tarinaa..

Rehellisesti sanottuna: en halua. huonolle mielikuvitukselle ei voi mitään, mutta kielioppia voi sentään opetella.

ihan huippu tarina! olet tosi lahjakaskirjailijan- alku!! jatka Samaa Rataa niin olet vielä jonskin päivänä enklannin Kuninkgatar :) Kirjota ihmeesä jatkoo!! T.FANISI

- Nyt saat koko kesän mässäillä karkkia ja lukea. Ja kirjoittaa Aleksanterille,lisäsi Emilin isä.
Parin tunnin päästä Matias huudahtaa:
- Katsokaa! Kartanon tornit jo näkyy! Olemme pian perillä! Saanko soittaa mummille että olemme pian perillä!Joohan äiti?
- Hyvä on, hyvä on. Tuossa on kännykkä. Äiti huokaisee raskaasti antaessaan kännykän Matiakselle.
Emil ajatteli itsekseen mummiaan ja…….Marie. Äkkiä hän hätkähti Matiaksen huutoa.
- Mitä nyt? Emil kysyi uneliaana.
- Olemme perillä! JIPIII!!
- Vihdin ja viimein! Emil huokasi päästyään ulos autosta. Hän oli koko Matkan lukenut Aleksanterilta saanutta kirjaa. Yhtä äkkiä hän tunsi jonkun katsovan häntä jostain. Hän katsoi joka suuntaan muttei nähnyt ketään. Paitsi korkeita kukkuloita. Hänen veljensä juoksi kilpaa iso- äitinsä luo ja rutisti häntä.
- Voi sinua poika parkaa! Koko matkan ollut tunkkaisessa autossa melkein koko päivän!
Ja Emil! Voi pientä. Oletpas sinä kasvanut! Näin sinut viimeksi vauvana. Ota tavarasi niin vien sinut huoneeseesi. Kyllä sinä voit laittaa hevosesi myöhemminkin talliin. Saat oman huoneen kaiken lisäksi, ja vielä Marien huoneen läheltä.
- Hei mummi! Joo okei.
- No niin, tules nyt Emil.
He kävelivät kahdestaan kartanoa kohti sillä aikaa kun Emilin isä ja äiti tyhjensivät autoa ja Matias yritti kantaa yhtä laukuista.
- Kuule Emil… Serkkusi Marie on pahasti loukkaantunut……Ja sinun on hoidettava Marien puolesta hänen hevostaan, Emilin mummo sanoi huolestuneena Emille.
- Mihin hän on loukkaantunut? Emil kysyi huolestuneena.
- Mmm………… Hän tippui………
- Mistä hän tippui?
- Hän tippui……….Hevosen selästä mennessään laukkaa kentällä. Onneksi minä olin siinnä.
- Ai….Loukkasiko hän pahasti?
- Jalka murtui ja……….. Ei muuta.. Paitsi isot mustelmat! Hän kiiruhti sanomaan.
- ………Auts.
- No…Tulehan nyt niin näytän sinulle huoneesi.
- Joo.
Isot mustelmat……Hmm…Jalka poikki ….Minkäköhän lainen hevonen?….Mitäköhän oikeasti tapahtui……Se unikin.. Siinä oli Marie..He olivat tulleet sisälle kartanoon ja kävelleet isot portaat seuraavaan kerrokseen ja toiset portaat ja sitten he olivat tulleet käytävälle jossa oli viisi ovea ja yhdelle niistä he olivat pysähtyneet.
- Noniin Emil…Tässä on huoneesi. Vasemmalla puolella on Marien ja…Mummo sanoi Emille ja katsoi Marien huoneen suuntaan.
- Ja toisella puolella on veljesi huone.
- Joo…Kiitti. Voikko mennä että mä saisin laitettua rauhassa nämä kamat.
- Joo. Minä menen niin saat rauhassa laitella tavarasi. Mummi vastasi.
- Ainiin. Tule sitten alas kun olet valmis. Laitan teetä. Ja minulla on yllätys sinulle Emil.
- Ai….Okei.
Mikäköhän yllätys hänellä on minulle? Tuo voisi mennä tuohon ja to tuo tuonne, ja…
Emilin huone ei olut kauhean iso. Se oli juuri sopiva Emilille. Siellä oli iso parvisänky, yöpöytä, piironki, kirjoitus pöytä, kirjahylly, vaatekaappeja ja suuri peili oven takana seinässä. Sieltä avautui myös näkymä laitumelle missä laidunsi musta kaunis hevonen.
- Luuletko päästäväsi minut kärsimyksistä? Turha luulo… Minä murskaan sinun luulosi ennen kuin kerkeät sanoa hyvästi!
Mikä se oli? Emil säikähti ääntä jonka oli kuullut.
- Emil! Joko olet valmis?
- Ööö…Joo. Olen kohta… Pari minuuttia vielä!
Mikäköhän tuo oli? Kuulin varmaan omiani… Emil lähti kävelemään ovea kohti.
- Emil! Tuletko sinä?
- Koko ajan. Ei mielikuvitus kylläkään noin elävältä kuulosta…Eli se ei ollut mielikuvitusta…
- No niin! Siinä hän sinä olet. Saanko esitellä sinulle Marien… Marie, tässä on hevosesi väli aikainen hoitaja.


Jatkanko??