Minun Rakkaani...

Tsau kirjoitti:

Sinä kannat kuuliaisesti eväskassimme
merenrannalle. Ne painavat käsissäsi..mutta, et valita.
Retkellä.
Täytyy olla runsaasti evästä.
Sanoo mieheni. Joten.
Jos, aikoo syödä.
Jonkun on ne kannettava. Perille saakka.
Sinä aikuinen poikani. Otat aina tämän tehtävän.

Palet.
Et osaa vieläkään päättää kuinka
paljon vaatteita täytyy sinun ottaa mukaan. Mitä pukea päällesi..
Otit liian vähän.
Olet yhä minun lapseni.
Ristiriitaiset ohjeet saavat sinut hämmetyneeksi..
Jos, ei isäkään...ota..

Merenrannalla missä vielä keväisin tuulee..
Ilma on muuten lämmin ja keväinen...
Näihin maisemiin palaan..aina uudelleen
Vuodesta toiseen...
Suljen aina täällä silmäni ja kuuntelen
mäntyjen hiljaista laulua...
Täällä minusta tuntuu siltä että, voin sen tehdä..
Minun ei tarvitse olla valppaana...
Voin hetken rentoutua..

Tuo teidät kaikki tänne.
Rakkaani...
Ajattelen, kuinka monen ihmisen kanssa...
olen tämän matkan tänne tehnyt...
Vuosien ajan...vuosikymmenten ajan..koko elämäni ajan..
Minulla on paljon muistoja...repussani...
Täältä. Samalta tutulta paikalta...
Aina siitä lähtien kun olin pieni lapsi.
Ensimmäisestä retkestä oman faijani kanssa..tänne..
Äkkiä minun on häntä ikävä...kova ikävä..
Olisipa hän nyt kanssamme tässä...
Kertoisi tarinoita näistä vesistä, kareista...
reimareista, väyleistä, merestä.....ja minä vain kuuntelisin..
Hiljaa..puhetta. En tarvitsi muuta...mitään muuta...

Istumme nuotio- tulien ääressä.
Sinä vapiset.
Riisun päältäni vaaleanpunaisen villapuseron.
- Kulta. Laita tämä nyt päällesi..sanon.
Se on vaaleanpunainen, naisten pusero.
Emmit.
Ei se mitään. Sanon itsepäisesti vastaan.
Jos, nyt alat palelemaan, palelet koko ensi yön.
Rakas...minä tiedän.
Olen ollut nuoruudessani merellä. täälläkin... Uskoisit nyt.

Autan sinua pukemaan. Tuon villapuseron päällesi.
Sen kaulus on liian iso. Paketoin kauluksen kaulasi ympärille.
Vedän hupparin päähäsi.. Nyt istut tähän..
Tuli lämmittää...

Nosta kätesi näin...Näetkö tulen yläpuolelle...ja hierot käsiäsi yhteen..näin...toisiaan vasten...
Ja minä opastan...lisää.

Palaamme pikkuhiljaa takaisin.
Eväät on syöty..
Matkalla kysyt, en kai minä vaan vilustu?

Ole huoletta. Et. Menet kotona lämpimään suihkuun jos, vielä palelet..ja jostain palaa mieleeni kaikki opetukset..mitkä oma faijani oli kertonut..

Sinä olet niin reipas ja tunnollinen.
Kaikessa siinä mitä maailmassasi koet..jonka osana kuljet...
Luonnon, minut. Äitisi..osana..tätä kaikkea, kanssani..

Ja, minä jään miettimään...
Olet kuin nuo metsäkauriin nuoret vasat...
Kuvia tältä retkeltämme..jotka tallentuivat kameraan..

Miksi kuvaat? - kysyt...
Lähettääkseni ne maailmalle.
Toiselle puolen maapalloa, ystävilleni...
jotta he näkisivät...meidät..

Juuri sellaisena mikä on meissä....olennaisinta ja tärkeää....
En tarvitse liittää siihen sanoja yhtäkään.....he ymmärtävät...kyllä. Tiedän sen.


Tsau:Friidu

(tämä runoni on omistettu aikuiselle pojalleni joka autistinen nuori mies. Hän liikkuu kaikilla mukanamme näillä retkillämme. Luonto on ollut tärkeä osa aina meitä. Siksi tämä on Kiitos, runo myös omalle edesmenneelle faijalleni. Hän opetti minut rakastamaan luontoa ja ennenkaikkea merta ja merenrantaa.. kaupunkilaislapsena;)

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä