Opasnet-sivulta lainaus:
Me nykydemokratian kasvatit pidämme alkeellisina käytäntöjä, jossa vahvin määrää ja tarvittaessa vaientaa vastapuolen. Pidämme tärkeänä sitä, että myös oppositiolla on oikeus tulla kuulluksi, ja että sillä on tasaveroiset mahdollisuudet yrittää päättäjän rooliin. Olemme myös kehittäneet lainsäädännön, joka rajoittaa päätöksentekijän mielivaltaa. Haluamme siis varmistaa, että olipa päättäjänä kuka tahansa, päätökset ja siitä seuraava toiminta ovat joissain yhteisesti sovituissa rajoissa.
Päättäjällä on siis demokratiassakin varsin suuri valta päättää mitä haluaa, kunhan pysyy sääntöjen puitteissa eikä epäreilusti estä muita toimimasta. Näiden sääntöjen rikkomisesta seuraa nopeasti rangaistus ja viraltapano. Tällä tavalla yhteisö kontrolloi päätöksentekoa.
On kuitenkin myös toinen vallankäytön kontrolloimisen muoto, jota on syytä myös tarkastella. Yhdelle päättäjälle nimittäin yleensä annetaan päätösvaltaa vain rajattuun määrään asioita. Näin estetään vallan keskittyminen ja ylilyönnit, ja varmistetaan, että aina on olemassa jokin päättäjää kontrolloiva taho, joka pitää yllä vallan tasapainoa. Kuitenkin tästä seuraa myös se, että on vaikea saada aikaan päätöksiä asioista, jotka ylittävät kaikkien päätöksentekijöiden valtuudet.
Kritiikkiä (myös perustelematonta) on pakko kuunnella, ja sen jälkeen voi päättää oman valtansa puitteissa mitä haluaa. Järjestelmä siis keskittyy varmistamaan, että valtaa annetaan vain sen verran, että vaikka päättäjä päättäisi mitä haluaa, se on kuitenkin siedettävää yhteisön kannalta.
Perustellun kritiikin huomioinnin vaatimus tulee mukaan kuvaan siten, että se edellyttää huonojen vaihtoehtojen hylkäämistä, jos on olemassa perustellusti parempia vaihtoehtoja kokonaisuuden kannalta. Päätöksentekijät eivät siis joudu vangin tapaan miettimään sitä, kuinka luotettavia muut päättäjät ovat ja vetääkö joku välistä muiden vahingoksi. Sen sijaan he kyllä joutuvat miettimään sitä, onko perustellun kritiikin huomiointia sovellettu oikein ja tehokkaasti eli ovatko kokonaisuuden kannalta huonot vaihtoehdot todella saatu karsittua pois.
http://fi.opasnet.org/fi/Perusteltu_kritiikki_on_huomioitava#Perusteltu_kritiikki_on_huomioitava

Vastaukset 2
Vanhimmat
Kiitos, että tuot tämän puolen demokratiasta esille. Sekin on yksi niistä asioista, jotka on helppo unohtaa.
Ei Heinolassa:
Olemme myös kehittäneet lainsäädännön, joka rajoittaa päätöksentekijän mielivaltaa.
Ei Heinolassa:
Päättäjällä on siis demokratiassakin varsin suuri valta päättää mitä haluaa, kunhan pysyy sääntöjen puitteissa eikä epäreilusti estä muita toimimasta.
Ei Heinolassa:
Perustellun kritiikin huomioinnin vaatimus tulee mukaan kuvaan siten, että se edellyttää huonojen vaihtoehtojen hylkäämistä, jos on olemassa perustellusti parempia vaihtoehtoja kokonaisuuden kannalta.