Kesä on ihanaa kun lapset ovat kaikki meillä

En viitsinyt avautua tuohon kesä pilalla ketjuun, kun pelkkää provoa on koko ketju pulollaan.
Meillä on menossa kahdeksas uusperhevuosi, ja joka ainoan kesä on miehen lapset olleet meidän kanssamme, tai no 2,5 kuukauden lomastaan 2 kuukautta.
Minua tämä ei haittaa yhtään, päinvastoin.
Kyllä minäkin haluan viettää kesälomani lasten kanssa, ja lomailla lasten ehdoilla.
Miehen ex siis ei lomaile päivääkään lapsiensa kanssa.
Nytkin lähdemme kesällä koko porukka reissuun ulkomaille. Äitinsä kanssa ei miehen lapset ole ulkomaille päässeet, eikä omani isänsä kanssa.
Me otatte sitten miehen kanssa talvella tai syksyllä jonkin viikon loman jonnekin lämpimään jonne lähdemme ihan kaksin.
Lapset ovat kuitenkin tosi lyhyen aikaa sen ikäisiä, että viihtyvät vanhempiensa kanssa. Meidänkin lapsista yksi on jo täysikäinen ja loput täysikäisyyden kynnyksellä, joten uskon ettei mene kuin pari kolme vuotta niin huomaamme ettei kukaan meidän mukaamme enään lähde. Ovatpahan saaneet kokemuksia meidän kanssamme, ne eivät koskaan unohdu!
46324
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 46

Vanhimmat

Olen samaa mieltä! Minusta on ihanaa kun kesäisin mieheni lapset ovat enemmän meidän kanssamme. Emme ulkomaille asti pääse lomailemaan ihan taloudellisista syistä mutta käymme puistoissa, merellä veneilemässä, uimassa ja kierrämme lähialueiden tapahtumia :) Lapsemme ovat vielä nuoria, ala-aste ikäisiä 3 (miehen2 biologista ja "otto"lapsi, eli lasten siskopuoli) ja sitten yksi ihan vauva(yhteinen) ja kesä menee aika pitkälti lasten toiveiden mukaan. Mies pitää itse yhden viikon lomaa meistä kaikista, harrastuksensa parissa viettää sen. Lasten äiti on kesät töissä, pitää itse lomansa vasta kun lapset menevät kouluun takas.
Minä oikein odotan että lasten loma alkaa jälleen ja saamme puuhailla päivät pitkät kaikkea kivaa yhdessä!

Äänestä

Mä taas olen onnelinen, ettei mun lapset ole koskaan halunneet nähdä isän naista, eikä mennä sinne pilaamaan omaa kesää tai muutakaan vapa päivää. Me ei olla haluttu että mies toisi tai näyttäisi naisiaan meille tai tuoisi meille ne haukkumaan.

Meidän lapset ovat ansainneet vain parasta niin lapsena kuin aikuisena, ja siihen ei kuulu perheenrikkojat ja ex isän naiset. Me emme tarvi heitä mihinkään.

Voin vain kuvitella millaista elämä olisi jos naiset olivat tulleet meille, en voisi sanoa olevani lasteni äiti joka suostuu siihen että vieras ulkopuolinen perheenrikkoja olisi osa meidän elämää.. se ei vain meille sovi.
Olemme etuoikeutetussa asemassa, kun ei ole tarvinnut ottaa miehen naisia meille eikä lapset ole joutuneet haukutaviksi.

Mua hävtteisi jos lapset olisi pakotettu näkemään isänsä naiset. Oikeesti, en voisi enää katsoa lapsiani silmiin.

Äänestä
  • Lissu, paistaa läpi!!!!
    Miehen naiset, perheenrikkojat, ex isä.................
    Kämpässäsi on varmasti ovi, avaa, mene ulos, ja tapaa ihmisiä.
    Lyhyesti, HANKI ELÄMÄ ja unohda menneet tai ainakin säästä meitä muita.

    Äänestä

Kauheeta! Minä olisin ainakin kauhuissani, jos mun lapset joutuisivat olemaan väkisin isän ansieten kanssa kesällä tai yleensäkin muutenkin. Meille se ei vain ole koskaankäynyt. Sanoin jo alussa, että lapsiamme et sitten anna kenenkään sutturan pilata. Eikä ole antanut, koskaan emme ole heitä nähneet eikä koskaanole lapsiamme päässeet haukkumaan ja kiusaamaan.

En voisi olla äiti lapsilleni, jos mies olisi tuonut vieraan naikkosen meille. Mitä hän olisi tehnyt meillä?

Miehen sutturat ei kuulu meidän elämään. Lapsemme ovat tärkeitä ja ainutlaatuisia, joten heidän elämää kukaan vieras nainen ei ole päässyt pilaamaan. Onneksi mies on sen verran viksu että ei tuonut naisiaan meille väkisin, vaikka muuten hylkäsi ja vaihtoi lapsensa naikkosiin aikanaan.

En vain voisi edes kuvitella sitä tilannetta, että lapset olisivat viettäneet aikaa vieraassa paikassa... ihan puistattaa. Olemme etuoikeutettuja kun emme ole joutuneet moiseen pyöritykseen ikinä.

Saattaa olla etten tuntisi enää lapsiani kun vastaan tulisivat jos olisvat joutuneet vieraan naisen kiusattaviksi, en kehtiais sanoa olevani heidän äiti, jos olisi saattanut heidät siihen häpeään, että pakottaisin näkemään isän naikkoset!!

Ei vain sovi meidän ajattelluun.

Äänestä

Meillä myös erittäin tarkkaa ollut aina, kenen kanssa lapsemme aikaa viettää. Kaikkia ihmisiä emme hyväksy, ja siihen kuuluu myös miehen nykyinen pulu..! Meillä me vanhemmat yhdessä päätämmekuka on lastemme kanssa tekemissä ei nämä pulut, heillä ei mitään sananvaltaa meidän asioissa vaikka kuinka yrittää tai haluisi, ja kiipelevät miehen siivellä meidäno maisuteen.

Pulut pysykööt omillan ja me omillamme.
Jos mies haluu sitten itse maksaa pulujen elämän, niin senkun, kunhan maksaa meille myös tarvitsemamme rahan. Siitä pdiän kiinni.
Ja siitä, ettei miehen pulukset pääse meille tulemaan eikä kiusaa meidän lapsia. Ilman minun syyniä, ja kuulusteluja näillä naisilla ei ole meille asiaa eikä lasten elämään.

Äänestä
  • Piti sitten Lissu paukaista oikein kolme vastausta.
    Niin Lissuhan on sitä mieltä, että naikkoset rikkoo ja hajoittaa eikä anna isää tavata. Onhan se toki kamala ajatella että lapset viihtyvätkin sen isän luona erittäin hyvin.
    Kute kerroin meillä on menossa kahdeksas uusperhevuosi ja joka kesän olen miehenkin lasten kanssa viettänyt, koska a) lasten äiti ei halua pilata lomaansa viettämällä sitä lasten kanssa b) me haluamme viettää lasten kanssa lomamme ja nauttia kiireettömyydestä ja c) lapset viihtyvät meillä hyvin.
    Harmillista että Lissu elämäsi on noin mustaa ja synkkää ettet pysty elämästäsi nauttimaan, mutta me lupaamme nauttia siitä sinunkin puolestasi.

    Äänestä

  • Lapset ensin kirjoitti:

    Piti sitten Lissu paukaista oikein kolme vastausta.

    hihi hih meillä ei mihen pulut tule meidän kesää pilaamaan meillä tarkka seula, pulut pysyköön poissa emme tarvii heitä mihinkään moiset sutturat.Minä olen lapsten äiti, pehreenrikkojat saa pysyä kaukana meisrtä kunnon ihmisistä.Meille ie tulla.

    Äänestä

  • onnen ydin perhe kirjoitti:

    Vedäppä lissu sitä kossua ja hyppää järveen!

    Äänestä

Me emme myöskään alistuisi ex mieheni uusien haukkojen näkemiseen. Olisi julmaa tulla edes samaan kahvipöytään anoppilassa. Me kuulumme sinne ex miehen nykyinen eukko ei. Anoppi sanoikin, että meillä on aina kunniapaikka heillä. Olisi julmaa ollut lapsillekin näyttää miehen nainen ja sanoa että tämmöseen isi teidät vaihtoi. Nyt tietävät vain että isällä on joku suttura, mutta nähdä eivät halua. Anoppikin on sitä mieltä, että sitä naista kiinnostaa vaan miehen perintö ja omaisuus, ei muu.

Äänestä
  • Säälittää tuo lissu, sillä on noin monta persoonaa ja kaikki jauhaa samaa paskaaa....tää nyt oli lissun viides vitun vastaus tähän ketjuun. Lissu on tän palstan syöpä!

    Äänestä

  • vedä lissu ittes joj kirjoitti:

    Säälittää tuo lissu, sillä on noin monta persoonaa ja kaikki jauhaa samaa paskaaa....tää nyt oli lissun viides vitun vastaus tähän ketjuun. Lissu on tän palstan syöpä!

    Hän on kai ainut, joka uskaltaa sanoa asiat niinkuin ne ovat. Ei mielistele ketään eikä mene massanmukana siksi että olisi hyväksytty. Moni täällä niin tekee, ei uskalla sanoa omaa ajatustaan.
    Itsekin ihmettelen sitä, miksi siitä on tehty niin suuri haloo, jos lapset kielletään näkemästä isän naista? Mikä velvollisuus lapsilla ja exällä on siihen? Ei mun mielestä mikään. Jos mies on jättänyt perheensä, niin ptiääkö niitä uusia naisia tuoda entisen perheen elämään sotkemaan?
    Kyllä mies on velvollinen pitämään huolta siitä, että näkee omia lapsiaan, ja huolta siitä, että pitää naisensa erossa omista lapsistaan. Ne eivät minun mielestä todellakaan kuulu yhteen.

    Äänestä

  • samaa mieltä olen ky kirjoitti:

    Kehut sitten taas ittees, oot kyllä säälittävin otus mitä maa päällään kantaa.
    Mee hoitoon vai eikö edes hoito auta

    Äänestä

  • samaa mieltä olen ky kirjoitti:

    Hän on kai ainut, joka uskaltaa sanoa asiat niinkuin ne ovat. Ei mielistele ketään eikä mene massanmukana siksi että olisi hyväksytty. Moni täällä niin tekee, ei uskalla sanoa omaa ajatustaan.
    Itsekin ihmettelen sitä, miksi siitä on tehty niin suuri haloo, jos lapset kielletään näkemästä isän naista? Mikä velvollisuus lapsilla ja exällä on siihen? Ei mun mielestä mikään. Jos mies on jättänyt perheensä, niin ptiääkö niitä uusia naisia tuoda entisen perheen elämään sotkemaan?
    Kyllä mies on velvollinen pitämään huolta siitä, että näkee omia lapsiaan, ja huolta siitä, että pitää naisensa erossa omista lapsistaan. Ne eivät minun mielestä todellakaan kuulu yhteen.

    samaa mieltä, olkon sitte lissu tai leila niin hänellä on hyvätm ielipiiteet.

    Äänestä

  • gwcdhan kirjoitti:

    Lopeta saatanan pelle toi itses kehuminen ja opettele kirjoittamaan.

    Äänestä

  • gwcdhan kirjoitti:

    samaa mieltä, olkon sitte lissu tai leila niin hänellä on hyvätm ielipiiteet.

    samaa
    olkon
    hyvätm
    ielipiiteet

    Äänestä

  • samaa mieltä olen ky kirjoitti:

    Hän on kai ainut, joka uskaltaa sanoa asiat niinkuin ne ovat. Ei mielistele ketään eikä mene massanmukana siksi että olisi hyväksytty. Moni täällä niin tekee, ei uskalla sanoa omaa ajatustaan.
    Itsekin ihmettelen sitä, miksi siitä on tehty niin suuri haloo, jos lapset kielletään näkemästä isän naista? Mikä velvollisuus lapsilla ja exällä on siihen? Ei mun mielestä mikään. Jos mies on jättänyt perheensä, niin ptiääkö niitä uusia naisia tuoda entisen perheen elämään sotkemaan?
    Kyllä mies on velvollinen pitämään huolta siitä, että näkee omia lapsiaan, ja huolta siitä, että pitää naisensa erossa omista lapsistaan. Ne eivät minun mielestä todellakaan kuulu yhteen.

    Miksi kukaan kirjoittaisi tänne muuta kuin omia ajatuksiaan. Miksi palstalla, jossa kirjoitetaan anonyymisti kukaan yrittäisi mielistellä? Outo logiikka sinulla.

    Äänestä

Minusta on jotenkin sairasta estää lapsia tapaamasta isän uutta puolisoa koska silloinhan saatetaan estää lapsia tapaamasta sisarpuoliaankin! Tietenkin jos isän heitukat on kierrätyskamaa, joka kuulle uus, niin silloin ymmärrän ettei heitä tarvitse/kannata lapsille esitellä.
Minusta tervehenkiset aikuiset ymmärtävät että exmiehen elämässä voi olla/tulee olemaan uusi nainen jonka kanssa mies saattaa elää jopa loppu elämänsä ja silloin lapsilla on oikeus tavata tämä ihminen ja jopa tulla toimeen sen ihmisen kanssa!
Ja on erittäin outoa ajatella että uusioperheissä nainen olisi aina se joka on rikkonut toisen perheen! On monia uusioperheitä joissa lasten vanhemmat on eronnut aikoja ennen uuden tapaamista ja on myös naisia jotka jättää miehensä toisen takia.

Äänestä
  • Niinpä, olen samaa miletä kanssasi fhbök!

    Ja sitten on myös naisia jotka ovat itse pettäneet ja viis ovat veisanneet perheestään ja rikkoneet omansa, jopa sen uuden miehen perheen. Eli voisiko kenties kutsua emäperheenrikkojaksi.
    Sitten ihmettelen myös sitä, että aina puhutaan miehen uudesta naisesta, eikö eroäiti sitten ikinä ota rinnalleen uutta kumppania??? Noh, ottaahan se! Kaikki normaalit ihmiset kaipaa rakkautta ja rinnalleen kumppanin jonka kanssa elää aikuisen arkea, jakaa ilot ja surut ja tylsyydet. Se on harvassa se äitinainen, joka ei rakkautta kaipaa eikä siitä haaveilisi. Noh, joku Lissu on jäänyt yksin elämäänsä, sysisynkkään vihaansa ja siihen liene hyvin selvä syy, jonka me kaikki lukijat täällä arvaamme...tai tiedämme.

    Kyllä se on niin, että niin äidit kuin isät pettävät ja erojen jälkeen luovat uusia suhteita ja haluavat elää normaalia elämää ja olla onnellisia. Lapsetkin haluavat nähdä molemmat vanhemmat onnellisina ja iloisina. Myös heidän on kiva tulla molempien kotiin, kun siellä ei ole kireää ja otsaryppyistä vanhempaa joka utelee, kaivelee turhia tietoja, syyttää ja haukkuu toista vanhempaa eron syistä. Kyllä lapset sen vaistoaa, että isä ja äiti ei ole väleissä ja se on lapseisen kannalta surullista!

    Tuttavapiirissäni on jokaisella eronneella uusi kumppani. Tai jos ei uutta vielä, niin virityksiä kyllä päällä. Samoin naapurustossamme. Ei se niin kummallista ole, että uusperheitä on ja tulee koko aijan lisää. Kaikki tietävät sen kyllä ja näinhän se asia vaan menee!

    Äänestä

  • Useumiten kolmas rikkoo huvän perheen.Meillä ei olla edes nähty exisän naikkosia eivät ole pässeet kuisaamaan ja haukkumaan lapsia olemme onnekaita.

    Äänestä

  • onnen ydin perhe kirjoitti:

    Useumiten kolmas rikkoo huvän perheen.Meillä ei olla edes nähty exisän naikkosia eivät ole pässeet kuisaamaan ja haukkumaan lapsia olemme onnekaita.

    Sun kanta lissu tuli selväksi jo noissa aikaisemmissa kirjoitukissa, ja niissä kaikissa mitä näille palstoille oksennat.
    Mutta tiedätkö mitä, minä olen onnellinen, onnellinen että se ihana eronnut mies löysi minut eroni jälkeen, iloinen siitä että saan rakastaa ja tuntea olevani rakastettu, iloinen siitä että oman lapseni lisäksi elämäni ilona ovat aivan ihanat mieheni lapset, iloinen siitä että välit kaikkiin lapsiin ovat lämpimät ja rakkautta täynnä, iloinen siitä että saan olla terve niin keholtani kuin mieleltäni...aika monta ilon aihetta, jota sinulla ei ole. Ikävä sinulle, mutta ihminen joka myrkyttää ympäristöön kuten sinä, on kaiken epäonnen ansainnut.
    Laskin, että olet syytänyt tähän ketjuun kahdeksan vastausta, siis kahdeksan. Säälittävää. Kertonee vain ja ainoastaan siitä, miten katkerat olet kaikille uusperheille. Sinun kannattaisi mennä terapiaan noiden pakkomielteittesi kanssa, tosin voi olla ettei edes terapia voi auttaa sinua enää.
    Mutta kuule, mätäne pahaanoloosi, me muut nautimme elämästämme.

    Minä olen onnellinen ettei miedän ole koskaan tarvinnut pakolla ottaa ex isän/mihen naisia meille. Lapsetkinovat olleet onnellisempia, kun eivät ole joutuneet isänsä naikkosten haukuttaviksi ja pyöritykseen. Olisi ollut todella rankka paikka meille kaikille, jos lapset olisivat menettäneet minut vain siksi että olisivat joutuneet pakolla muuttamaan isän ja naikkosten kanssa. Onneksi meillä oli tiukka raja, että mies pitää naikkoset poissa meiltä ja varsinkin lastenläheltä. Olisi sääli jos lapseni olisivat menneet pilalle vain koska mies valitsi väärin ja hylkäsi ja vaihtoi naikkosiin.

    Äänestä

  • meille ei tulla kirjoitti:

    Siis apua, kuinka sairasta tekstiä. Anteeksi vain, mutta se sana tulee ensimmäisenä mieleeni, kun luen tätä...

    Siis miksi sinun pitäisi "pakolla ottaa ex-miehen puoliso teille", siis sinun luoksesi? En ole koskaan moista kuullutkaan. Siis minkä vuoksi ex-miehesi uusi puoliso edes haluaisi tulla sinun luoksesi? Ja vielä pakolla? En ole koskaan kuullutkaan tällaisesta käytännöstä...

    Ja mikä on ex-isä? En ymmärrä. Käsittääkseni isä on isä hamaan loppuun saakka, miten voi olla entinen isä? Isä on isä vaikka olisi maailman toisella laidalla, tai vaikkei häntä näkisi kymmeneen vuoteen. Ei se biologinen fakta siitä miksikään muutu.

    Miksi lasten pitäisi "pakolla muuttaa isän ja naikkosten kanssa"? En ole koskaan kuullut tällaisestakaan käytännöstä. Lapset yleensä tapaavat molempia vanhempiaan eron jälkeen, joko vuoroviikoin, tai sitten asuvat toisen luona ja käyvät toisen luona esim. joka toinen viikonloppu. Onko sinun ex-miehesi siis yrittänyt pakolla muuttaa lastesi kanssa jonnekin? Erikoista. Ja onko ex-miehelläsi siis useampikin nainen, kun puhut naikkosista?

    Miten lapsesi menisivät pilalle? En ymmärrä. Millainen äiti ajattelee lapsensa "menevän pilalle"? Siis milloin he menisivät pilalle? Vai menivät jo, kun isänsä lähti? Vai mitä???

    Äänestä

  • hämmentävää...... kirjoitti:

    Eikö vain olekkin sairaita nämä Lissun tuotokset?!
    Veikkaan, että et tule saamaan mitään kummempaa tai tarkentavaa vastausta kysymyksiisi, muuta kun nämä samat hokemat mitä hän on täällä viljellyt jo reilun kymmenen vuotta. Eli nämä kommentit näillä nimimerkeillä mitä tässäkin ketjussa on: "meille ei tulla, - rankkaa lapsill, -tarkka raja, -onnen ydin perhe, -pysykööt muualla" sisältää samaa katkeraa sairaan naikkosen sepitelmiä, eli saat vastauksen suunnilleen tolla samalla tyylillä ja sanoilla....ei se naakka parempaan pysty!

    Äänestä

  • Kyllästynyt..... kirjoitti:

    Minä en vois kuvitela, että lapaset olisivat missään tekemisissä ex mihen ja ex isän naikkosten kanssa.Se olisi suuri loukkaus lapsia kohtaan.
    Ja uskon että lapset ovat onnellisempia ja menestyneet juuri siksi loistavasti i kun ei ole ketään ulkopuolista ihmistä ollut siinä haukkumassa ja häititsemäsä.
    Ja meillä ei ole tarvetta mihen naisiin pysykööt poissa miksi heidän pitäis imeille tulla.

    HAHAHAHAAAAAAAAAAA :D Siis, just niin kuin edellinen kirjoittaja "kyllästynyt" arvailikin!!! Sama on vastaus oli kysymys mikä oli :D :D :D Voi Lissu Lissu Lissu, ootsä aika akka! Hehe, vai NAAKKA :D :D :D

    Äänestä

  • meille ei tulla kirjoitti:

    Minä en vois kuvitela, että lapaset olisivat missään tekemisissä ex mihen ja ex isän naikkosten kanssa.Se olisi suuri loukkaus lapsia kohtaan.
    Ja uskon että lapset ovat onnellisempia ja menestyneet juuri siksi loistavasti i kun ei ole ketään ulkopuolista ihmistä ollut siinä haukkumassa ja häititsemäsä.
    Ja meillä ei ole tarvetta mihen naisiin pysykööt poissa miksi heidän pitäis imeille tulla.

    Sinä "meille ei tulla":

    Taitaapa asia ollakin pohjimmiltaan niin, että se olisi suuri loukkaus SINUA kohtaan, jos lapset itse haluaisivatkin viettää aikaa isänsä ja tämän uuden puolison kanssa ja jopa viihtyisivät heidän kanssaan. Kyseessä on SINUN omat ennakkoluulosi ja katkeruutesi, älä sekoita lapsia ja lasten tunteita sinun OMIIN henkilökohtaisiin tuntemuksiisi ja ongelmiisi.

    Ja muista: Sinä ja lapsesi olette erillisiä ihmisiä. Ette ole ME, vaan lapset ovat omia persooniaan ja sinä oma. Älä puhu lastesi suulla äläkä laita sanoja heidän suuhunsa, sinä voit puhua vain ja ainoastaan omasta puolestasi. Opettele erottamaan omat tunteesi ja tarpeesi muiden vastaavista.

    Äänestä

  • Kyllästynyt..... kirjoitti:

    Eikö vain olekkin sairaita nämä Lissun tuotokset?!
    Veikkaan, että et tule saamaan mitään kummempaa tai tarkentavaa vastausta kysymyksiisi, muuta kun nämä samat hokemat mitä hän on täällä viljellyt jo reilun kymmenen vuotta. Eli nämä kommentit näillä nimimerkeillä mitä tässäkin ketjussa on: "meille ei tulla, - rankkaa lapsill, -tarkka raja, -onnen ydin perhe, -pysykööt muualla" sisältää samaa katkeraa sairaan naikkosen sepitelmiä, eli saat vastauksen suunnilleen tolla samalla tyylillä ja sanoilla....ei se naakka parempaan pysty!

    Ri lainkaan, vaan totista totta. Harva se vaan uskaltaa myöntää koska sääntö on se, että kaikkien pitää olla samaa mieltä, muuten olet sairas ja hullu!

    Äänestä

  • hämmentävää...... kirjoitti:

    Siis apua, kuinka sairasta tekstiä. Anteeksi vain, mutta se sana tulee ensimmäisenä mieleeni, kun luen tätä...

    Siis miksi sinun pitäisi "pakolla ottaa ex-miehen puoliso teille", siis sinun luoksesi? En ole koskaan moista kuullutkaan. Siis minkä vuoksi ex-miehesi uusi puoliso edes haluaisi tulla sinun luoksesi? Ja vielä pakolla? En ole koskaan kuullutkaan tällaisesta käytännöstä...

    Ja mikä on ex-isä? En ymmärrä. Käsittääkseni isä on isä hamaan loppuun saakka, miten voi olla entinen isä? Isä on isä vaikka olisi maailman toisella laidalla, tai vaikkei häntä näkisi kymmeneen vuoteen. Ei se biologinen fakta siitä miksikään muutu.

    Miksi lasten pitäisi "pakolla muuttaa isän ja naikkosten kanssa"? En ole koskaan kuullut tällaisestakaan käytännöstä. Lapset yleensä tapaavat molempia vanhempiaan eron jälkeen, joko vuoroviikoin, tai sitten asuvat toisen luona ja käyvät toisen luona esim. joka toinen viikonloppu. Onko sinun ex-miehesi siis yrittänyt pakolla muuttaa lastesi kanssa jonnekin? Erikoista. Ja onko ex-miehelläsi siis useampikin nainen, kun puhut naikkosista?

    Miten lapsesi menisivät pilalle? En ymmärrä. Millainen äiti ajattelee lapsensa "menevän pilalle"? Siis milloin he menisivät pilalle? Vai menivät jo, kun isänsä lähti? Vai mitä???

    Aika tyhmoä noi sun kysymystulvat! Ei lastenisää pidä pakoilla vaan hänen naikkosiaan, joita me emme ole halunneet meille ja lasten lähelle on ollut tulo kielto. Emme halunneet että katkerat ja haukkuvat naakat pilaavat lapsemme täysin ja minä olisin joutunut jättämäänl apset, enkä tuntisi heitä. En voisi katsoa lapsiani silmiin, jos olisin pakottanut lapseni vieraan epätoivoisen naikkosen seuraan... olisin saanut hävetä. Ja kuka äiti suostuu siihen että vieras ihminen haukkuu lapsia??? Minun lapset ovat eruoikeutetussa asemassa, kun ei ole tarvinnut nähdä niitä ex isän naikkosia koskaan, ei ole meillä käyneet ikinä. Emmehän mekäänmene katsoma miten ne naikoset asustaa. Siihen emme ole alistuneet ikinä.

    Me emme tarvi niitä ihmisiä mihinkään. Kukaan ei ole kertonut mihin niitä tarvii?

    NIis miksi sinun mielestä meidän pitäisi pyytää ex isän ja ex mieheni naikkoset meille ja mitä me heistä hyötyisimme? Onko pakko kuunnella haukkumisia ja kiusaamista? Ei minun mielestä.

    Meillä on aina ollut raja, että mies ei tuo naisiaan meille, emmekä me mene heitä känen kotiinsa katsomaan. Kaikki lasten vuoksi, ettei he joudu haukuttavaiksi ja väärään seuraan.

    Äänestä

  • miälenvikast... kirjoitti:

    Sinä "meille ei tulla":

    Taitaapa asia ollakin pohjimmiltaan niin, että se olisi suuri loukkaus SINUA kohtaan, jos lapset itse haluaisivatkin viettää aikaa isänsä ja tämän uuden puolison kanssa ja jopa viihtyisivät heidän kanssaan. Kyseessä on SINUN omat ennakkoluulosi ja katkeruutesi, älä sekoita lapsia ja lasten tunteita sinun OMIIN henkilökohtaisiin tuntemuksiisi ja ongelmiisi.

    Ja muista: Sinä ja lapsesi olette erillisiä ihmisiä. Ette ole ME, vaan lapset ovat omia persooniaan ja sinä oma. Älä puhu lastesi suulla äläkä laita sanoja heidän suuhunsa, sinä voit puhua vain ja ainoastaan omasta puolestasi. Opettele erottamaan omat tunteesi ja tarpeesi muiden vastaavista.

    Olisi se loukkaus meitä kohtaan, jos mies pakottaisi meidän katsomaan hänen knaikkosia. Siihen emme lähde ikinä. Emme tarvi semmosia perheenrikkojia elämäämme. Lapsetkin ovat samaa mieltä olleet aina.
    Eivät ole koskaan halunneet nähdä isän naikkosia, ei koskaan. Tietävät että jos joku vie heidänisän, niin miksi heidän pitää pyytää semmoinen ihminen kotiimme meitä haukkumaan? Ei onnistu ainakaan meillä.

    Jo hyviä lapsia ovatkin, jokainen on tosella oma persoona ja fiksu. En puhu lasten suulla, kyllä me ovat oman mielipiteensä jokainen sanonut, ja ovat samaa mieltä, että isän naikkoset ei kuulu heidän elämäänsä koskaan.

    Ihania lapsia ovat, tietävät että isä on tehnyt erittäin väärin, ja siksi ovatkih nyt hylänneet osänsä, ja siitä mies maksaa kovan hinnan. Ei koulunjuhliin ole kutsuttu, ei synbttäreille ei jouluja, ei rippihuhlia, ei kihljaisia ei häitä ei lasten lapsien ristiäisi ei mitään... Voit vainkuvitella, miten ihnaa on äitinä olla siellä kunniavieraana,joka lapset on yksin kasvattanut. Ei meillä mies korjaa rusinoita pullasta nytkään... Olen äiti joka ei lapsiaan hylkää, ja siksi lapset ovat edelleen läheisiä ja rakkaita. Olen aina ollut osa lasten elämässä, mutta sitä ei ole mies, joka lapsensa hylkäsi ja naikkosiin vaihtoi.

    Äänestä

  • onnen ydin perhe kirjoitti:

    Aika tyhmoä noi sun kysymystulvat! Ei lastenisää pidä pakoilla vaan hänen naikkosiaan, joita me emme ole halunneet meille ja lasten lähelle on ollut tulo kielto. Emme halunneet että katkerat ja haukkuvat naakat pilaavat lapsemme täysin ja minä olisin joutunut jättämäänl apset, enkä tuntisi heitä. En voisi katsoa lapsiani silmiin, jos olisin pakottanut lapseni vieraan epätoivoisen naikkosen seuraan... olisin saanut hävetä. Ja kuka äiti suostuu siihen että vieras ihminen haukkuu lapsia??? Minun lapset ovat eruoikeutetussa asemassa, kun ei ole tarvinnut nähdä niitä ex isän naikkosia koskaan, ei ole meillä käyneet ikinä. Emmehän mekäänmene katsoma miten ne naikoset asustaa. Siihen emme ole alistuneet ikinä.

    Me emme tarvi niitä ihmisiä mihinkään. Kukaan ei ole kertonut mihin niitä tarvii?

    NIis miksi sinun mielestä meidän pitäisi pyytää ex isän ja ex mieheni naikkoset meille ja mitä me heistä hyötyisimme? Onko pakko kuunnella haukkumisia ja kiusaamista? Ei minun mielestä.

    Meillä on aina ollut raja, että mies ei tuo naisiaan meille, emmekä me mene heitä känen kotiinsa katsomaan. Kaikki lasten vuoksi, ettei he joudu haukuttavaiksi ja väärään seuraan.

    Eikö Lissulla tosiaankaan irtoo mitään muuta kun toi sama loru? Tämäkin ketju on täynnä Lissun oksennusta! Tämä uusperhe palsta on mennyt täysin pilalle tämän takia! Eikä Lissulla ymmärtääkseni ole uusperhettä ja täällä silti on myrkyttämässä ilmapiiriä. Eikö ylläpito voi tehdä jo jotain? Täällä häiriköi yks ja sama päästään vialla oleva sekopäinen jankkaaja! Hänen tarinansa jo tunnetaan, niin miksi sitä aina vaan toitotetaan uudestaan ja uudestaan ja uudestaan?
    Toivottavasti koittaa se päivä pian jolloin ei tarvitse hänen kakkaa lukea!

    Äänestä

  • Alkkis lissu kirjoitti:

    Ei lissun takia, vaan noiden ihmisten takia, jotka puhuvat pahaa miehen ex perheestä. Ei lissu kommentoisi jos kukaan ei moista skeidaa kirjoittaisi. Mikä oikseus on haukkua miehen exiä kun heidn nyksiäkään ei saa haukkua?
    Lissu yksin ei ole syypää, yksin ei voi riidellä.

    Äänestä

  • totuusko sattuu? kirjoitti:

    Totuusko Lissun elämästä satuttaa? Kysyn vaan, että ketä se satuttaa?? Ei ketään!!!!
    Sinä kait olet eroäiti ja et kestä sitä totuutta, että monesti eroäidit (tosin ei kaikki) vaikeuttavat ex- miehen elämää juuri siksi, kun tämä on löytänyt uuden onnen ja jatkaa elämäänsä. Samalla sinun vihasi kohdistuu uuteen kumppaniin ja siitä se oravanpyörä lähtee käyntiin.
    Lissun vuodatukset ei ole normaalia, normaali ihminen EI jaksaisi kirjoittaa romaanin verran samaa kakkaa vuodesta toiseen jollekin uusperhe palstalle. Sisältökin on läpeensä sairasta ja ala-arvoista, nimittelyä, isän lyttyyn lyömistä ja itsensä jalustalle laittamista ym kaikkea....
    Veikkaan, että aika moni muukin on samalla ajatusmaailmalla kanssani tästä mielipiteestä
    Täyttää puppua koko Lissun skepeli!

    Äänestä

  • Näin on kirjoitti:

    Ei yksinomaan lissun elämästä. Vaan siitä että kellään ei ole oikeutta haukkua ja mustamaalata miehen exiä ja lapsia, jos ei ole valmis ottamaan itse vastaan haukkumisia.
    Täällä kun miehen exä ja lapset on vapaata riistaa ja saa haukkua mielin määrin, mutta se nyksä, on niin arka aihe ettei siitä saa pahaa sanaa sanoa.

    Siitä on kyse, ei lissun elämästä, se on vain esimerkki, miten toisin voi toimia.

    Äänestä

  • innen ydin perhe kirjoitti:

    Olisi se loukkaus meitä kohtaan, jos mies pakottaisi meidän katsomaan hänen knaikkosia. Siihen emme lähde ikinä. Emme tarvi semmosia perheenrikkojia elämäämme. Lapsetkin ovat samaa mieltä olleet aina.
    Eivät ole koskaan halunneet nähdä isän naikkosia, ei koskaan. Tietävät että jos joku vie heidänisän, niin miksi heidän pitää pyytää semmoinen ihminen kotiimme meitä haukkumaan? Ei onnistu ainakaan meillä.

    Jo hyviä lapsia ovatkin, jokainen on tosella oma persoona ja fiksu. En puhu lasten suulla, kyllä me ovat oman mielipiteensä jokainen sanonut, ja ovat samaa mieltä, että isän naikkoset ei kuulu heidän elämäänsä koskaan.

    Ihania lapsia ovat, tietävät että isä on tehnyt erittäin väärin, ja siksi ovatkih nyt hylänneet osänsä, ja siitä mies maksaa kovan hinnan. Ei koulunjuhliin ole kutsuttu, ei synbttäreille ei jouluja, ei rippihuhlia, ei kihljaisia ei häitä ei lasten lapsien ristiäisi ei mitään... Voit vainkuvitella, miten ihnaa on äitinä olla siellä kunniavieraana,joka lapset on yksin kasvattanut. Ei meillä mies korjaa rusinoita pullasta nytkään... Olen äiti joka ei lapsiaan hylkää, ja siksi lapset ovat edelleen läheisiä ja rakkaita. Olen aina ollut osa lasten elämässä, mutta sitä ei ole mies, joka lapsensa hylkäsi ja naikkosiin vaihtoi.

    tapa lissu ittes ! Vai innen ydin perhe BUA-HAH-HAAAAA

    Äänestä

  • ymmärrys hoi kirjoitti:

    Ei yksinomaan lissun elämästä. Vaan siitä että kellään ei ole oikeutta haukkua ja mustamaalata miehen exiä ja lapsia, jos ei ole valmis ottamaan itse vastaan haukkumisia.
    Täällä kun miehen exä ja lapset on vapaata riistaa ja saa haukkua mielin määrin, mutta se nyksä, on niin arka aihe ettei siitä saa pahaa sanaa sanoa.

    Siitä on kyse, ei lissun elämästä, se on vain esimerkki, miten toisin voi toimia.

    Sama toimii myös toisin päin, ei vain niin, että nyksät haukkuu. Kyllä sen taidon osaa myös eroäiditkin ja ihan omasta aloitteestakin....mieti sitä!

    Äänestä

  • Tsin tsin kirjoitti:

    Siinäs nyt näät, yksin ei voi riidellä, vaikka kuin lissua syytät!

    Äänestä

  • totuus sattuu tottak kirjoitti:

    Ri lainkaan, vaan totista totta. Harva se vaan uskaltaa myöntää koska sääntö on se, että kaikkien pitää olla samaa mieltä, muuten olet sairas ja hullu!

    Tapa lissu ittes

    Äänestä

  • lissu ry. kirjoitti:

    Siinäs nyt näät, yksin ei voi riidellä, vaikka kuin lissua syytät!

    tapa lissu ittes

    Äänestä

  • Tsin tsin kirjoitti:

    Sama toimii myös toisin päin, ei vain niin, että nyksät haukkuu. Kyllä sen taidon osaa myös eroäiditkin ja ihan omasta aloitteestakin....mieti sitä!

    Yleensä se on se kolmas koka rikkoo ja omii toisten perheen. Meillä ei isän naikkoset tule hakkumaan ja häirikömään meillä tarkka raja, meille ie tulla.

    Äänestä

  • lissu ry. kirjoitti:

    Siinäs nyt näät, yksin ei voi riidellä, vaikka kuin lissua syytät!

    Hahaaa Ihanko itse keksit typerän nimimerkkisi: Lissu ry. :D Hahahaaa typeryyden huippu.
    Eihän kukaan niin täällä ole väittänytkään, että yksin riitelee vaan Lissu ry lietsoo ja myrkyttää ilmapiiriä. Eikä edes niillä asioilla mikä tänne uusperhe palstalle kuuluu. LISSU LÄHE MENEE!!!!

    Äänestä

  • totuusko sattuu? kirjoitti:

    Ei lissun takia, vaan noiden ihmisten takia, jotka puhuvat pahaa miehen ex perheestä. Ei lissu kommentoisi jos kukaan ei moista skeidaa kirjoittaisi. Mikä oikseus on haukkua miehen exiä kun heidn nyksiäkään ei saa haukkua?
    Lissu yksin ei ole syypää, yksin ei voi riidellä.

    Voi hitsi lissu, ota lapaset mukaan ja mene niin kauas ku pippuri kasvaa oikseuskiesi kanssa....

    Äänestä

  • Buahahahahaa kirjoitti:

    Voi hitsi lissu, ota lapaset mukaan ja mene niin kauas ku pippuri kasvaa oikseuskiesi kanssa....

    mene hoitoon !

    Äänestä

  • xzqhböcxä kirjoitti:

    mene hoitoon !

    Ainut joka täällä hoitoo tarvitsee on lissu-rukka jonka mielenterveys on lopullisesti menetetty.

    Äänestä

  • onnen ydin perhe kirjoitti:

    Yleensä se on se kolmas koka rikkoo ja omii toisten perheen. Meillä ei isän naikkoset tule hakkumaan ja häirikömään meillä tarkka raja, meille ie tulla.

    Ei kukaan voi koskaan viedä ketään...sinut on jätetty, ei lapsia. Olet 2014 maailmassa säälittävä katkera eukko, jonka peilikuva kertoo, ettei vientiä enää ole. Ripustaudut lapsiisi, jotka pitävät yhteyttä isään ja rämän vaimoon, nyt aikuisina. Sinulta ei kysytä. Ainoa, mitä sinua kohtaan tunnetaan on sääli ja pelko. Et ole antanut anteeksi, et ole kasvanut aikuiseksi. Olet täysi nolla.

    Äänestä

Arvaattekos mikä on ihanaa? Se kun lapset ovat jo aikuisia ja päättävät itse miten lomansa viettävät. Lapset tulevat ja menevät ja väliajalla saa olla puolison kanssa aivan kahdestaan mökillä, ulkomailla, Lapissa tai ihan vain kotona. :)

Äänestä

Meillä vasta kolmas yhteinen kesä tulossa. Ja ihan muutama viikon päästä lähdemme koko konkkaronkan (miehen lapset 13v, 11v ja 7v ja meidän yhteinen 1v) kanssa kahdeksi viikoksi mökille, heinäkuun alussa ulkomaille kahdeksi viikoksi ja elokuussa risteilemään mun siskon perheen kanssa.

Tytöt (13v ja 11v) ovat meillä tänä kesänä seitsemän viikkoa, eivät tosin yhteen putkeen ja poika (7v) on viisi viikkoa.

Ihanaa kun päästään viettämään laatuaikaa koko perheen voimin

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Lapset ensin kirjoitti:

En viitsinyt avautua tuohon kesä pilalla ketjuun, kun pelkkää provoa on koko ketju pulollaan.
Meillä on menossa kahdeksas uusperhevuosi, ja joka ainoan kesä on miehen lapset olleet meidän kanssamme, tai no 2,5 kuukauden lomastaan 2 kuukautta.
Minua tämä ei haittaa yhtään, päinvastoin.
Kyllä minäkin haluan viettää kesälomani lasten kanssa, ja lomailla lasten ehdoilla.
Miehen ex siis ei lomaile päivääkään lapsiensa kanssa.
Nytkin lähdemme kesällä koko porukka reissuun ulkomaille. Äitinsä kanssa ei miehen lapset ole ulkomaille päässeet, eikä omani isänsä kanssa.
Me otatte sitten miehen kanssa talvella tai syksyllä jonkin viikon loman jonnekin lämpimään jonne lähdemme ihan kaksin.
Lapset ovat kuitenkin tosi lyhyen aikaa sen ikäisiä, että viihtyvät vanhempiensa kanssa. Meidänkin lapsista yksi on jo täysikäinen ja loput täysikäisyyden kynnyksellä, joten uskon ettei mene kuin pari kolme vuotta niin huomaamme ettei kukaan meidän mukaamme enään lähde. Ovatpahan saaneet kokemuksia meidän kanssamme, ne eivät koskaan unohdu!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu