Oppiiko hän ikinä luottamaan?

"Hän on ehdottomasti paras ystäväni."

No, ei taida olla sulla kovin hääppösiä ollu ystävät elämäsi varrella. Sorry, ikävästi ehkä sanottu, mut miten kestät tuollaista, annat toisen rajoittaa elämääsi noin paljon!!! Terapiaa suosittelisin tyttöystävällesi, enkä sano tätä pahalla.

Jotenkin tunnistan ap kirjoituksestasi itseni, nainen olen. Näyttää siltä että tyttöystävälläsi on itsetunnon ja/tai itseluottamuksen puutetta ja se näyttäytyy tuollaisena rajuna mustasukkaisuutena. Häntä on siis menneisyydessä satutettu pahasti, ja ilmeisesti herkkänä ihmisenä hänelle on jäänyt syvät haavat. Olen itse vähän samanlainen ja samanlaisia kokemuksia. :( Voit ehkä tehdä jotain hänen auttamisekseen? Tai hän voisi puhua jollekin ammattilaiselle, en myöskään sano tätä pahalla, itselläni on samoja ongelmia, ja pelkään ettei kukaan mies jaksa katsella minua kauan kun olen tälläinen. Kannusta häntä ja kerro usein että rakastat häntä etkä halua ikinä satuttaa häntä. Ajan myötä hän alkaa voida paremmin ja luottamaan itseensä, sinuun ja teihin parina. Olet todella uhrautuvainen kun olet tehnyt niin paljon hänen vuokseen, minusta oikeastaan luopunut asioista mitä ehkä haluaisit tehdä, kyllä sinun pitäisi voida käydä ulkona ja salilla yms...mutta tsemppiä teille! Toivottavasti tilanne muuttuu hyväksi.

Tuollainen "uhrautuvaisuus" ei ole terveen suhteen merkki. Kyllä jokaisen pitää voida elää ns normaalia elämää. Olin itse vastaavanlaiseessa suhteessa vuosia. Ajattelin aluksi, että kyllä hän oppii luottamaan kun näkee että olen sen arvoinen, näytän hänelle että minuun voi luottaa ja ettei yhden ihmisen tekemät virheet tarkoita sitä, että kaikki toimii väärin. Mutta 6 vuoden jälkeen luovutin. Hänen haavat liian syvällä. Vaikka tekisin tai sanoisin mitä, en pysty häntä opettamaan luottamaan. Hänen on tehtävä se itse. Ilman ammattiapua tuskin onnistuu koskaan. Ikävä kyllä.

Kuulostaa harmillisen tutulta tarinalta. Olen itse tullut edellisessä suhteessani hirveällä tavalla petetyksi, ja herkkänä ihmisenä tämä on kyllä vaikuttanut itsetuntooni harmillisen suuresti. :/ Nyt olen seurustellut 5 kk maailman kilteimmän ja ihanimman miehen kanssa, mutta alkuun tuntui häneenkin aivan mahdottomalta luottaa. Olen saanut pari kertaa kauheita itkukohtauksia, kun olen huomannut hänen pitävän yhteyttä "läheisiin ystäviinsä" - pariin naiseen, joiden kanssa hänellä on ollut juttua ennen meidän yhteistä taivaltamme. Mies on kuitenkin oikeasti mielestäni ottanut pelkoni ja pahan oloni tosissaan, olkoonkin ettei hän voi minun terapeutikseni ruveta, enkä sitä edes halua. Käyn puhumassa vanhoista traumoistani ihan ammattipsykoterapeutilla. Minulle on kuitenkin ollut tärkeää, että mies ottaa minut tosissaan, rauhoittelee ja osoittaa rakastavansa minua, joka päivä. En myöskään haluaisi ikinä rajoittaa hänen ystävyyssuhteitaan, niin kauan kuin kaikki pysyy vain ystävä-tasolla. Mielestäni olemme selvinneet pahimmasta mustasukkaisuusvaiheestani hyvin yli. Minua ei enää pelota.

Olen nainen ja kärsin samasta ongelmasta kuin sinun naisesi. Voin vakuuttaa että hänellä on paha olo asian takia. Minä saan korvaamatonta apua kirjasta: Tunne lukkosi. Lupaathan että hankit tämän kirjan ja kun naisesi on tämän lukenut niin luette sitä yhdessä? Siitä on oikeasti apua. Sitä saa tilattua netistä, en muista kirjoittajaa mutta suomalainen kuitenkin on. Tsemppiä, uskon että asiat alkaa vielä paranemaan.

Olipas lohdullista lukea samasta ongelmasta kärsivien kirjoituksia. Olen sairaalloisen mustasukkainen miesystävästäni, vaikka aihetta hän ei ole antanut kertaakaan. Psykologin kanssa olen jutellut muutamaan otteeseen asiasta, ja hän sanoo paranemisen olevan täysin mahdollista, jos vain työstämishalua, uskoa ja motivaatiota löytyy.
Jos ehditte ja jaksatte, voisitteko kertoa, missä tilanteessa olette nyt mustasukkaisuutenne kanssa? Onko parantuneita?

Toisin kuin monelta muulta, minulta ei löydy yhtään empatiaa ketjun aloittajan tyttöystävää tai samankaltaisia naisia kohtaan.
Olen itsekin nainen, mutta kuvatunlainen käytös on täysin vierasta, tuntuu suorastaan absurdilta että kukaan voisi olla suhteessa jossa toinen osapuoli on noin sekaisin.

Tiedän kyllä miltä mustasukkaisuus tuntuu, ja tiedän ikävä kyllä myös miltä tuntuu tulla petetyksi. Exälläni oli tyttöpuolinen kaveri jonka kanssa hänellä oli hillittömän hauskaa, ja jonka kanssa hänellä oli salaisuuksia ja jonka kanssa hän vietti aikaansa paljon mieluummin kuin minun. Olin mustasukkainen ja sen ääneenkin sanoin ja asiasta keskusteltiin. Mieleeni ei tullut kuitenkaan kytätä tai tentata, ja luotin siihen että he ovat vain kavereita, kunnes exäni sitten ihastui tähän tyttöön toden teolla ja petti. Ero oli rankka ja fiilikset todella paskat tottakai!

Mutta miksi sen silti pitäisi vaikuttaa nykyiseen parisuhteeseeni? Exäni on ex koska petti, hän ei ollut mies minua varten. Nykyisellänikin on naispuolisia kavereita ja hän käy säännöllisesti kahvilla jopa omien entisten tyttöystäviensäkin kanssa. Mutta siltikin luotan häneen. Jos mies on pettääkseen niin kyttäily ja mustasukkaisuus ei sitä estä eikä varmasti edes hidasta. Jos mies taas ei ole pettääkseen niin silloin se ei petä vaikka tilaisuuksia olisi. Ja jos mies ei ole pettääkseen niin silloin hän ei todellakaan ansaitse kolmannen asteen kuulusteluja tai henkistä kaulapantaa.

Parisuhteeseen kuuluu toisen kunnioitus ja luottamus. Ja ne kuuluvat parisuhteeseen silloinkin jos edellinen suhde on mennyt päin honkia. Ei uudelle poikaystävälle saa kostaa entisen virheitä!

Kyllä, petetyksi tuleminen satuttaa ja siitä ei ihan helposti pääse yli. Se aiheuttaa monenlaisia tunteita ja on ihan hirveää tulla rakastamansa ihmisen pettämäksi. Mutta ihmiset eivät ole kaikki samanlaisia eikä yhden petturuus tarkoita kaikkien petturuutta. Omaan jalkaanne te ammutte mustasukkaisuudellanne.

Tuttuja kokemuksia edellä myös minulle.Ihminen jolla on pakkomielle toisen petollisuudesta ei voi parantua siitä ellei hae apua ja ennenkaikkea pysty sitä itselleen tunnustamaan että jotain on vialla.Elin viimeiset puoli vuotta suhteen lopussa helvetissä jossa menetin oman identtiteettini. Myötäilin ettei toinen vaan saisi mustasukkaisuuskohtauksia. Toivoin voittavani hänen luottamuksen esim.kihlauksella johon hän ei sitten suostunut.Kolmannen mustasukkaisuu kohtauksen jälkeen hän itse lähti suhteesta. lOlen oppinut läksyni ei ikinä enää mustasukkaisuuteen taipuvaista seurustelukumppania.Vieläkin tekee pahan olon kun ajattelen millaiseen talutusnuoraan suostuin.

Se on sekä omalla kohdallani että muutamassa läheisessä suhteessa nähty, että mustasukkaisuus on luonnevika, joka ei korjaannu millään. Ei edes sillä, että mustasukkainen myöntää sen itselleen tahi käy terapiassa. Yhtään tapausta en ole parantumisesta kuullut. Itsellä avioliitto kaatumassa tähän samaan ongelmaan. Ennen pitkää se rakkauskin loppuu, jos kokoajan turhasta syyllistetään. Ikävä tilanne.

Nimimerkille "What Can I do":
Kymmenen pistettä siitä, että puhut tästä avoimesti ja vaikutat muutenkin avoimelta ihmiseltä. Olen aika otettu(näin mustasukkaisena ihmisenä-naisena) että teit noinkin paljon hänen eteensä..poistit FB.stä kaikki naiset jne. Aivan...uskomatonta, mitä hänen eteensä olet tehnyt. Nyt tuntuu näin naisena (mustasukkaisena) että Sinun naisesi on menettämässä Hyvän Miehen. En sano, että kaikkien miesten pitäisi kulkea laput silmillä ja poistaa kaikki naiset Fb:stä tmv. mutta nyt sait minut ajattelemaan. Eihän tuossa ole mitään järkeä. Taidat todella rakastaa tätä naista mutta yritä saada hänet tajuamaan että hän on se Oikea. Et Halua Ketään Muuta. :-)