Pahimmillaan skitsofreenikko uskoo olevansa "jengi", "team", "ryhmä" tms. jakaakseen henkistä taakkaansa ja samalla myös harhaisen mielensä tuottaman ulosannin häpeää. On helpompi kuvitella edustavansa useaa henkilöä ainakin silloin, kun oma mielipide teilataan useamman henkilön toimesta. Se ikäänkuin taosittaa tilannetta.
Palstalla esiintyvä "provojengi" on henkisesti häiriintynyt yksilö, jonka henkinen kehitys on pysähtynyt varhaismurrosikään. Hän kuvittelee harhaisessa mielessään itselleen samoin ajattelevia kavereita, mutta jokaiselle terveelle ihmiselle on selvää, ettei useita noin pahasti ja samalla tavoin häiriintyneitä voi olla yhdessä edes hoitolaitoksissa.
Ihan palstan jonkinlaisen tason säilyttämisen takia hänen viesteihinsä ei pidä vastata. Se ei ole hänelle itselleenkään hyväksi, koska se ruokkii hänen harhojaan.
Palstalla esiintyvä "provojengi" on henkisesti häiriintynyt yksilö, jonka henkinen kehitys on pysähtynyt varhaismurrosikään. Hän kuvittelee harhaisessa mielessään itselleen samoin ajattelevia kavereita, mutta jokaiselle terveelle ihmiselle on selvää, ettei useita noin pahasti ja samalla tavoin häiriintyneitä voi olla yhdessä edes hoitolaitoksissa.
Ihan palstan jonkinlaisen tason säilyttämisen takia hänen viesteihinsä ei pidä vastata. Se ei ole hänelle itselleenkään hyväksi, koska se ruokkii hänen harhojaan.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Taas se sama ääliö kirjoittelee älyttömyyksiä. Ei ole pojulla muuta tekemistä tai sitten kyseessä on hömelölle ominainen pakkomielle. Suurella osalla vaihtoehtoilijoista on jonkun tason mielenhäiriöitä.
Jos nimimerkkiä "hörhöjengi" tarkoitit, niin ei se ehkä mielisairas ole. Pari keskenkasvuista kakaraa, jotka pitävät omaa mölötystään jotenkin fiksuna. Ainakin itse käy(vät?) fiksuuttaan markkinoimassa. Kukaan muu ei sitä tietenkään tajua. Luulevat vaan varhaismurkkujen lapselliseksi löpinäksi. Eivätkä varmaan väärässä olekaan.
Ookko sää ns. palstan seriffi, kun pystyt kieltämään palstalaisia vastaamasta?
Tää on tietääkseni ns. vapaa keskustelupalsta.
Kyseessä on taas tuo uskis naapurini, joka haluaa parjata minua ja kaikkia muitakin reiki-hoitajia ja myös vaihtoehtoilijoita.
Ette usko millainen kuminaama ja moni-nikki se oikein on. Olen saanut paljon todisteita kasaan häntä vastaan, mutta en vielä uskalla viedä poliisille, kun se on aiemmin saanut puhuttua ne puolelleen, kertomalla, että minulla muka olisi jotain psykosomaattisia oireita, mikä ei pidä paikkaansa, koska olen hoitanut itseäni reikillä ja olen täysin kunnossa.
En uskalla mainita sen nimeä, enkä omaanikaan, koska minulla ei ole vielä riittävästi todisteita kasassa häntä vastaan, mutta kerään edelleen ja jonain päivänä minulla on tarpeeksi todisteita hänen nettitoilailuistaan ja sitten ne loppuu siihen, kun vien asian poliisille.
Siis skeponen kertoo omasta sairaudestaan, joka on skitsofrenia ja tämän vuoksi skeponen esiintyy palstalla niin monella eri nikillä..
Kirjoittelee ensin yhdellä nikillä ja sitten vastailee toisella nikillä.
Sellainen se on meidän palstan skitso-skeponen.
Mölöttäjä taas asialla. Skepottelua ja skitsifreniaa. Taitaa olla perin ahdistava elämä sinulla?
> Mielenterveysongelmien hoidon pitää muuttua.
Jospa tästä uudesta näkemyksestä löytyisi apu skeponkin ongelmiin!
http://www.hs.fi/tiede/Brittipsykologit Biologia ei selitä mielen sairauksia/a1368322133531
Uudet rokotekokeet tehdään vain skepoilla, koska skepot ovat rokoteuskovaisia ja heihin eivät rokotteiden haittavaikutukset pure tai vaikuta.
Skepoilla on 100% suoja kaikkia rokotteiden haittavaikutuksia vastaan, muut sensijaan sairastuvat rokotteisiin noin100%:sti ja moni vieläpä kuolee rokotteen aiheuttamaan sairauteen ennemmin tai myöhemmin.
Herää suuri kysymys: Suojaako rokoteuskovaisuus skepoja rokotteiden haittavaikutuksilta????????????????
Ehkäpä kyseessä on rokoteuskovaisuudesta johtuva lumevaikutus!?
Mene ja tiedä!?
Tietenkin tehdään kaksoissokkokokeet.
Mitään näistä kokeista ei tehdä lapsukaisilla kuten ennen, vaan raavailla skeposilla.