Mitä tapahtui???

Viimeisen kahden viikon aikana tullut suuret määrät kohteita myyntiin etuovelle, ja aikaisemmin myynneissä olevissa hintaa pudotettu reilusti alaspäin, siis kymppitonni pelkästään pyyntihinnasta ei näytä olevan mikään ongelma. Eli paras tapa tingata on tällä hetkellä olla tinkaamaatta, hinnat laskee automaattisesti. Vapaapudotuksessa oleva talous otti siis niskalenkin asuntojen hinnoista.
1296
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

etkö ymmärrä? No setä selittää. Kun asuntoa myydään halutaan tietenkin saada mahdollisimman hyvä hinta. Tästä syystä laitetaan esim.30 000e "ylimääräistä" pyyntiin ja kokeillaan hetki josko joku ostaisi sillä. Sitten hintaa pikkuhiljaa pudotetaan normi tasoon. Siitä ne nuolet alaspäin johtuu. Ja miksi ne nuolet on lisääntynyt? Siksi koska myyjät ovat valveutuneita ja haluavat kokeilla nykyään reilulla hinnalla aluksi. Ei ne nuolet sen ihmeempää tarkoita, voit toki kuvitella että ne kertovat "paniikista" jos siitä tulee hyvä mieli

Äänestä
  • Ahaa, tuo varmaan selittää miksi kohteita roikkuu etuovella kahden vuoden myyntiyrityksen jälkeenkin. Eli "ylimääräistä" hintaan ja myyntiin, tosin tässä taloustilanteessa saattaa jo harvat ostajaehdokkaat olla myös valveutuneita...

    Äänestä

  • "setäontäti"

    Kato nyt mitä kirjoitit!

    "etkö ymmärrä? No setä selittää. Kun asuntoa myydään halutaan tietenkin saada mahdollisimman hyvä hinta. Tästä syystä laitetaan esim.30 000e "ylimääräistä" pyyntiin ja kokeillaan hetki josko joku ostaisi sillä. Sitten hintaa pikkuhiljaa pudotetaan normi tasoon."

    KYSEESSÄHÄN ILMAN MYYMINEN ELI ASUNTO EI OLE REALISTISELLA HINNALLA MYYNISSÄ,JA SE ONKIN KOVIN VÄÄRÄ TEMPPU KELTANOKILLE,KUN HINTOJA LÄHDETÄÄN KORJAAMAAN ALASPÄIN NIIN SE ON MENOA ALASPÄIN EI YLÖSPÄIN.

    USEIN MYYTI TYRITÄÄN JUURI NOIN,LÄHTÖHINTA EI OLE REALISTINEN,TÄLLÖIN ASUNTOKAUPPA PITKITTYY HYVINKIN PITKÄKSI.

    Itse myyntiyritysten jälkeen monet luovuttaa jo ja antaa välittäjälle valmiiksi pilatun vanhan myynti kohteen jolloin myynti saattaa jäädä haaveeksi kauaksi aikaa.

    Äänestä

  • Luki. kirjoitti:

    "setäontäti"

    On se kun juuri noin ne velkaiset saatiin maksamaan ilmaa jokunen vuosi sitten.

    Tänäänkin soitti eräs kaksion kauppamisen kanssa oli ostanut 2006 ja neljäs kerta kun soitti kahden viikon sisällä ja taas laski hintaa vaikka en ole kiinostunut,2006 tähän päivään asti hinta on laskenut 30% silti ei kiinosta.

    Yrittää nyt kaupata itse,vuosi sitten samasta rapusta hän möi yksiön ja meni sen siliäntien ja kovemmalla hintaa kuin nyt on se kaksio kaupattavana.Mahtaa ostajaa ottaa aivoon jos tietäisi saman rapussa ja samalla myyjällä olevan samaan hintaan kaksio myynissä,monella katkeaisi verisuoni.

    Korjaan hieman se yksiö maksoi enemmän kuin nyt samassa rapussa oleva kaksio samalla omistajalla.

    Äänestä

On se mukavaa että näinä epävarmoinakin aikoina on muutamia asioita jotka eivät muutu ja pysyvät samoilla raiteilla kuin viimeiset 15 vuotta.

1. Vuokrat nousevat

2. Joka kevät "odottaja" yllättyy siitä että asuntoja tulee myyntiin enemmän kuin talvella

3. "Odottaja" odottaa vielä seuraavanakin vuonna ja on keväällä taas yhtä yllättynyt että keväällä asuntoja on enemmän myynnissä kuin talvella

Äänestä
  • jos kaksi vuotta on asunto ollut myynnissä niin Ei kuulosta siltä että olisi kiire siitä eroon päästä? Varsinkaan "hinnalla millä hyvänsä" Vai miten tuhnut siitä saa "myyntipaniikin" revittyä?

    Äänestä

  • just Joo kirjoitti:

    jos kaksi vuotta on asunto ollut myynnissä niin Ei kuulosta siltä että olisi kiire siitä eroon päästä? Varsinkaan "hinnalla millä hyvänsä" Vai miten tuhnut siitä saa "myyntipaniikin" revittyä?

    Kiirelliset tapaukset ovat myynnissä pakkohuutokaupoissa, tosin kauppa ei käy sielläkään.

    Äänestä

Ansiosidonnaiset loppuneet eikä töitä löytynyt. Se on vapaaehtoinen pakkomyynti. Yksikin maksuerä myöhästyy niin pankki lähettää ilmoituksen että koko lainan loppuerä erääntyy heti maksettavaksi tai asunto menee pankin kautta huutokaupattavaksi.

Äänestä
  • Tuleeko putoilevien kinkkujen yö jo ennen kesää? Kypsät kinkut putoilevat suoraan kouraan! Tätä pitää juhlistaa viemällä vaimo wienerin leikkeelle!, minä maksan! Kesällä ollan varmaan jo omassa ja säästyneillä rahoilla ostetaan Mersu!

    Äänestä

Ensi viikonkin hurja yt-myrsky lisää tarjontaa alennushinnoilla.

Äänestä

..

Äänestä

Kommentoi aloitusta

nuoli alas kirjoitti:

Viimeisen kahden viikon aikana tullut suuret määrät kohteita myyntiin etuovelle, ja aikaisemmin myynneissä olevissa hintaa pudotettu reilusti alaspäin, siis kymppitonni pelkästään pyyntihinnasta ei näytä olevan mikään ongelma. Eli paras tapa tingata on tällä hetkellä olla tinkaamaatta, hinnat laskee automaattisesti. Vapaapudotuksessa oleva talous otti siis niskalenkin asuntojen hinnoista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu