Telluslaisaloite

Tilanne ufotutkimuksessa on kestämätön ja paradoksaalinen.
Tälläkin palstalla kirjoittajat janoavat vastauksia ufojen arvoituksiin:
Mistä tulevat, miten toimivat, ketkä ohjaavat ?
Paradoksaalista on taas se, että samaan aikaan Telluksella on satoja
kontaktihenkilöitä, jotka kanavoinnin kautta nämä kysymykset ovat jo
kauan sitten selvittäneet.
Gaktisen Liiton salassapitolainsäädännön takia he eivät näistä
kuitenkaan saa julkisesti kertoa.
Syynä on se, että Telluksen asujaimiston henkinen kehitystaso ei
vielä ole niin korkea, että heille näitä salaisuuksia voitaisiin paljastaa.

Jo tuhansia vuosia me telluslaiset olemme henkistä tasoamme pyrkineet nostamaan, joten se lähivuosina, tai edes vuosisatoina
vaaditulle tasolle tuskin tulee nousemaan.
Jos aiomme saada ratkaisun omana aikanamme, näen ainoaksi
mahdollisuudeksi sen, että kehitystasovaatimuksia alennetaan.
Eräs mahdollisuus tähän olisi se, että telluslaiset tekisivät Galaktisen
Liiton lakiasäätävälle elimelle telluslaisaloitteen
nykyisten kehitystasovaatimusten lieventämisestä.

Pyydänkin arv. lukijoilta mielipiteitä niin ko. hankkeesta kuin
muistakin mahdollisista keinoista tilanteen ratkaisemiseksi.
Galaktisin terveisin:
Maharishi Maha-Watsa, 1. lk:n kontaktihenkilö.
1476
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

taso nousee huikeasti heti kun pääset laitoshoitoon. lamassa on se huono puoli että avohoitoon pääsee kaikenlaista porukkaa.

Äänestä
  • Hymis ja tämän ketjun aloittanut pseudoskepo tappelivat, kumpi voitti?

    Äänestä

Kyllä, näitä tyhjänpäiväisiä höpötyksiä on palstalla aivan liikaa.

Äänestä
  • Kyllä vain . Asiallisia valopallohavaintoja kaivataan.
    Naapuri kertoi eilen sellaisesta:
    Kuopion yli lensi valopallo, väri beige. Korkaus arviolta 150m.
    Lentosuunta luoteeseen. Tuuli puhalsi etelästä.

    Äänestä

  • __havaitsija kirjoitti:

    Kyllä vain . Asiallisia valopallohavaintoja kaivataan.
    Naapuri kertoi eilen sellaisesta:
    Kuopion yli lensi valopallo, väri beige. Korkaus arviolta 150m.
    Lentosuunta luoteeseen. Tuuli puhalsi etelästä.

    Arvokas havainto.
    Jälleen askel ufojen arvoituksen ratkeamista kohti.

    Äänestä

Hah !
Hellakoukkuja kuumennetaan !

Äänestä

Hassua että jotkut ihmiset jaksaa trollata täällä. Jos kyseiset ihmiset aukaisevat silmänsä niin saattaisivat nähdä asioita pidämmälle kuin oman nenän mittansa päähän. Tietysti joku ottaa tästä hernettä sinne nenäänsä ja rupeaa tivaamaan mitä minä asioista tiedän mutta voin sanoa että tiedän enemmän kun kysyjä mutta paljon on vielä opittavaa. Havainnoista sen verran että niitä on ja todistajia mutta henkilöllisyyksiä, paikkoja ja tapahtumia en paljasta kenellekkään koska olen luvannut pitää omana tietona. Tapahtumat eivät ole lentokoneita, helikoptereita jne.. koska ne on varmistettu helposti.

Äänestä
  • No, puske sinä päätäsi vuosisadan jatkuneisiin valopallohavaintoihin ja salassapitovelvollisuuksisi !
    Anna myös arvo kontaktihenkilöiden salassapitovelvotteisiin !

    Äänestä

  • Agnus Dei kirjoitti:

    No, puske sinä päätäsi vuosisadan jatkuneisiin valopallohavaintoihin ja salassapitovelvollisuuksisi !
    Anna myös arvo kontaktihenkilöiden salassapitovelvotteisiin !

    Juurikin näin!

    Äänestä

Joo,minäkin olen luvannut pitää kaiken humiksilta,kanavoijilta,kontaktihenkilöiltä sekä
myös Maitreyalta saamani tiedot salaisina 3200 vuoden ajan.

Sekä omalta muijalta myös..

Äänestä
  • Muuten voisin uskoa mutta tuo muija- osuus menee liian paksuksi. Koneella päivystävällä kriittisesti suhtautuvalla känsäkouralla ei ole kuin virtuaalinainen Irma, palli-imuri Luopioisista.

    Äänestä

Mikäli jonkun koneella päivystävän hörhendaalin mielestä muijaosuus menee liian paksuksi,niin silloinhan tällaisella hörhendaalilla ei itsellä ole muijaa laisinkaan.

Korkeintaan samaa sukupuolta oleva,Pallivahasta kotoisin oleva "ystävä" tai sitten hörhendaali joutuu turvautumaan pelkkään pölyimuriin

Äänestä

Järjestelmällistä häirintää ja kiusantekoa. Outoa että ylläpito ei saa bannia noiden IP osoitteille.
Tällä terrorilla ei ole mitään muuta tarkoitusta kuin kiusanteko.

Saattaapa hyvinkin olla että joku kirkko tai vastaava on palkannut nuo häiriköt sillä muuten tuossa käytöksessä ei ole järjen hiventäkään.

Äänestä
  • Laitoin ylläpidolle kolme ilmoitusta ja kyselyä että onko mahdollista tukkia noiden häiriköiden turpa. Haastan tarvittaessa oikeuteen koska silloin poliisin velvollisuus on etsiä IP osoitteiden perusteella häiriköt.
    Se on minulle ihan se ja sama miten oikeus suhtautuu asiaan pääasia on että tyypit löytyy ja saadan vastaamaan tekosistaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


maharishi Maha-Watsa kirjoitti:

Tilanne ufotutkimuksessa on kestämätön ja paradoksaalinen.
Tälläkin palstalla kirjoittajat janoavat vastauksia ufojen arvoituksiin:
Mistä tulevat, miten toimivat, ketkä ohjaavat ?
Paradoksaalista on taas se, että samaan aikaan Telluksella on satoja
kontaktihenkilöitä, jotka kanavoinnin kautta nämä kysymykset ovat jo
kauan sitten selvittäneet.
Gaktisen Liiton salassapitolainsäädännön takia he eivät näistä
kuitenkaan saa julkisesti kertoa.
Syynä on se, että Telluksen asujaimiston henkinen kehitystaso ei
vielä ole niin korkea, että heille näitä salaisuuksia voitaisiin paljastaa.

Jo tuhansia vuosia me telluslaiset olemme henkistä tasoamme pyrkineet nostamaan, joten se lähivuosina, tai edes vuosisatoina
vaaditulle tasolle tuskin tulee nousemaan.
Jos aiomme saada ratkaisun omana aikanamme, näen ainoaksi
mahdollisuudeksi sen, että kehitystasovaatimuksia alennetaan.
Eräs mahdollisuus tähän olisi se, että telluslaiset tekisivät Galaktisen
Liiton lakiasäätävälle elimelle telluslaisaloitteen
nykyisten kehitystasovaatimusten lieventämisestä.

Pyydänkin arv. lukijoilta mielipiteitä niin ko. hankkeesta kuin
muistakin mahdollisista keinoista tilanteen ratkaisemiseksi.
Galaktisin terveisin:
Maharishi Maha-Watsa, 1. lk:n kontaktihenkilö.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu