kysymys

Sanokaapa arvon tansseissa kävijät menettekö tansseihin tanssimaan vai kuuntelemaan/katselemaan artistia/orkesteria?

Voisitteko kuvitella että menisitte tanssimaan nimettömän, mutta hyvän orksterin tahdissa vai pitääkö aina olla "tähti" esiintyjä?
8470
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Alun perin minut houkutteli tanssilavoille nimenomaan esiintyjät. En paljoakaan tanssinut, vaan kuuluin siihen fanilaumaan esiintymislavan edessä.
Nyt käyn tansseissa ainoastaan sen takia, kun tanssiminen on mukavaa. Esiintyjällä ei ole väliä, jos on muuten hyvä tanssilava, jos lava on minulle tuttu. Kyllä menisin tanssimaan myös nimettömän orkesterin tahtiin, vaikka onhan se tietysti mukavaa jos on joku kuuluisa ja hyvä esiintyjä. Mutta pääasia on mielestäni se, että kuuluu musiikkia ja on hyviä tanssittajia. Jos tanssittajia riittää, ei periaatteessa haittaa, vaikka musiikki tulisi jopa levyltä. Vaikka onhan se hienoa nähdä kuuluisuuksia myös siinä tanssin lomassa.

Äänestä

Yleensä menen tanssimaan hyvän yhtyeen tahtiin. Olen tanssinut 13 vuotiaasta lähtien ja ikää nyt jo 40 v. Siis tanssilavoilla. Koskaan en ole ollut hoppari/fiftari/punk/heavy tai muu sellaisen musiikin kuuntelija.

Olen käynyt kyllä myös kuuntelemassa aivan outojakin tapauksia. Toisinaan pettynyt todella pahasti ja lähtenyt kotiin.

Haluan rahoilleni vastinetta ja siksi siksi tähtiartistit vetävät enemmän puoleensa.

Äänestä

sekä että.
Menen katsomaan artistia yleensä jos pidän hänestä,ja sattuu olemaan lähellä,mutten idolini perässä mene pitkin suomea.
Tansseissa käyn tanssimassa esiintyjästä huolimatta.

Äänestä

Itse käyn ainoastaan tanssimassa eli minulle hyvä tanssimusiikki on kaikista tärkeintä. Ja hyvää tanssimusiikkia (siis ei iskelmää) soittavat yhtyeet oppii tunnistamaan ainoastaan näkemällä ne jollain keikalla. Nyt kun olen kiertänyt jo useamman vuoden lavoilla, tiedän nimettömämpiä yhtyeitä, jotka soittavat hyvää musiikkia. Silti kynnys lähteä katsomaan tuntematonta esiintyjää on suuri, jollei illan toinen esiintyjä ole tuttu. Lippujen hinnat on kuitenkin niin korkeita, että sitä riskiä ei uskalla ottaa, että ensin ajaa kauas lavalle ja sitten pettyy jonkun iskelmätähdet renkutuksiin.

Sitten takaisin kysymykseesi. Mielelläni tulisin katsomaan tuntemattomampaa esiintyjää, jos tietäisin sen soittavan hyvää tanssimusiikkia. Ja kierrän kaukaa eräät tosi suositut ja ylimieliset orkesterit, jotka soittavat mitä sattuu. Mutta miten pystyt mainostamaan minulle tuntematonta yhtyettä niin, että uskallan tulla paikalle..?

Äänestä
  • Tähtiartistien ohjelmistot ovat usein tanssillisesti pelkkää iskelmää. Bändit ovat yleensä kuitenkin hyviä. Ja kyllä ne kaksi settiä tanssii vähän tylsempäänkin tanssimusiikkiin. Kaksi tähtisolistia samassa paikassa on yleensä huonon tanssi-illan ainekset. Siitähän seuraa usein neljä iskelmäsettiä.

    Ei ole vielä ollut ainoatakaan huonoa tuntematonta esiintyjää.

    Äänestä

  • Nimeätkö muutaman hyvän tuntemattoman ja muutaman sellaisen jonka kierrät kaukaa?

    Mikäs muuten olisi sopiva pääsylipun hinta jonka voisit maksaa tuntemattomasta esiintyjästä?

    Kun on vielä olemassa pienenpiä tanssipaikkoja joihin ei voi tähtiä ottaa kustannus syistä, olisi hauska tietää miten niihin saisi houkuteltua yleisöä. Ehdotuksia?

    Äänestä

  • järkkäri kirjoitti:

    Nimeätkö muutaman hyvän tuntemattoman ja muutaman sellaisen jonka kierrät kaukaa?

    Mikäs muuten olisi sopiva pääsylipun hinta jonka voisit maksaa tuntemattomasta esiintyjästä?

    Kun on vielä olemassa pienenpiä tanssipaikkoja joihin ei voi tähtiä ottaa kustannus syistä, olisi hauska tietää miten niihin saisi houkuteltua yleisöä. Ehdotuksia?

    Äkkiä mieleen tulevia hyviä ja vähemmän tunnettuja esiintyjiä ovat mm. Liisa Tuhkanen, Helmi, Syke, Öiset kitarat... En osaa sanoa, kuinka tunnettuja nämä "oikeasti" ovat, mutta eivät ainakaan näytä kovin usein ykkösbändinä olevan. Nämä siis soittavat hyvää TANSSImusiikkia.

    tässä linkissä on muita vinkkejä:
    http://www.tanssi.net/keskustelu/49/50728.html#t

    Sitten minun mielestäni tanssimisen kannalta huonoja, mutta jostain muusta syystä suosittuja esiintyjiä ovat mm. Agents ja A.Aalto. Myös monet paljon radiosoittoa saavat artistit ovat aika huonoja tanssittajia, koska heidän musiikkinsa on tehty juuri radiohiteiksi, ei tanssikappaleiksi.

    Mielestäni lavalla ei tarvitse olla kuin yksi esiintyjä/ilta, jos luvassa on hyvää musiikkia hyvin valittua levymusiikkia. Tällöin liput voisit olla esim 10e:n tietämissä. Joku järjestäjä voisi kokeilla mainostaa iltaa esim. tähän tyyliin: "tänään soittaa hyvää tanssimusiikkia orkesteri X, liput vain 9/10 euroa"

    Äänestä

  • tanko kirjoitti:

    Agents on siinä mielessä hyvä bändi kun sen kaikki biisit osaa jokainen tanssilavalle eksynyt tanssia. Myös aloittelevat ja nuoret tanssijat uskaltavat Agentsien tansseihin. Agentsit soittavatkin vain kaksi settiä ja ne jaksaa jokainen foksata. Ei yhtään sen huonompi kuin tähtisolistien kaksi settiä.

    A.Aalto on hyvä ja monipuolinenkin vaihtoehto tylsille perinteistä "humppamusiikia" soittaville bändeille. Lisää sopivasti tarjonnan monipuolisuutta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

järkkäri kirjoitti:

Sanokaapa arvon tansseissa kävijät menettekö tansseihin tanssimaan vai kuuntelemaan/katselemaan artistia/orkesteria?

Voisitteko kuvitella että menisitte tanssimaan nimettömän, mutta hyvän orksterin tahdissa vai pitääkö aina olla "tähti" esiintyjä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu