En voinut koskaan uskoa itsestäni sitä, että olin viilellyt. Siitä oli jo kuulukausi ja jäljet ovat poissa, mutta tätä en olisi uskonut tapahtuvan kuukausi sitten. Kuuluin niihin nuoriin jotka vastustivat: alkoholia, tupakkaa, viiiltelyä ja muuta semmoista. Pidin viiltelelijöitä sääliä kerjäävinä itsekeskeisinä teineinä jotka pakenivat todellisuutta näillä kielletyillä asioilla/aineilla. Huomautin kerran kaveriporukassani kaverini viiltelyjäljistä, että "Mitäs nämä ovat?" Luulin niitä silloin vanhoiksi jäljiksi ja en ajatellut asian olevan kummoinen sillä keskuudessa oli nykyisiä ja entisiä viiltelijöitä. Ystäväni suuttui ja itki minulle. Ajan päästä itsekkin päädyin viiltelemään sheiverillä ranteeseen suht koht syvät jäljet. Syy Tuntematon. Pidin sitä tehtävänä jonka minun piti suorittaa. Ehkäpä se oli sitä, että halusin huoleni pois ja ajttelin niiden valuvan pois veren mukana. Tein sitä muutaman kerran samaan kohtaan kunnes "jäin kiinni" En kerro historiastani enkä huolistani tänne, mutta haluan kertoa tarinaani. Sitten tuli kuvioon tupakan maistelu ja nyt olen suunnittelemassa kavereideni kanssa grillijuhlia joihin kuuluu alkoholi ja olemme kaikki alaikäisiä (15-17).
Mitä opin?
Moni ystäväni huomasi viiltely jälkeni ja silloin ymmärsin ystävääni joka oli suuttunut ja itkenyt minulle. Olisin halunut tehdä samoin, kun ihmiset kyselivät arvistani minulta. Välillä oli tunne, kuin olisin halunnut julistaa maailmalle pahanoloni ja sitten oli hetkiä, kun pelkkä huomauttelu arvista sai minut itkunpartaalle ja tuntemaan oloni surulliseksi. Itse opin kummiskin sen, että jollei viiltelijä halua itse ottaa viiltelyään puheeksi niin ei kannata ainakaan puhua liian suoraan kyseiselle henkilölle siitä. Minun tapauksessani olisin kaivannut vain pitkiä haleja en muuta. En halunnut loppupelissä, että villtelystäni puhuttiin enkä halunnut suoranaista tukea. halusin hiljaisia haleja. Itse olen tämän viiltelyn jälkeen lohduttanut moniakin ystäviäni pelkästään halaamalla ja välittämällä ajatukset sitä kautta vaikkei henkilö kuulisikaan niitä niin helpottaa ainakin itseäni henkisesti.
Mitä halusin tällä tekstillä sanoa?
Älkä pitkä kurittomia nuoria huomioita kerjäävinä ihmisinä. He ovat ihan tavallisia ihmisiä jotka tekevät erehdyksiä ja haluavat vain kokeilla kaikkea uutta. Joskus pelkkä halikin auttaa. Toivottavasti tämä teksti auttaa ihmisiä ymmärtämään paremmin viilteliöitä. Minulla itselläni on välillä hetkiä, kun olisi vain helpompi tarttua sheiveriin ja tehdä muutama näkyvä jälki, mutta en enään halua kokea samaa sääliä, joka saa minut nolostumaan. Kaipaan vain sillähetkellä halia.
Haleja kaikille

Vastaukset 1
Vanhimmat
:D LOL