Kummitteleva kondomi

Eivät kummittelevat esineet välttämättä aina haitallisia ole.
Serkkuni Adolf Sahlberg toi kaukoidän matkaltaan kondomin,
jotka hän oli ostanut markkinoilta joltakin woodoo-poppamieheltä.
Tämä oli lausunut ennustuksen, tällä kondomilla Aatu tulisi voittamaan
kotipitäjänsä panomestaruuskilpailut.
No eihän Adolf tätä uskonut, mutta osti kondomin matkamuistoksi, koska
niissä oli kaunis koristekuviointi. ( myyjä sanoi sen tuottavan mielihyvää
kondomin omistajalle).
Kotiin palattuaan Aatu unohti kuukausiksi koko ostoksen vaatevarastoon , mutta kerran panoreissullaan päätti kokeilla sitä ,
kun ei muutakaan siihen hätään löytänyt.
Välittömästi kun hän oli vetäissyt kortsun keskijalkaansa hän sai tunteen, ikäänkuin heikko sähkövirta olisi kulkenut jalkapohjista kikkelin varteen.
Sitten alkoi tapahtumaan kummia, Effu huomasi että hän pystyi
ajatuksensa voimalla ohjaamaan kondomin liikkeitä. Hänen tarvitsi vain ajatella panoa , nussimista tai mitä tahansa mulkun liikkeitä niin kortsu suoritti juuri ajatellulla tavalla kyrvän liikkeet . Tällöin lihasten
rasitus jäi hyvin pieneksi.

Kerran hän koemielessä osallistui kondomilla Pöytyän panomestaruuskilpailuun ja voitti ne ylivoimaisesti. Hän
sanoi , että koko panon ajan hänen täytyi pidätellä, ettei meno olisi näyttänyt aivan luonnottoman nopealta.
Reiluna miehenä Aatu jätti "taikatkortsulla" kilpailemisen siihen kertaan, ja käytti niitä vain tilapäisesti raskaimmissa ja kiireisimmissä panohommissa kylän yhteiseksi hyväksi. Kuntoaan hän piti yllä kuntoilemalla entiseen tapaan.

Onko muilla kokemuksia kummittelevista esineistä, joilla olisi vastaavankaltaisia positiivisia vaikutuksia ?
2122
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ei oo mut sun tyylisistä pälleistä ikävä kyllä on.

Äänestä
  • Et siis ole koskaan saanut, harmillista.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Bettina Sahlberg kirjoitti:

Eivät kummittelevat esineet välttämättä aina haitallisia ole.
Serkkuni Adolf Sahlberg toi kaukoidän matkaltaan kondomin,
jotka hän oli ostanut markkinoilta joltakin woodoo-poppamieheltä.
Tämä oli lausunut ennustuksen, tällä kondomilla Aatu tulisi voittamaan
kotipitäjänsä panomestaruuskilpailut.
No eihän Adolf tätä uskonut, mutta osti kondomin matkamuistoksi, koska
niissä oli kaunis koristekuviointi. ( myyjä sanoi sen tuottavan mielihyvää
kondomin omistajalle).
Kotiin palattuaan Aatu unohti kuukausiksi koko ostoksen vaatevarastoon , mutta kerran panoreissullaan päätti kokeilla sitä ,
kun ei muutakaan siihen hätään löytänyt.
Välittömästi kun hän oli vetäissyt kortsun keskijalkaansa hän sai tunteen, ikäänkuin heikko sähkövirta olisi kulkenut jalkapohjista kikkelin varteen.
Sitten alkoi tapahtumaan kummia, Effu huomasi että hän pystyi
ajatuksensa voimalla ohjaamaan kondomin liikkeitä. Hänen tarvitsi vain ajatella panoa , nussimista tai mitä tahansa mulkun liikkeitä niin kortsu suoritti juuri ajatellulla tavalla kyrvän liikkeet . Tällöin lihasten
rasitus jäi hyvin pieneksi.

Kerran hän koemielessä osallistui kondomilla Pöytyän panomestaruuskilpailuun ja voitti ne ylivoimaisesti. Hän
sanoi , että koko panon ajan hänen täytyi pidätellä, ettei meno olisi näyttänyt aivan luonnottoman nopealta.
Reiluna miehenä Aatu jätti "taikatkortsulla" kilpailemisen siihen kertaan, ja käytti niitä vain tilapäisesti raskaimmissa ja kiireisimmissä panohommissa kylän yhteiseksi hyväksi. Kuntoaan hän piti yllä kuntoilemalla entiseen tapaan.

Onko muilla kokemuksia kummittelevista esineistä, joilla olisi vastaavankaltaisia positiivisia vaikutuksia ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu