Voi hyvänen aika

En tiedä itkeäkö vai nauraako. Mulla oli joskus 80 luvun alku ja puolessa välissä hyvä kaveri kun oltiin teinejä, mutta sitten 90 luvun alkupuolella opiskelu vei mut toiselle paikkakunnalle samoin avioituminen. Nyt pari kuukautta sitten kun kävin tuolla nuoruusvuosieni kotipaikkakunnallani halusin myös löytää tän kaverin ja käydä moikkaamassa ja katsomassa mitäs sille kuuluu nykyään.

Ajattelin, että tuskin se siellä enää asuu, mutta halusin käydä silti tarkistamassa asuuko se siinä samassa kerrostalo kaksiossa missä se silloinkin asui vuosikymmeniä sitten äitinsä kanssa. Se asui totta tosiaan vielä siellä samassa paikassa ja ihan samannäköisenä kuin silloin viimeksi nähdessä kun oltiin 16 vuotiaita. Sen tunnisti oitis, sillä oli ihan samanlainen tukka kun silloin ja ihan SAMAT VAATTEETKIN???? Tietenkin se oli vanhentunut ja näytti keski-ikäiseltä kuten mä, mutta muuten mikään ei ollu muuttunut.

Siellä se asu äitinsä kanssa edelleen. Sillä oli edelleen se "oma huone" jossa me vietettiin 80 luvulla useita hetkiä aikaa jutelleen ja kuunnellen musaa. Jotenkin kaikki oli aika karmaisevaa kun sen elämässä ei näyttänyt mikään muuttuneen, tosi OUTOA aivan kuin paluu 80 luvulle. Sen huone oli ihan samanlainen jopa samojen bändien julisteet seinällä ja sama sisustus jne. jotenkin niin noloa ja säälittävää keski-ikäiseltä ihmiseltä joka kumminki silloin nuorena oli vielä ihan terve päästänsä. Siinä me istuttiin "sen huoneessa" ja se soitti siltä samalta vanhalta mankalta joka sillä oli jo sillo 80 luvulla niitä samoja bändejä jota me silloinki kuunneltiin.

Voi hyvänen aika se ihminen puhui ihan samoja asioita ja samat ongelmat ku silloi teininäkin, mikään ei ollut muuttunut se ihminen oli jäänyt teini-iän tasolle ja 80 luvulle todellakin. Se koko asunto oli aivan poissa tästä nykymaailmasta se oli pysähtynyt sinne . . 80 luvulle.

Niin surullista, mutta totta. Tuo ihminen ei ollut koskaan kasvanu aikuiseksi ei seurustellut eikä ollut naimisissa, ei töissä . . sen se sanoi, että oli eläkkeellä. Puhui paljon samoja asioita joista silloin nuorenakin eli samoista ihmisistä eikä ollut päässyt ETEENPÄIN elämässään eikä ollut varmaankaan tietoinen, että nekin ihmiset on jo aikuisia, voinu jo muuttua, olla naimisissa, omata perhettä ja elää omaa elämäänsä tässä NYKYHETKESSÄ. Ressukka puhui yläaste ajan tapahtumista aivan kuin se olisi nykyhetkeä, vaikka niistä ajoista on jo yli 30 vuotta.

Sillä ei ollut tietokonetta eikä kännykkää, vain vanha kuvaputki Tv joka tuskin toimi. Uskoakseni se oli sulkenut tän nykyisen pois mielestään ja eli menneessä. Aluks ajattelin et tän täytyy olla jokin mulle järjestetty piruilujuttu tms, mutta kun eihän se voinu tietää, että olen tulossa sinne joten sekään ei ollut syy.

Sen äiti oli jo vanha ja sairaaloinen joten tuskin sekään paljoaa mistään enää tajusi. Ajattelin, että sillä on pakko olla jokin mielenterveysongelma sillä eihän toi ole enää normaalia, vaikka siis monet saattaa tykätä vintagesta ja harrastaa jotain menneiden aikojen juttuja, mutta tää oli ihan jotain tosi kummallista, se ihan tosiaan ELI 80 luvulla vieläkin.

Mä kerroin omasta elämästä ja, että olen töissä, oma talo, naimisissa ja mulla on jo parikymppiset lapset pois kotoa muuttaneet ja toistin useaan otteeseen minkä ikäinen mä olen koska ajattelin, että se heräis edes siihen, mutta ei, se vaan puhui menneistä aivan kuin se olis nykyhetkeä jopa käyttäen samoja sen ajan slangisanoja joita teinit käytti silloin. Se näytti mulle niitä samoja vanhoja 80 luvun rock lehtiä joissa oli juttuja sen lempibändeistä, mun oli vaan eläydyttävä sen mukana koska mä näin, että se oli sille tärkeää enkä halunnut rikkoa sen omaa maailmankuvaa jossa se näytti elävän.

Lähdettyäni teki tosiaan mieli itkeä se oli jotenkin niin kammottava ja säälittävä kokemus. Harmi kun en tunne enää ketään sen kavereita tai sukulaisia, jotta olisin voinut kysyy tuosta ja onks tästä kukaan edes tietoinen ja hoitaako niitä joku. Mä en oikeen voinut puhua mitään aikuisten normaaleja asioita sen kanssa enkä kysyä millä ne elää ja hoitaako niitä joku taho.