Kumma juttu, kun en saa mitään aikaiseksi tänään,...en pukemista, en kodin siistimistä, sängyn sijaamista, en ulkoilua,...en kerrassaan mitään!
Olen ihan tarkoituksella kyllä aamulla päättänyt laiskotella, mutta ei tämä tavallista ole minulle.
On kuin ei olisi mitään tarkoitusta päivässäni (elämässäni), jokin minussa käy läpi nykytilannettani, ja toivoisin nykyhetken sentään tavoittavan minut.
Tuntuu kuin ei elämälläni olisi mitään tarkoitusta enään.
Asunto pitäisi myydä, siihen saan apua kyllä, mutta omituinen tarkoituksenmukaisuuden puute on vallalla.
Nauran silti tilanteelleni, tämä kun on niin poikkeava tunne! Ruoka kyllä maistuu, mutta se onkin ainoa kiinnostava asia tällä hetkellä. Kummallista!
Laiskuudenko aiheuttamaa tyytymättömyyttä itseeni?
Olen ihan tarkoituksella kyllä aamulla päättänyt laiskotella, mutta ei tämä tavallista ole minulle.
On kuin ei olisi mitään tarkoitusta päivässäni (elämässäni), jokin minussa käy läpi nykytilannettani, ja toivoisin nykyhetken sentään tavoittavan minut.
Tuntuu kuin ei elämälläni olisi mitään tarkoitusta enään.
Asunto pitäisi myydä, siihen saan apua kyllä, mutta omituinen tarkoituksenmukaisuuden puute on vallalla.
Nauran silti tilanteelleni, tämä kun on niin poikkeava tunne! Ruoka kyllä maistuu, mutta se onkin ainoa kiinnostava asia tällä hetkellä. Kummallista!
Laiskuudenko aiheuttamaa tyytymättömyyttä itseeni?
Vastaukset 30
Vanhimmat
Potku sinne per cuksiin vois antaa puhtia tuohon tilanteeseen.
sama vika " rahikaisella " ,
pitemmänaikaa jo ollu vaikeaa tarttua elämästä kiini,
tiedän kyllä että jos olis kaveri, olisin paljon virkeämpi,
yksin ihminen latistuu ja lopulta kuolee pois,
puoliso jo kuoli,
näin vanhana ei tahdo enään jaksaa hakeutua muitten seuraan,
vaikka tietää että se olisi juuri se lääke tähän tylsyyteen,
käsityöt on hyvälääke,
kudon jotain pientä vaikka on kesä, ja virkkaan sängynpeitettä , siinä ajatukset hieman saa uusia tuulia,
joskus väsyn virkkaamiseen, pistä työn sivuun ja jatkan taas kun siltä tuntuu,
miksi sinä myyt asunnon ?
oletko aikeissa muuttaa muualle asumaan ?
mun tekis mieli muuttaa paikkakuntaa nyt vanhana, kun olen jääny yksin,
saapas nähdä jaksanko niin suureen hommaan vielä ryhtyä.
Mulla on liian iso asunto, ja remontit on tulossa. Kaipaan uusii maisemia ja ihmisiäkin, yksinhän minäkin sinnittelen.
Tavallisesti olen aktiivinen ja innoissanikin, mutta nyt on joku ihme uusi vaihe, oisko tää kevät ja yksinäisyys.
Kiva kun kirjoitit, kiitos.
Jos nyt yhden päivän juttu tuo on, en näkisi siinä kummempaa kuin itselläni joskus. Eiköös tämä ole vanhusten palsta, kaippa niitä tarpeettomis tunteita voi tulla, kun ollaan aika tarpeettomia.
Ylleensä olen itte ryhdistäytynyt silloi kun on jäänny tekemäti tarpeelliset asiat ja heti on taas mielikin virkistynyt.Ei laiskuus aina ole hyväksi, voipi tulla tavaksi.
Onko sinulla hahmotus vaikeuksia,kun et päällesi saa -katso nyt kuitenkin viikonlopun yli mene sitten lääkäriin,jos elämä ei selkene
Mitä hahmotusvaikeuksia mulla olisi,,,,ei hyvä ihme, vaan saamattomuutta ja laiskuutta. Toki on voimat vähentyneet, ihan normaalilla tavalla, mutta henkistä tää vaan on.
Saan kyllä vaatteet päälleni, jos vaan näen sen tarpeelliseks kun ei kukaan kattele mua täällä onneksi nyt! Saan pillittääkin ihan rauhassa.
olen huomannu itsessäni jo hahmotushäiriötä, joskus en näe esinettä vaikka se on vieressä, ja kiukkusena etsin, kunnes kuomaan että tuossahan se on,
en mene lääkäriin sen vuoksi,
olen päättäny että jos alzhaimer iskee, niin kuolen mahdollisimman nopeasti,
en halua kalliita lääkkeitä pitkittämään elämää,
koska mitä elämää se on jos tarvii muitten apua kaikkeen jopa syömiseen,
kuolen mahdollisimman nopeesti jos saan vakavan aivoinfarktin tai muuten joudun sänkypotilaaksi.
sen katson omien lasteniki kannalta paremmaksi vaihtoehdoksi kuin jäisin roikkumaan vuosiksi sänkyyn kääneltäväksi.
Niin samaa me monet toivomme, ettemme jäisi muiden riesaksi. Nuo hahmotushäiriöt saattavat silti olla silmistä johtuvaa, et vaikuta alzheimerpotilaalta älyllisesti. Kaikkea joudumme kokemaan, mutta pidetään yhteyttä toisiimme tässäkin elämänvaiheessa.
"päiviä parempia",
olipa lohdullinen viesti,
varsinki lämmitti tuo kun sanoit
" pidetään yhteyttä toisiimme tässäki elämänvaiheessa "
puolisoni kuoli, nyt opettelen elämään uutta loppuelämää,
haaveita on paljon,
niistä suurin haave on että jos muutaisin uusiin maisemiin,
jättäisin tämän asunnon jälkikasvulle, ja itte lähtisin kuin taivaan lintu rakentamaan uutta pikkupesää uusiin maisemiin,
ottaisin vain käsilukun ja jäisin sille tielleni, onnistuskohan se noin vain,
tietenkin ensin pieni asunto pitäisi löytää, mutta en edes huonekaluja veisi sinne vaan kaikki laittaisin aivan uusiksi,
tietenki jotain pientä tarpeelista voisi viedä kuten haarukat ja veitset muutaman kahvikupin ja juomalaisit, ja muutama lautasen,
mutta pääasiassa kaikki uusiksi,
mitä mieltä olette haaveesta, onko utopiaa tässä iässä ?
saaneeni narkolepsian vuosi sitten talvella sikainfluenssarokotteesta, kun on unettanut enemmän sen jälkeen, klo 23 - 7.30 niin syvä uni, joskus kyllä pissalla käyn yöllä puoliunessa.
Saamaton olen siivousten suhteen erikoisesti, ja nyt talvivaatteiden kanto häkkikomeroon pukupusseissa otti ihan reisiin, vaikka aina olen ne hissiä käyttämättä kuljettanut saadakseni liikuntaa.
Myös parvekkeen pesu otti koville. Ikkunat ja verhot ovat vielä edessä ja parvekelasit.
Uupumusta on enemmän kuin ennen.
On kai silläkin osuutta, että se elämän parasta ennen päiväys on jo ohitettu aikoja sitten. Voimat loppuu vähitellen. Onnellinen se, joka voi palkata palvelusväkeä tekemään raskaammat työt ja itse vain oleilla.
olen ite ajatellut :
sinähän virkku olet ollu,
tuo kaikki on meikästä jääny jo vuosiksi tekemättä
jotain pinta siistimistä on tullu tehtyä, mutta seki vie voimat,
tarvitsen kohta ulkopuolista apua näihin touhuihin.
On hyvä että rehellisesti uskaltaa kertoa elämästään. Edessä se avuttomuus kuitenkin on meillä jokaisella, jos saamme elää.
Uskoisin kuitenkin elämänmuutoksen olevan hyväksi, irti entisestä ja muistoista, lähemmäksi kaikkia palveluja, ehkä palvelutaloonkin. Apu siellä on lähellä ja seuraakin jos sitä kaipaa. Syksyyn jää oma muutoshakuni, kesän vielä sinnittelen täällä kodissani. Koetetaan yhdessä kestää!
"Yöpaita päivät" ovat tulleet tutuksi, kun en viitsi tai olen saamaton niin ketkuttelen päivän iltasuihkuun saakka aamutakkisilla. Kotiaskareet sentään tulevat tehdyksi joskus pienellä viiveellä.Tällaista tämä eläkeläisen elämä. Onneksi on ns pakollisia menoja vielä vähän, kokouksia ja muita yhteisiä tilaisuuksia. Toisinaan naapuri soittaa ovikelloa ja vaihdamme informaatiota puolin ja toisin.
Mutta mikä se hahmotushäiriö oikein on? Kertokaa, pliis! JOskus joku asia unohtuu tai en huomaa - muista missä jokin harvoin tarvitsemani esine on. Onneksi nuo keittiö tavarat vielä helposti löytyy. Tänään oli ikkunanpesu vuorossa ja kyllä nyt on joka paikka hiukan kipee.
Yöksi otan fingerborillisen konjakkia ja jo tulee hyvät unet.
Sama ilta lääke minullakin johan meidän iässä muistikin heikkenee.
Meidän perhetuttu nainen 65v hänellä on hahmotus häiriö lääkäri oli sanonut 2v sitten.Siitä varmaan jatkunut ,kun todettu aizlheimerin tauti. Lukemaan ei pysty,vaatteita ei voi laittaa päälleen..
Ystävä hyvä ei sinulla ole,koska näppäilet noi asiallista asiaa. heta tuutaroi.
Yritin eilen päästä ainakin 10-kertaa kirjoittamaan ja nyt aamulla viissi ja vihdoin taitaa onnistua.
Olisin vain kertonut, että minullakin on samoja saamattomuuksia....paaaaaljon enemmän ja tämä viellä nyrppii, kun ei pääse ajatusten vaihtoon edes koneen kautta.
Menee tämä yöpaita = ööpaita keskustelu nyt vitsin puolelle. Sopinee luettavaksi:
Saarenmaan matkalla opas kertoi. 65 - v pariskunta valmistautui uinumaan. Mies oli jo vuoteessa ja vaimo tuli ilkoosillaan. Mies kysymään, missä sinun ööpaita on? Vaimo vastasi ainahan tämä Luojan antama on minulla aina ollut öisin yllä. No mies katsahti vaimoon sanoen, olisi se Luoja voinut edes silittää sinun ööpaitaasi.
Hyvä sinä miisa m!
Kirjoitin jo eilen, että vitsitkin on vähissä kun en niitä aina ymmärrä, mutta tuo oli hyvä. Kiitos nauruista.
Koko aamun olen taistellut tämän Saunalahtelaisen kanssa, että pääsisin jotain kirjoittamaan, koska en todellakaan ymmärtänyt niitä ohjeita, joilla vaihtuva IP-osoite vaihdetaan pysyvään..ja auttaakohan sekään?
Minua kyllä hieman mietityttää tämä saamattomuus jota on jatkunut jo parivuotta. Koska on pieni asunto ja kauppaan vain 200 m, niin liikkuminen on tosi vähäistä, sillä en vain jaksa lähteä mihinkään ja miksi pukeutuisin muuhun, kuin yöasuuni, joka voi olla vaikka pikkarit ja T-paita?
Tosin kauppaan vetäisen farkut jalkaan ja takin päälle, ...mahdollisesti harjalla hiuksiani, hieman huuli- ja poskipunaa.
Minua ei vaivaa mikään.
Joka aamu olen peseytynyt ja pukenut.
Kammannut hiukseni ja astellut pontevasti ulos lenkille.
Harvinainen päivä oli eilinen, ja kerrottava on, että otin itseäni niskasta kiinni, ja tein kaikki puuhani tosi reippaasti iltaan mennessä.
Jo tuli hyvä mielikin ja jääkiekko-ottelu kruunasi illan. Hyvin nukutun yön jälkeinen olo on hyvä. Itsestä se tuntuu olevan kiinni, jos jättäytyy toimettomuuteen.
Tuo oloasussa oleileminen on kyllä ihan sallittavaa eläkeläisellä!
On sitä aamuisin vuosikymmeniä laittauduttu työelämään pirteinä, tai milloin vähemmän.
Nautintohan on saada siitä hellittää vihdoinkin, kun menoista se riippuu ja nehän vähenee. Pääasia on että viihtyy itsensä kanssa. Siihen kannattaa kyllä panostaa. Päivän pari toimettomuus ei haittaa ketään meidän iässämme.
yksineläjä
Oikeassa olet tuosta laittautumisesta työelämään. Joka ilta paplarit päässä, kun kihartimia ei ollut ja hellaraudan koukkukin oli jäänyt sinne lapsuus kotiin.
Tulipahan silläkin muutama kihara tehtyä silloin joskus ennen tansseihin menoa ja todella kateellinen olin siskolleni, koska hänellä oli luonnonkihara tukka ja tumma ja minä maantien harmaa.!!!
Jotenkin vain meidän sisarusten "kohtalot" oli erilaiset. Tämä tumma ja tulinen isorintainen sisareni sai miehekseen, joka ei halunut lapsia. Rikas hän oli ja siitä yltäkylläisyydestä hän nautti!
Vaan minä poloinen vaihtelin hiusteni väriä laidastalaitaan ja kerran se epäonnistui, kun sain harmaan ja olihan siitä isälläni joku "kommentti"!!?
Tulihan minusta blondi, kun tutustuin mieheeni, mutta kihlauksemme kesti vuoden, joten minusta brunetti, joskus liikaakin.
Jaaaaa, miksi olen nyt yksin? Siskoni valittaa tuota lapsettomuuttaan nyt ja kuvittelee, että minullapa pyyhkii hyvin. En todellakaan aijo hänelle kertoa, että ei niinkään hyvin, sillä halutessani voisin mennä vaikka päivittäin lapseni ja lastenlasten luokse.
Olin silloin tarpeellinen, kunnes lapset kasvoivat. Nyt ei tarvita ja en todellakaan halua olla mummi/anoppi lapseni perheessä jatkuvasti.
Siksi olen erakoitunut nyt parisen vuotta, josta alan olla itsekkin huolissani..yöpuku päällä..aina..aina, paitsi pakolliset kauppareissut.
Koska siirrän myös noiden kauppareissujen tarpeen minimiin, niin käyn ulkona 3-4 krt/kk ja viereisen talon saunankin (perjantaisin) missaan joskus vain suihkuun kotona.
En usko, että täällä olisi enää yhtään henkilöä, joka olisi näin aikaansaamaton ulos menoon?
Tokihan minä jotain teen välttyäkseni kauppareissuilta. Kuivamaito on maidon korvike ja jauhoja on aina...melkein..., joten paistan itse leipäni, mutta sehän ei paljon aikaa vie tuohon sängyssä lukemiseen, mitä nyt tänne tulen aamuisin lukemaan lehtiä ja mikäli pääsen keskusteluun, niin kirjoitan.
joten tälleen täällä...
Ihanan rehellistä kerrontaa,...ehkä tekee hyvää saada joskus kertoa tunnelmistaan. Nyt täytyy myöntää tuon aloituksen olleen itselleni melkoisen tilapäisen.
Ehkäpä syy siihen oli läheisen ihmisen vakava sairastaminen ja keskustelu hänen kanssaan. Ehkä itseni uuvuttaminen terassin kunnostamisessa, joka alkoi tuntua niin turhalta, vain yksin siellä ( tai vastaanottamassa äitienpäiväkyläilyä.)
Luvataanko toisillemme, me tähän ketjuun kirjoittaneet ulkoilla ensiviikolla enemmän, kun lämpöasteitakin luvataan ihan kesälukemiin asti ?
Kyllä mielialakin kohenee, kun liikkuu ihmisten parissa normaalisti ja kuntokin nousee.
Lämmöllä ja rakkaudella!
pesun jälkeen, mutta parvekepehmusteet odottavat muovipäällysteisinä edelleen eteisessä, jonne sai ne häkkikomerosta raahattua.
En vie niitä eteenpäin ennenkuin saan parvekelasit puhtaiksi.
Nyt lähden ulos, sain juuri päiväteet juotua ja pestyä hampaat ja kasvot. Moi!
Valitettavasti tällä palstalla ei voi tehdä sitä, mihin aikoinaan, pari-kolmekäymmentä vuotta sitten kehotti radion "uutisislähetystensä" yhteydessä armoitettu humoristi Frank Pappa. Tuolloin annettu elämänohje kuului:
Kosketelkaa toisianne!
Harvoinpa me toista ihmistätarkoitetuksella kosketamme muuten kuin perheen piirissä ja käsipäivää sanomalla. Poikkeus on sentään tanssi, mutta käykös tansseissa täältä kovinkaan moni?
tunteellista tangoa kuunnellessani ja tanssiessani olohuoneen lattialla pitkästä, komeasta miehestä, joka kumartaa minulle, nousen innokkaasti ja tanssin hänen kanssaan taivaisiin...:)
(Ei oikein ole niitä tansseja, joihin voisin mennä.)
seen tuossa alla, että en oppisi rynnimään, sillä koskaan en ole sitä kyynärpääpolitiikkaa opetellut, jos tanssipaikoilla nykyisin sellaista on.
Ihan vain rauhallista yhteiseloa, johon tottakai kuuluu halailu ja koskettelu aina kun ohitse kuljetaan, sellaista haluaisin nykyisin Yhteisiä matkoja ennen kaikkea. Mutta tutustumiseen menisi kyllä pitkä aika. Tuskin se olisi mahdollista enää tässä iässä.
Mutta muistoja ei voi kukaan pois viedä, ne lämmittävät vieläkin.
Virheet, joita olen eläessäni tehnyt, haluan unohtaa.
Niin monta asiaa tekisin toisin, jos vielä voisin elää
ne kohdat uudelleen.
Silti olen kiitollinen Luojalle kaikesta hyvästä elämässäni.
Haleja yksinäisille, jotka eivät uskaltautuisi tanssipaikkojen sinkkunaisten rynnimiseen enään tässä 70 iässä. Useimmilla meistä on jo elämän täyteys koettu, monet kauniit muistot saavat hymyn aikaan, ja antavat lohtua ja kiitollisuuden tunnetta elämään.
http://www.youtube.com/watch?v=u_ngZ0FP5w0
uatu,,,
nykyään jos koskettelee toisiaan esm, työpaikoilla,
tai muualla julkisilla paikoilla,
saa hirvittät syytteet seksuaalisesta häirinnästä,
niin se maailma muuttuu poikaseni,
Vallan ihana ilma on tänään hellinyt meitä! Nyt on syytä ulkoilla, että pitkän talven jälkeen saa voimia ja iloakin elämäänsä.
Seurakunnilla ja kerhoillakin on toimintaa ruokalun lisäksi, yhteisiä retkiä ja ikätovereita samassa tilanteessa.
Itse on hakeuduttava ihmisten ilmoille, ja pirteys seuraa kun saa muutakin ajateltavaa kuin samat seinät ja TV.
Kunto nousee samalla kun päivittäin liikkuu ulkona raittiissa ilmassa.