Katselin tuossa vanhana metsurina moton tekemää hakkuutyötä ja työn jälkeä, niin kyllä ei voi kuin ihmetellä. Kyseessä oli sekametsä koivuineen ja haapoineen ja kyseessä avohakkuu.
Varsinkin koivut ja haavat sekä isommat männyt paksuine oksineen olivat kuin "repulla karsittuja". Jos esim. minä olisin tehnyt tuollaista jälkeä metsurina toimiessani, niin kyllä työsuhde olis päättynyt siihen paikkaan. Nykyään ei ilmeisesti ole minkäänlaisia vaatimuksia sen suhteen että onko tukkipuussa puoli metriä pitkät oksantyngät jäljellä vai ei. Konetyölle annetaan näköjään kaikki anteeksi. Se on kun miljoonakone ajetaan metsän laitaan, niin työn jäljelle viis veisataan. Ois saanut jäädä keksimättä koko moto. Vei jätkiltä n.50.000 työpaikkaa n.kymmenessä vuodessa ja työn jälki on kuin siat vatukossa ois heiluneet.
Varsinkin koivut ja haavat sekä isommat männyt paksuine oksineen olivat kuin "repulla karsittuja". Jos esim. minä olisin tehnyt tuollaista jälkeä metsurina toimiessani, niin kyllä työsuhde olis päättynyt siihen paikkaan. Nykyään ei ilmeisesti ole minkäänlaisia vaatimuksia sen suhteen että onko tukkipuussa puoli metriä pitkät oksantyngät jäljellä vai ei. Konetyölle annetaan näköjään kaikki anteeksi. Se on kun miljoonakone ajetaan metsän laitaan, niin työn jäljelle viis veisataan. Ois saanut jäädä keksimättä koko moto. Vei jätkiltä n.50.000 työpaikkaa n.kymmenessä vuodessa ja työn jälki on kuin siat vatukossa ois heiluneet.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Yhteiskunnalle ei jää mitään metsäkonetoiminnasta. Koneurakoitsijat ovat järjestyksessä laskutaidottomia tyhjänyrittäjiä. Komeuksissaan ja tyhmyyksissään hankkivat koneita, joilla ei koskaan voi toimia yrittäjämäisesti voitontavoittelumielessä.
Koneurakoitsijoitten työntekijöistä enempi puoli on elämäntapa- letkunjatkoja. He eivät ymmärrä olevansa työssä sen vuoksi, että saavat palkkaa työstään.
Nämä ymmärtämättömät ajavat ympäripyöreitä vuorokausia, ilman ylityökorvauksia, sunnuntai- ja viikkoylityölisistä puhumattakaan.
Koko metsäkoneala on sairas toimiala, jolla ei näy mitään valopilkkua. Kurjuutta riittää niin kauan, kuin ylitsevuotavaa tyhmyyttäkin riittää.
Ja tyhmyyttä riittää, sillä maaseudun kamareissa sorvataan joka yö lisää noita tyhmiä letkunjatkoja.
Kovin on synkkä näkemys sinulla. Toisaalta täytyy myöntää että asiassa on perää. Valitettavan monella alan toimijalla näyttää tosiaan olevan laskennon numero todistuksessa heikko ja uskonto taasen hyvä. Urakoita teettävät metsäyhtiöt ja Pönsse-kauppiaat käyttävät reppanoita yrittäjiä ja nämä edelleen kuskeja sumeilematta hyväkseen. Fiksujakin yrittäjiä onneksi löytyy. Metsää omistavat ja puuta myyvät saisivat myös vähän katsoa mitä siellä metsissä oikein touhutaan. Työn jälki ei aina ole kaksinen.
kun tuli oltua isäukon kanssa metsätöisä jos tollaisia kantoja ja latvuksia olisi pastalla ollut sai pistää Raketin olkapäälle ja lähteä kotia.Sama karsimisessa kyllä tuli heti huomautus jos oli vähänkin pitempiä oksia.Vapo vaati metsääntehtyyn halkomottiin 10 senttiä ylimääräistä.
Kyllähän se moton jälki surkean näköistä on kaikinpuolin. Harvennuksissa varsinkin jälki hirveää, kun maasto revitty, pystyyn jätettyjen puiden alaoksat raiskattu. Toisaalta löytyisikö suomesta enään tarvittavaa määrää metsureita, se on kuitenkin vähän eri hommaa, kuin angry birdsin näppäily tai S24 kommentointi.
Joo metsurin hakkuutyö urakalla on sen sortin hommaa, ettei siihen tämänpäivän nuorista miehistä vaan kertakaikkiaan ole. Se taas johtuu siitä, kun ei tarvitse tehdä. Jos olis pakko lähteä leivän perässä, niin uskoisin kyllä semmosiakin miehiä löytyvän. Hakkuutyö parhaimmillaan kun on hyvä keli ja hyvä palsta on kyllä ainakin itsestäni ihan mielekästä ja mielenkiintoista työtä. Terveys pitää olla kohdallaan, ei saa olla selkä kipeä eikä nivelvaivoja, niin työkin sujuu rattoisasti.
Oikeassa olet enempi kai se on siitä pää nupista kiinni jos valittaa ettei hakkuu työtä kannata tehdä itse, saa nopeasti kropan kuntoon ja kun kunto on kohdallaan niin mikäs siellä on päästellessä :) Tuli kerrankin yks tehdastyöläinen palstalle valittamaan että on raskasta toi sun metsurin homma ja että ite ei kehtaa tehdä, no eihän se istuma työläisestä tietty helpolta tunnu.
7v metsurina 25v motokuskina ja pääsäntöisesti harvennushakkuut sopiva kone ja ammattitaito järjellä ja maltilla yhdistettynä työn jälki on kaikki kriteerit kestävä. Mut nyt on rantautunut ulkomaalainen porukka ns metsureita ennakkoraivaukset kun tekevät on metsä jo pilalla, ja yhdellä pikkumoto tuhon jälki sen mukainen (es-m) ihmetyttää kun ei hommi kukaan pysäytä
Joo, ei oo ahneudella rajaa kun tulee kyseeseen firmojen etu (raha joka jaetaan sitten näille palkka kuopassa oleville pampuille) ja metän omistajat jo niin ulalla että ei ne tajuu mitä niitten metissä tehdään.
Mikähän kone sitten on sopiva sinun mielestä ensiharvennukselle? Jos mennään tarkasti ilman ajokoneen vaatimia oikomisia, niin metsästä menee hukkaan vähintään 20%. Siihen lisätään lommot jäljelle jääneissä puissa, h... urat missä ei kasva mitään. Lisäksi moton kopista et todellakaan pysty niin tarkasti katsoa puun kuntoa, eli kusta tulee...
ja tuosta lystistä metsänomistajalle maksetaan ensiharvennuspuista 10-15 euroa motille ....300-500 euroa hehtaarilta pystykaupalla -30 % veroa
ja korjuukustannukset niin jääpi miinukselle yleensä