FACTAA

Tervehdys, olen puoliksi romani itse mutta elänyt lähes ikäni kaaleitten kanssa. Kokoonnuimme yksi ilta pohtimaan pienellä mustalaisporukalla romanikulttuurin juuria ja merkityksiä. Oivalsimme yhdessä vaiheessa kun juttelimme mustalaisten tavoista, että kuinka paljon mustalaiskulttuurissa on periaatteessa valtaväestön vanhoja tapoja ja kansanperinteitä. Vanhojen ihmisten sekä vanhempien teitittely on esimerkiksi arjen esimerkki. Monet ns. kaaleen sanonnat on suomalaisia sananparsia. Pukeutumiskulttuurissa esimerkiksi naisilla on selvät juuret ja yhteydet körttiläisyyteen ja esimerkiksi sana röijy esiintyy jo suomen kansallispuvustossakin. Miesten pussivaatetuskin on peruja pohjanmaan talonpojilta ja häjyiltä. Lauluperinteessä suomalainen rekilauluperinne sekä kansanlaulut on antanut selvän pohjan ns. kaaleenlauluille. Nyt kun kuitenkin em. asioiden yhteydessä puhutaan mustalaiskulttuurista, niin se herättää ristiriitaisia tunteita. Periaatteessa kun valtaväestö on mennyt "eteenpäin" kehityksessä, niin mustalaiset ovat pitäneet kiinni vanhan kansan tavoista ja niistä on muodostunut ns. kaaleen tavat. Muutenkin mietimme sitä miten pienessä suomen kaaleet, jossa asuu n. 10 000 romania, on jotenkin tapa- ja vaatetuskulttuuriltaan hyvin erikoinen kansainvälisestä romaninäkökulmasta. Mitähän syitä siihen on koska prosentuaalisesti maailman kaikista romaneista, joita arvellaan olevan 50 miljoonaa suomen mustalaisia on 0,00...jotain prosenttia. Tulimme siihen tulokseen että jos otetaan pois nämä ns. vanhan kansan suomalaisperinteet niin mitä todellisuudessa jää ns. mustalaiskulttuurin sisälle? Ihon- ja hiustenväri? Ávoin ja vilkas luonne? Mielestämme se on miettimisen arvoinen asia.

LÄHDE:
http://mansetori.uta.fi/romanit/Kysymykset.htm
5407
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Ei maailman romaneilla olekaan mitään yhtenäistä samaa kulttuuria, joka olisi samanlaista joka maassa, vaan kaikissa maissa romanit on omaksuneet piirteitä valtaväestön tavoista ja muovanneet niitä omanlaisikseen, aikojen saatossa.

Se, miksi juuri Suomessa romaninaisten asu on niin loistelias, voi selittyä Suomen romanien ylivertaisen hyvästä asemasta verrattuna muiden maiden romanien tilanteeseen. Toinen vaikuttava asia on ollut se, että romanit ovat juuri Suomessa kaikkein vähiten sekoittuneet valtaväestöön. Olen lukenut jostain tutkimuksesta, että Suomen romanit ovat säilyneet puhtaimpina rodultaan koko maailmassa.

Kun ei ole sekoituttu valtaväestöön, omat erityispiirteet korostuvat, ja pukeutumisessa sen huomaa selvimmin. Romanit ovat halunneet erottua omaksi joukokseen ja haluavat sen myös näkyvän.

Monissa muissa maissa romanit ovat kurjimpia kerjäläisiäkin huonommassa asemassa, eikä heillä kerta kaikkiaan ole mahdollisuutta hankkia sellaisia asuja ja asusteita, että pääsisivät lähellekään Suomen romanien komeata ulkoasua.

Romanimiehet on omaksuneet pukeutumisensa aivan talonpoikaispohjalta. Viisi- ja kuusikymmentäluvun pussihousut ja jatsarit olivat maalaismiesten ja ajureitten jokapäiväisiä asuja, ja romanit omaksuivat ne itselleen, samoin kuin autoilijanlakit ja komeat kirjoneuleiset puserot.

Ja Suomen romanien musiikkikin pohjautuu suomalaiseen mollivoittoiseen laulelmaperinteeseen. Omansa se siinäkin ottaa, tavattoman tunteellista vetoahan niissä on. Suomalaisen tangonhan romanit omaksuivat erityisesti, siinä jos missä kaksi kulttuuria kohtaa saumattomasti. Kaikki suomalaiset rakastavat tangoa.

Kun Suomi on ollut vielä tällainen pieni syrjäinen maa ja elänyt näihin päiviin asti eristyneenä muista maista ilman suuria kansainvälisiä yhteyksiä, niin olemme saaneet rauhassa kehittyä omanlaisiksemme ilman vieraita vaikutteita, niin mustalaiset kuin valkolaisetkin.

Äänestä
  • Olen lukenut jostain tutkimuksesta, että Suomen romanit ovat säilyneet puhtaimpina rodultaan koko maailmassa.....tossa olet aivan väärässä. Riippu mistä olet lukenut. suomessa on sinisilmaisiä mustalaisia enemmän kuin missään muualla. Sinisilmäiset ei ole enään mustalaiseia se nyt pitäsisi jokainen tajuta

    Äänestä

haista paska batteri.mennkö vanhoten ihmisten esä pesuhounlle, oleko vanhan akkan vierlä ,syöka yhtää aika kuin vanhat, otako latiasat rouka ylös, istuko pöydän pällä, kuuljeko akkan kädessä vanhiten esä, oletko alasti häijän esä, polltako tuppka heijän esä ,piertikö heijän esä, lista voitan tehää kuinka pitkä .batteri ellä puhu paska rahnu .kaajeila on kaajein puhet ninkö sulla painu räklin persen sisän kaaleiten keskellältä jos olet ylpeä olla batteri .jos minä olisin sinä niin mää lyöisin ison haavan rinta niin että veri ruisku ulos jaa paanesin tuli sihen nin että veri kiertä yhtä nopia kuin aito horto kaaleilaa .talonpoika mikä olet

Äänestä
  • Nyky ajan mustalaiset ei ymmärrä mikä on mustalaisen sydän..... ymmärrätkö kysymyksen, jos et ymmärrä valkoturpia olet sinäkin.

    Äänestä

sinun tietosi eivät ole tosia , mustalaisia on koko maailmassa noin 12 miljoonaa, muukin on aivan päin seinää. Eihän sekarotuinen näitä asioita tiedä. Eihän se tiedä tätäkään miten aito
kaalo tela surijaha, muut kaalon poika se tiedää jo pienestä asti. se siittä

Äänestä

Kommentoi aloitusta


jaska jokunen kirjoitti:

Tervehdys, olen puoliksi romani itse mutta elänyt lähes ikäni kaaleitten kanssa. Kokoonnuimme yksi ilta pohtimaan pienellä mustalaisporukalla romanikulttuurin juuria ja merkityksiä. Oivalsimme yhdessä vaiheessa kun juttelimme mustalaisten tavoista, että kuinka paljon mustalaiskulttuurissa on periaatteessa valtaväestön vanhoja tapoja ja kansanperinteitä. Vanhojen ihmisten sekä vanhempien teitittely on esimerkiksi arjen esimerkki. Monet ns. kaaleen sanonnat on suomalaisia sananparsia. Pukeutumiskulttuurissa esimerkiksi naisilla on selvät juuret ja yhteydet körttiläisyyteen ja esimerkiksi sana röijy esiintyy jo suomen kansallispuvustossakin. Miesten pussivaatetuskin on peruja pohjanmaan talonpojilta ja häjyiltä. Lauluperinteessä suomalainen rekilauluperinne sekä kansanlaulut on antanut selvän pohjan ns. kaaleenlauluille. Nyt kun kuitenkin em. asioiden yhteydessä puhutaan mustalaiskulttuurista, niin se herättää ristiriitaisia tunteita. Periaatteessa kun valtaväestö on mennyt "eteenpäin" kehityksessä, niin mustalaiset ovat pitäneet kiinni vanhan kansan tavoista ja niistä on muodostunut ns. kaaleen tavat. Muutenkin mietimme sitä miten pienessä suomen kaaleet, jossa asuu n. 10 000 romania, on jotenkin tapa- ja vaatetuskulttuuriltaan hyvin erikoinen kansainvälisestä romaninäkökulmasta. Mitähän syitä siihen on koska prosentuaalisesti maailman kaikista romaneista, joita arvellaan olevan 50 miljoonaa suomen mustalaisia on 0,00...jotain prosenttia. Tulimme siihen tulokseen että jos otetaan pois nämä ns. vanhan kansan suomalaisperinteet niin mitä todellisuudessa jää ns. mustalaiskulttuurin sisälle? Ihon- ja hiustenväri? Ávoin ja vilkas luonne? Mielestämme se on miettimisen arvoinen asia.

LÄHDE:
http://mansetori.uta.fi/romanit/Kysymykset.htm

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu