Oletteko koskaan kokeneet että ette kuulu joukkoon? Olen taas kerran menossa sukulaisen syntymäpäiville, osanottajat ovat nuoria 30-45v oma ikäni lähentelee 70. Kaikki olen tuntenut jo lapsesta lähtien. Minun kai pitäisi olla ylpeä kun minut vielä kutsutaan joukkoon, mutta itseäni on alkanut vaivaamaan tämä ikäero, olen nuorekas ikäisekseni ja välillä mietin olenko todella jo niin vanha.
Ikäraja
70-2
8108
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Miten omien sukulaisten keskellä voi ajatella ettei kuulu joukkoon. Ymmärtäisin jos kyse olis ventovieraitten juhlista.
Nittaminax. Minulla on juuri näin, että olen tuntenut itseni hyvin ulkopuoliseksi harvojen sukulaisteni joukossa. Siis lapsiani en lue tähän joukkoon toki. Tuo ulkopuolisuuden tunne on jo ollut koko lapsuuden läsnä.
Näinkin voi asiat joskus olla. Enpä enää lapsuuteni/nuoruuteni sukulaisten kanssa olekaan missään väleissä.
Itseäni nuorempien kanssa ei ole tullut sitä tunnetta, mutta lueskelin juuri tämän palstan keskusteluja ja kauhistuin, että kuulunko minä tosiaankin tähän ikäryhmään. Nämähän ovat aikuisia ihmisiä, niinkuin minunkin kuuluisi olla.
Mikä siinä lieneekin, että se sisäinen lapsi saa minusta aina yliotteen ja tunnen itseni ulkopuoliseksi ikäisteni ja itseäni vanhempien joukossa. Sellainen kunnioittava tunne, että olepa hiljaa kun siinä aikuiset juttelevat keskenään. Itseäni nuorempien kanssa pystyn vapautumaan, vaikka ikäero olisi kymmeniä vuosia.
Mukaan vaan. Ootko tosiaan ainoa tämän sukupolven edustaja? Meillä tätä sukupolvea on, mutta edellistä ei enää lähisukulaisissa. Appeni aikoinaan yksissä juhlissa lähes 90-vuotiaana oli melkein pahoillaan, kun daamiksi pantiin oman sukupolvensa edustaja, olisi halunnut nuoremman.
Olen asunut syrjäisellä paikkakunnalla koko elämäni ajan, nuoruudessa kaikki oli turvallista kun sukulaisia oli joka puolalla. Sitten tuli 1972 vuosi, jolloin me kaikki olimme muuttopuuhissa muualle töiden perässä. Minä jäin tänne ja nyt en tulle kuuluvani tähän joukkoon, kun yhtään sukulaista ei asu tällä paikkakunnalla. Vaikka elämäni 67 vuotta täällä olen ollut, en tunne kuuluvani tähän joukkoon.
Eipä ole monesti kutsuttu mihinkään joukkoon.
Jossakin olen joskus käynyt ja yleensä huomannut olevani aivan väärässä paikassa.
Kyllä olen. Vaimoni ollessa estyneenä kävin kerran Nordean hopeahapsien bussiretkellä Valamossa.
EI KOSKAAN ENÄÄ!
Mammavoittoinen sakki. Omahyväiset, itsetietoiset, eläköityneet naisopettajat jatkoivat opettamista kovalla äänenellä ja ajallisesti aivan liian möhään.
Keskustelua oli mahdoton saada aikaan.
Olen myös käynyt kerran paikallisen eläkeläisklubin viikkokokouksessa. Vai mikä se nyt on.
Riitti minulle.
Kuntosalille kotiuduin heti ensi kerralla mutta silloin, vajaa 10-vuotta sitten, olinkin hieman alle 60-vuotias.
Kun oikein ajattelen, luulen, että ulkopuolisuuden tunne on seurannut minua lapsesta saakka, mutta on aika paradoksaalista, että juuri se on tehnyt minusta seurallisen...
Nuorempana hakeuduin usein itseäni vanhempaan seuraan, nyt näyttää olevan päinvastoin. En myöskään katso, että ikä erottaisi minua joukosta, enempi sen tekee erilainen arvomaailma, se, ettei oikein löydy yhteisiä kiinnostuksen kohteita.
Usein nuorten kanssa seurustelu nyt kuitenkin menee heidän ehdoillaan, kai se kiinnostus on taikasana niissäkin suhteissa...