun
oksat myötäilevät tuulta.