Hei!
Olen ajatellut perustaa Itä-Helsingin alueelle ilmaisutaitoryhmän ala-asteikäisille. Löytyykö kiinnostusta?
Ryhmässä vetäisin erilaisia ilmaisullisia leikkejä ja pelejä, sekä teatteria, sanataidetta, liikuntaa, kaikkea
mahdollista.
Minkä ikäisiä mahdollisesti kiinnostuneet laosenne ovat? Olen ajatellut 3.-5.-luokkalaisia, joiden ohjauksesta minulla on eniten kokemusta, ja jotka(ainakin5.-luokkalaiset) vaikuttavt jo tarpeeksi isoilta muistamaan esimerkiksi vuorosanoja.
Olen ajatellut, että joka lukukausi/puolikas vuosi valmistuisi jokin esitys(tanssi, musiikki, teatteri, runoja...), joiden kanssa kiertäisimme ainakin parissa vanhainkodissa ja esittäisimme kerhon tiloissa yleisölle.
Mistä kerhotilat ja miten rahoitus? Olisiko joku kiinnostunut hoitamaan yritystä? Jotta ohjaajalle voidaan maksaa palkkaa, on käsittääkseni perustettava yritys. Ja jos esim. myymme kahvia/haluamme vuokrata kerhotilan, tarvitsemme varmaan yrityksen? Minsi Suomessa on niin vaikeaa tehdä jotain ihan hyvää hyvyyttään? :D Käyn tällä hetkellä lukiota ja töissä, joten vanhempani pitäisivät ajatuksesta enemmän, jos ns. hyötyisin siitä jotain. Ja onhan siinä toki hommaa,että saa aikaiseksi laadukasta, ja kuitenkin halpaa ja helppoa kerhotoimintaa.
Innokkaana vastaustanne odotellen,
toivottavasti tuleva kerhonohjaaja :)
Kysymys vanhemmille -ilmaisutaidosta
aapuuva
1
169
Vastaukset 1
- Ikä 50v
Sovinko mukaan?Ollen kyl hieman yli ikäinen,mutta osllistuisin mielelläni kaikenlaiseen päivätoimintaan.Eli jos ei ikärasismi vaivaa.Tulen kyl.Mis ja milloin alkaa?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1251218
- 731193
Carunan hinnat
Yks proffa vauuttaa, ettei Caruna voi noin vain nostaa hintoja koska suomen laki kieltää, toinen proffa sanoo että Carun97957Mikä sun kaivatussa on se miksi ihastuit
ja ikävöit? Eli se jokin asia, mikä aiheutti tunteen, että tuossa on sitä jotain? Meinasitko tehdä asialle jotain vai ka44851- 78812
- 45781
Kunnan päätie ja sen lähialueet
Arvon hyrynsalmelaiset. Tätä palstaa on näin Ukkohallan mökkiläisena ihan viihteellistä lukea. Milloin teitä ahdistaa la40758- 67653
- 113604
Mitä luulet
Mitä luulet kaivattusi ajattelevan sonusta? Onko jotain mitä haluaisit oikaista hänelle?39546