Kun yhteistyö ei suju

Kirjoitusvirhe -paholaisia tulee, kun puhelimella näpyttelee. Mutta ehkäpä ymmärsitte silti asiani ;)

Itse kirjoitin opparin pari vuotta sitten (valm. maaliskuussa 2011), ihan hyvin siitä selvisi yksinkin :) Ehkä ensimmäinen kuukausi aiheen päättämisestä meni materiaalien metsästämiseen (syyskuu) ja tammikuussa olin saanut kirjoitettua ensimmäisen kokonaisen version opparista (mukana oli verkkokysely, johon oli vastausaikaa muistaakseni 1kk tms., joten tuloksia ei päässyt "heti" analysoimaan). Tämän jälkeen en enää hirveän suuria muutoksia tehnyt tekstiin. Esityksen, opponoinnin ja kypsärin tein muistaakseni helmikuussa. Suurin "ongelma" oli tapaamisten sopiminen ohjaajan kanssa, sillä ko. heppu oli melko kiireinen (vaikka kaikin puolin hyvä olikin muutoin).

Aika moni on ammattikorkeasta selviytynyt, joten varmasti sinäkin saat sen opparin väännettyä :) Katso vaikka Theseuksesta tehtyjä oppareita, niin huomaat kyllä, ettei monetkaan ole kovin kummoisia raapustuksia: läpi pääsee siis lähestulkoon varmasti, jos vain jaksaa jotain aiheeseen liittyvää kirjoittaa tarpeeksi paljon! Aihe kannattaa myös valita niin, että se oikeasti kiinnostaa - silloin myös kirjoittaminen jaksaa motivoida paremmin. Tarkista myös, että ko. aiheesta on lähdeteoksia!

Onhan se nyt paljon helpompaa tehdä yksin kuin vetää kivirekeä perässään. Olen vasta tänä keväänä kuullut, että joissakin oppilaitoksissa ja jopa yliopistojen tiedekunnissa tehdään opinnäytteitä ryhmätöinä. Minusta sellainen on täysin hölmöläisten hommaa. Toinen ahkeroi ja toinen luistelee, mutta silti tulee hyväksyntä ja sama arvosana. Tällä konstilla lienee tarkoitus saada luuseritkin valmistumaan. Ilman muuta pitäisi olla ehdoton pakko, että jokainen tekee opinnäytteensä yksin. Vain silloin voidaan olla varmoja, että jokainen on oppinut jotain ja pystyy itsenäiseen työskentelyyn. Onnea sinulle yksinäsi opinnäytettä tekevä! Se toinen tyyppi olisi ollut sinulle vain rasite ja teettänyt kaiken sinulla. Hän suuttui vain siksi, koska menetti orjansa.

En ole oikein ikinä ymmärtänyt, miksi kukaan haluaa tehdä sen yhdessä. Tai ehkä tosiaan silloin, jos ei itse viitsi tehdä mitään ja saa parin, joka tekee kaiken valmiiksi.

En kyllä ymmärrä sitäkään, miksi tuollainen menettely edes sallitaan. Kyllä jokaisen pitäisi pystyä sen verran tekemään, että saa yhden opparin väsätty. Se kun ei ihan älyttömiä kuitenkaan vaadi. Arvostelukin olisi reilumpi, kun jokainen saisi sen itse tehdyn työn mukaan.

Itse en kyllä olisi alkanut graduani kenenkään kanssa yhdessä tekemään, vaikka se olisi ollut sallittuakin (ilmeisesti joissakin yliopistoissa oikeasti on).

Ainakaan meillä ketkään ei tehnyt opparia parityönä, vaan jokainen teki omansa. Ja kaikki onnistui valmistumaan, joten ei sen opparin tekeminen yksin mitenkään vaikeaa ole. Mun alalla ei oppareita ole tapana tehdä pareittain, mutta ehkä jollain muulla alalla voi olla toisenlainen käytäntö.

Ehdottomasti yksin. Olen tehnyt sekä yksin että kaksin. Kaksin ei löytynyt aikaa, aina ystävällä oli jotain muuta. Loppujen lopuksi sain tehdä 3/4 kokonaan yksin ja 1/4 tehtiin yhdessä. Olisin päässyt paljon helpommalla kun olisin tehnyt työt kokonaan yksin kun roikottanut ystävää mukana jota ei kiinnostanut ja ei ehtinyt koskaan.

Äkkiä kuullostaa siltä että ystävääsi ei edes kiinnosta. Yritti luistaa tehtävästä ja nyt suuttu koska ei saa tehtyä ollenkaan.

Itse tein oparin vuosi sitten yksin, kun ei ollut muutakaan mahdollisuutta. Toki se kahdestaan tekeminenkin tuo työhön hyviä puolia, mutta yksin tehdessä voi keskittyä aiheeseen täysin oman mielenkiinnon mukaan, voi saada valmiiksi jopa aikaisemmin jos yhteistyö ei sujukaan sen toisen kanssa, ja no jos tekee oparin toisen kanssa, niin silloinhan se työ on vastattava kahden ihmisen panosta, eli oltava laajempi... taitavat opettajatkin liputtaa enemmän sen yksin tekemisen puolesta. Helpompi arvioida kuinka kumpikin on suoriutunut yksilöinä työstä.

Toisalta kurja temppu ystävällesi, jos olette jo tosissanne sopineet tekevänne yhdessä työn, ja ymmärrän jos vihastuu... MUTTA jos olette sopineet jo aloittavanne työn eikä häntä kiinnosta, niin parempi sinun on yksin sitten tehdä. Kunhan puhut asiat selviksi kaverisi kanssa ensin. Itsellä jäi oparin valmistuminen viimetippaan ja se stressin määrä ja kiire oli järkyttävä. Kannaltasi hyvä, että olet kaukaa viisas.

Kannattaa tehdä se opinnäytetyö yksin. Silloin sen voi tuntea omakseen ja arvostelu tulee juuri siitä mitä on tehnyt. Opinnäytetyön tekeminen ei ole vaikeaa. Pitää vain ottaa se aihe, rajata sopviasti, etsiä lähteet ja ennenkaikkea - innostua itse siitä tekemisestä ja tiedon hakemisesta.

Jos hyvän ystävän kanssa teet opinnäytetyön, on se ystävyys mennyttä. En tunne ketään joille ei olisi tullut riitaa ja eripuraa yhteisen opinnäytetyön puitteissa.

Olen itse tehnyt opinnäytetyöni yksin, ei ollut mitään ongelmia. Nyt kun oeln yrittäjä ja minulla on muutamia työntekijöitä jotka ovat samalla opiskelleet ja tehneet opinnäytetyötänsä yksin. Olen tutustunut näihin töihin ja hyviä ovat olleet.

Älä jännitä, alat vain tekemään. Se menee hyvin, paremmin kuin kaverin kanssa. Suosittelen yksin tekemistä.

Sano myös ystävällesi, että sinua ahdistaa yhteisen työn tekeminen ja et koe itseäsi tarpeeksi hyväksi, joten ystävä saa paremman opinnäytetyön tehtyä ilman "huonoa kaveria". Käännät asian näin päin. Vähättele itseäsi ystävälle ja ettet hirveä lähteä parityötä tekemään, koska se niin ahditaa että yöunetkin ovat menneet. Jos tykkää tästä huonoa, niin ei ole hyvä ystävä koskaan ollutkaan.

Tein aikoinaan opinnäytetyön kaverini kanssa tai pikemminkin se meni niin, että minä tein suurimman osan työstä, koska kaverille tuli aina jotain muuta, kun piti opparia kirjottaa. Hän lähti kotiin, kun minä jäin koululle tekemään opinnäytetyötä. Eli hän sain helpolla opinnäytetyön, josta vielä tuli todella hyvä arvosana. Joten tee mielummin itse, niin ompahan mahdollinen kunnia sitten oikeasti sinun.

Oliko kyse siis amk:n opinnäytetyöstä?

Minäkin teen yksin. Olen kuullut riittävän monta tarinaa siitä, kuinka toinen parista on pelkästään siipeillyt ja saanut ilmaiseksi hyvän arvosanan. Tai kuinka koko työn tekeminen on viivästynyt kun toisella on ollut muuta tekemistä. Amk:n opinnäytetyö on oikeasti aika helppo homma.

Eivät kaikki yritä vain helpommalla päästä vaikka yhdessä jonkun kanssa opinnäytetyötään vääntävät. Ei meillä ainakaan vähemmällä päästetty. Kirjoitetun työn laajuus ja vähimmäispituus tuplaantui, eikä se saanut olla vain sivuja täyttävää häläpätiläppää.

Oma alani on esittävä taide, ja opinnäytetyön pääosassa oli opiskelukaverin kanssa tehty esitysprojekti. Siihen päälle sitten prosessin dokumentointia ja analysointia, aiheeseen liittyvää tutkimusta, lähdemateriaalin keruuta ja käsittelyä yms.

Ohjaava opettaja meitä varoitteli, kun yhteisen ajatuksemme kanssa tulimme juttusille. Vakuutimme, ettei meillä ollut hätää, sillä innostus oli yhteinen ja tavoitteet samoilla linjoilla. Lopputuloksena ovat hyvänä ja jopa nöyrästi ylpeänä muistona se toteutettu esitys, katkenneet yhteydet entiseen kaveriin ja välttävä opinnäytetyön tekele :)

Yhteistyön vaikeutena ei välttämättä ole toisen työhaluttomuus. Meillä ainakin oli haastavaa löytää yhteistä aikaa molempien aikataulujen ollessa niin erilaiset (koulu, harjoittelut, työt...).

Olihan siinä muutenkin ongelmaa: Työn alla kun esimerkiksi oli ohjaajan pyynnöstä jo kirjoitetun tekstin selventäminen ja konkretisoiminen, mutta toisella lähti helposti ajatus laukkaamaan ja syntyi aina uutta tekstiä, jonka selkeämmästä sanomasta ei ollut tuottajalla itselläänkään varsinaista kuvaa. Siinä sitten kaksi aasia veti vastakkaisiin suuntiin ilman mainittavaa edistymistä työn suhteen ;)

Yhteydet eivät varsinaisesti katkenneet tuon opinnäytetyön myötä, mutta jotain siinä loppuvaiheessa tapahtui, mikä asiaan kuitenkin tavalla tai toisella vaikutti.

Jälkeenpäin on välillä tullut ajatuksia aiheista, joita mielellään keskittyneemmin tutkisi samaan tapaan. Silloin on kaivannut tuollaista "tekosyytä", jotta voisi yhtä järjestelmällisesti johonkin yhteen asiaan aikaansa uhrata.

Opinnäytetyötä tehdessä painoi mielessä se, minkälainen työn "pitäisi" olla, siis ulkopuoliset vaatimukset. Jälkeenpäin näki, että nuo "pitää olla" -määritelmät olivat vain ne kehykset, joiden avulla olisi voinut vain työskennellä siihen omaan kiinnostukseensa nojaten ja siitä inspiroituen.

Kutsu ystävä kahville tai kaljalle ja selitä tuntemuksesi. Ymmärtäähän sen, että toinen kokee itsensä ensin petetyksi, mutta eiköhän paha mieli lauhdu kun asiaa mielessään kypsyttelee, ja jatkatte ystävinä niin kuin tähänkin asti.

Minä olen aikoinani tehnyt opinnäytetyön ystäväni kanssa. Hyvin meni. Kirjoitimmekin niin samanlaisella tyylillä, että arvostelija(t) eivät huomanneet, missä välissä kirjoittaja vaihtui. Tämä on ainoa palaute, joka minulla on jäänyt työstä mieleen. Merkittävinkin siis :-).

Sehän on vanha totuus, ettei porukan hommista tule yhtä hyvää tulosta, kuin yksin tehdystä työstä. Lopputöiden osalta pätee se nyrkkisääntö, että yli puolet porukan töistä edustaa niitä tapauksia, joissa se kiltimpi ja tunnollisempi joutuu tekemään kaikki vaivannäköä vaativat osuudet. Sille toiselle siunaantuu jatkuvasti "luontevia" esteitä.

Kuten avaaja kertoi, ei edes ystävyyssuhde ole varma tae siitä, etteikö altistuisi hyväksi- tai hyödyksikäytetyksi.

Ainakaan gradujen osalta en suosittelisi porukan töitä. Eihän se tulevissa työpaikkahaastattelussa kuulosta meriitiltä, jos joutuu paljastamaan tehneensä lopputyön jonkun toisen kanssa yhteistyönä. Silloinhan on tulkinnanvaraista, mitä osaamista työn tekemisestä on kunkin tekijän kontolle luettavissa.

Itselleni kävi juurikin näin, kun olin tekemässä opinnäytetyötä neljän kaverin kanssa, joista yhden piti olla ihan ystävä. Loppujen lopuksi minä tein sen hiki hatussa jo ennen joulua ja muut jahkasivat tammi-helmikuun puolelle ja valittivat, kun kaikki aika meni siihen. Ja kun meillä oli ohjeissa se, että jokainen oppilas lähettää oman osuutensa ohjaavalle opettajalle. Todellisuudessa minä lähetin sen 4-5 kertaa opettajalle ja muut jäsenet raapivat sen kokoon muutamassa päivässä lähettämättä sitä opettajalle! Koko työ olisi kaiken päälle pitänyt lähettää opettajalle tarkistettavaksi, mutta muut vetosivat etteivät olleet tehneet sitä ja ettei enää ehtinyt.

Voitte arvata, että mua vitutti! Itse tein hirveän työn ja kuuntelin opettajan neuvoja kärsivällisesti, jotta saataisi työstä hyvä numero ja muut menivät sössimään sen. Lopputuloksesta ei tullut yhdenmukainen ja siksi numero oli puolta numeroa pienempi. Toisin sanoen oltaisi saatu parempi numero työstä, jos muilla olisi ollut ennen joulu hieman enemmän mielenkiintoa ja motivaatiota tehdä se kunnolla, jolloin korjauksetkin olisi ehditty ehdä kiireettä. Kaiken päälle mulla oli hyvin stressaava aikaa tuolloin helmikuussa, mutta silti tein koulun kunnolla... Siis stressaavaa siinä mielessä, että sain helmikuussa pahoinpitely- ja rikosilmoitusuhkauksia, yksi melkein-tappouhkaus.