Lentoon ampuminen

Metsästyksen vastustajat ovat enimmäkseen henkilöitä, jotka itse eivät ole harrastaneet metsästystä. Siksi he eivät ehkä osaa fokusoida toimintaansa kaikkein räikeimpien epäkohtien hoitamiseen.

Entisenä metsästäjänä paljastan erään mielestäni pahimman pään eläinrääkkäystä edusatvan ilmiön, josta ei juuri lainkaan käydä keskustelua mediassa. Kyseessä on kana- tai vesilintujen lentoonampumisessa haavoittuneet linnut ja niiden hidas ja tuskallinen kuolema.

Suurin osa lentoonampumisista tapahtuu pakenevaa lintua ampumalla. Varsinkin, jos osuma on huono, tai liian pitkältä matkaa ammuttu, näyttää kuin saalislinnulle ei olisi tapahtunut mitään. Se jatkaa lentoaan vauhtia hidastamaatta. Mutta hyvin suurella prosenttiosuudella lintuun tulee muutaman haulin osuma.

Ja takaapäin ammuttaessa tämä osuma tulee suoliston alueelle; linnun vatsakalvo ainakin puhkeaa. Jo yhden haulin aiheuttama vatsakalvon puhkeaminen riittää aiheuttamaan tuskallisen, hitaasti etenevän kuoleman.

Kerron esimerkkejä: Olin aikoinaan innokas kanalintujen metsästäjä. Minulla oli suomenpystykorva koirana. Panin merkille, että saamastani saaliista, jos pyyt lasketaan pois, jokaista ampumaani lintua kohden koira löysi vähintäänkin yhden kanalinnun, joka oli kuollut suolistoon osuneen haulin seurauksena, mutta aampuja ei ollut löytänyt lintua.

Vesilintujen kohdalla tämä suhde on vieläkin karumpi, koska vesilinnustus tapahtuu pääsääntöisesti lentoon ampumalla. Vesilinnustuksessa kituvien lintujen määrää tosin saadaan pienennettyä noutavien koirien avulla. Maalinnustuksessa taas lentokykyiseksi jääneen haavoittuneen saaliin löytäminen välittömästi ampumisen jälkeen koiran avulla on jokseenkin onnen kauppaa. Minulta se onnistui yhden kerran ja silloin kyseessä oli aukella alueella lentänyt riekko.
8557
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Uskottavuudesta puheen ollen, vanhojen viestien havinasta muistan jotain kerrottaneen Susianalyytikon alias Sir BB:n harrastamasta lintujen metsästyksestä.

Tahtooko Itse Mestari Susianalyytikko kertoa asiasta enemmän?

Äänestä
  • Anteeksi tyhmyyteni ja päättelykyvyttömyyteni, aloitusviestissähän jo kerrotaankin kaikki.
    Drollattiinpa minua taas.

    Äänestä

Tuossapa rehellinen ja kokenut metsästäjä, joka oli ottanut oppia ja lopettanut tappamisen. Hatunnosto hänelle. Olet kunnon mies.

Sen verran aloituksesta, että monet metsästyksen vastustajat ovat erinomaisia ampujia ja tottuneita aseiden käsitelijöitä. Heille ei vain tulisi mieleenkään ammuskella luonnon eläimiä. Jos aseita ja ampumistaitoa tarviaan, valtio kutsuu miehet ja jakaa aseet.

Eläimien ammuskelu huvin ja harrastelun merkeissä ei ole aikuisen miehen arvolle sopivaa toimntaa.

Äänestä

Joku tuossa välillä jo kaappasi nimierkkini. Ehkä silti erotatte meidät erilaisten kirjoitustyylien perusteella.

Sen verran voin selventää taustojani, etten vastusta kaikkea metsästystä. Hirvien osalta pidän sitä jopa hyödyllisenä. Samoin pienpetojen metsästystä. Harrastan edelleen riistanhoitoa ja seuraan metsästykseen liittyviä ilmiöitä.

Mutta tämä poispäin lentävän linnun ampuminen haulipanoksella on toistuvasti karmeisiin eläinrääkkäyksiin johtava tapa harrastaa metsästystä. Kyllä sen jokainen rehellinen metsästäjä voi tunnustaa. Siitä on myös jotenkin päästävä eroon. Ehkä lentoonampuminen pitäisi kieltää.

Runsaasti haavakoita tuottavaa "eläimen hengenlähdöllä huvittelua" ei voi perustella eikä pitää oikeutettuna varsinkaan, kun jokaista saaliseläintä kohti näyttää metsään tai vesistöihin jäävän yhtä monta kitumalla kuolevaa yksilöä.

Äänestä

Tämä keskustelu on ollut erittäin aiheellinen. Ei vain siksi että lentoon ampuminen tosiaan on kaikkein yleisin ja valitettavin haavakoiden aiheuttamis tilanne metsällä, vaan myös siksi että se viimeistään paljasti nimim. susianalyytikon todellisen karvan. Ketjun toinen viesti paljasti sen mitä olen uumoillut jo pitkään. Analyytikko on itse metsästäjä, ei metsästystä vastustava luonnonsuojelija. Hän on metsästäjä, joka toiminnallaan yrittää pilata todellisten luonnonystävien maineen!

Äänestä
  • jaahas, analyytikko näköjään poisti kaikki viestinsä ketjusta

    Äänestä

  • masamoro kirjoitti:

    jaahas, analyytikko näköjään poisti kaikki viestinsä ketjusta

    Mitäpä muutakaan voisi, kun jo heti alkuun vedellään kölin ali mielin määrin.

    Äänestä

Se kun saa joskus selvemmän hetken ja sitä alkaa nolottaa, niin poistaa ne törkytekstinsä sitten. On kovaa kun sairastaa mielen sairautta ja lääkettä saatuaan, häpeää omia tekemisiä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Huonot osumat kirjoitti:

Metsästyksen vastustajat ovat enimmäkseen henkilöitä, jotka itse eivät ole harrastaneet metsästystä. Siksi he eivät ehkä osaa fokusoida toimintaansa kaikkein räikeimpien epäkohtien hoitamiseen.

Entisenä metsästäjänä paljastan erään mielestäni pahimman pään eläinrääkkäystä edusatvan ilmiön, josta ei juuri lainkaan käydä keskustelua mediassa. Kyseessä on kana- tai vesilintujen lentoonampumisessa haavoittuneet linnut ja niiden hidas ja tuskallinen kuolema.

Suurin osa lentoonampumisista tapahtuu pakenevaa lintua ampumalla. Varsinkin, jos osuma on huono, tai liian pitkältä matkaa ammuttu, näyttää kuin saalislinnulle ei olisi tapahtunut mitään. Se jatkaa lentoaan vauhtia hidastamaatta. Mutta hyvin suurella prosenttiosuudella lintuun tulee muutaman haulin osuma.

Ja takaapäin ammuttaessa tämä osuma tulee suoliston alueelle; linnun vatsakalvo ainakin puhkeaa. Jo yhden haulin aiheuttama vatsakalvon puhkeaminen riittää aiheuttamaan tuskallisen, hitaasti etenevän kuoleman.

Kerron esimerkkejä: Olin aikoinaan innokas kanalintujen metsästäjä. Minulla oli suomenpystykorva koirana. Panin merkille, että saamastani saaliista, jos pyyt lasketaan pois, jokaista ampumaani lintua kohden koira löysi vähintäänkin yhden kanalinnun, joka oli kuollut suolistoon osuneen haulin seurauksena, mutta aampuja ei ollut löytänyt lintua.

Vesilintujen kohdalla tämä suhde on vieläkin karumpi, koska vesilinnustus tapahtuu pääsääntöisesti lentoon ampumalla. Vesilinnustuksessa kituvien lintujen määrää tosin saadaan pienennettyä noutavien koirien avulla. Maalinnustuksessa taas lentokykyiseksi jääneen haavoittuneen saaliin löytäminen välittömästi ampumisen jälkeen koiran avulla on jokseenkin onnen kauppaa. Minulta se onnistui yhden kerran ja silloin kyseessä oli aukella alueella lentänyt riekko.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu