Onko hämeenlinnalaisilla tietoa tästä tapahtumasta?
Onko missään mainostettu?
Vuonna 2013 - kesäkuun 8.
Goodman-festivaali Hämeenlinnan Aulangolla 8.6.2013
Juhlavuosi Irwin70. Antti Hammarbergin alias Irwin Goodmanin syntymästä tulee kuluneeksi 70 vuotta 14.9.2013. Irwiniä juhlitaan kesäkuun 8, Hämeenlinnan Aulangolla Goodman -festivaaleilla.
Irwiniä pidetään aina Hämeenlinnan poikana. Vaikka Irwin viihtyi ”Hämeen pääkaupungissa” vain uransa pari ensimmäistä vuotta, siellä koko irwinismin legenda kuitenkin syntyi. On perusteltua vaalia tässä mielessä Irwinin muistoa Hämenlinnassa.
Suomi on täynnä mitä erilaisimpia kesäjuhlia, on selvää, että kaikkien aikojen kansansuosikki, Irwin ansaitsee omansa. Irwin on jo aikaa sitten selkeästi osoittanut omien tapahtumiensa tarpeellisuuden, toki jo elinaikanaan, mutta myös näin postuumisti, olihan jo 90-luvun alussa muutama merkittävä kesätapahtuma Irwinin lipun alla, myös Hämeenlinnassa. Niin Katumajärven lavalla kuin Rinkelinmäelläkin pidetyt juhlat lukuisine tähtineen vetivät kansaa, eikä vähiten Irwinin vuoksi, joka ei enää fyysisesti ollut paikalla. Samaisen 90-luvun loppupuolella starttasi maineikas Irwin-festivaali. Ja kansa karkeloi, sankoin joukoin, kuin joskus muinoin… tiettyä taikaa noissa on ollut. Eikä siinä pelkkä Irwinin nimi riitä, kyllä se lähtee kaikista asianosaisista, Irwininä kunnioittavista esiintyjistä, järjestäjistä, eikä tosiaankaan vähiten Irwinin faneista, jotka ovat tänä päivänäkin huomattavan omistautuneita asialleen.
Suuren suosion saavuttanut Irwin-festari hyytyi ajan oloon, valitettavasti, ja jo ennen aikojaan. Hämeenlinnan kesään on kaivattu jotain vastaavaa. Ja Irwin Goodman –instituutti ja Irwin-klubi olivat avustamassa Irwin-festareita, ja sittemmin on oltu järjestämässä muutamia kivoja happeninkeja Irwin-festarin jättämään aukkoon Hämeen sydämessä. Ikimuistoisimpina Rantakasinon railakkaat kesäillat ja -yöt ja kesällä 2009 järjestettiin kaksipäiväinen Goodman-Retee -tapahtuma Hämeenlinnan torilla, jossa esiintyi mm. Vexi Salmi ja liuta Irwin-bändejä ja –artisteja, jatkot melskattiin bändeillä vielä kumpanakin iltana päälle ravintolassa, pitkälle aamuyötä. Nämä eivät olleet Irwin-festaria korvaavia, mutta tarpeeseen ne tulivat, ja irwinismin henkeä ne kantoivat osaltaan erityisellä tavalla. Irwin-instittuutti ja klubi ehättivät apuun silloin, kun sitä erityisesti taas tarvittiin. Klubin eikä instituutti rahkeet ei vaan riittäneet jokavuotisuuteen, saati kasvattamaan tapahtumien luonnetta. Ansiokkaana yhteistyötahona toimineet tahot eivät yk sinkertaisesti yksistään pystyneet siihen, parhaimpaansa; rakentamaan riittäviä siteitä ja sidoksia eri osien välille, kuten ne ovat pystyneet ollessaan taustavaikuttajana tai muuten yhteistyössä muiden järjestäjien yms. kanssa.
Yhteistyötahoja tämän jälkeen haettiin pitkään. Viimein sellainen löytyi, riittävän ponnekas ja hyvän pohjan omaava taho. Aulangon lomakylän kanssa alettiin suunnitella Irwinille isoja juhlia.
Aseta Allakkaan Aulanko 8.6.2013 nyt!
Viime vuonna juhlittiin Vexi Salmen seitsenkymppisiä monin eri tavoin, ja vuosi 2013 on sitten Irwinin. Ja sitä saa juhlia mukana Vexikin, meidän kaikkien mukana.
Yhdestä näyttävästä tapahtumasta on siis sovittu. Hämeenlinnaan Aulangolle tehdään ensi kesäkuuksi iso Irwin-tapahtuma yhteistyössä useiden toimijoiden kanssa.
Jokaiselle Irwinin ja hämeenlinnalaisen musiikin, ja yleensäkin suomalaisen elämänmenon ystävälle on siis tarjolla kyseinen viikonloppu vahvalla musiikki- ja elämyspanoksella samoissa Hämeenlinna-Pop –maisemissa, missä Irwin ja Vexikin lapsuuttaan viettivät.
Tietoa tapahtumapaikasta www.aulangonlomakyla.fi. Seuraa tiedotuksia yhdistyksen nettisivuilta www.irwingoodman.com ja Irwin-klubin jäsenlehdestä G-lehdestä, sekä muista lehdistä!
Irwin-klubin ja -instituutin tiedote 11.1.2013
Irwin-klubista ja tapahtumasta voi tiedustella:
Irwin-klubi
siht. Anne Mäki-Kauppila
Email: [email protected]

Vastaukset 11
Vanhimmat
Joo, ilman muuta pitää järjestää. Olen itsekkin jo aloittanut ammattimaisen dokaamisen että en erotu joukosta ja nahkainen lierihattu päässä kuljeskelen ympäri Harakkamäkeä. Tälle tapahtumalle on ilmiselvä tilaus tässä kaupungissa...!!??
Aulangolle siis 8.6. myös paikkakuntalaiset tervetuloa!
Päivitettyä tietoa Irwin-bileistä:
"Goodman-festivaali Hämeenlinnan Aulangolla 8.6.2013
Irwin Goodman -festivaalin ohjelma alkaa valmistua ja varmistua
Juhlavuosi Irwin70 -tapahtumia. Lauantaina 8.6. on Irwinin henki laajasti Aulangon yllä - silloin siellä vietetään Irwinin nimikkojuhlia.
Irwin Goodman -festivaalit pidetään ensimmäisen kerran nyt Hämeenlinnan Aulangolla. Useissa paikoissa ja erimuodoissaan kiertänyt tapahtuma saa jälleen esiintyjikseen nykyirwinismin edustajia eri puolilta Suomea.
Ohjelmassa on muun muassa Kadun Kaswatti -yhtye, joka on kolunnut kaikki Irwin-festarit ja muut tapahtumat vuosikymmenten aikana. Uusimpia tulokkaita kunniakkaassa irwisnimin kentässä edustaa nuorten miesten voimarock-bändi Hammerberg.
Yleisöä viihdyttävät myös Irwinin kitaristina tunnetuksi tullut artisti, Ari Goodman ja Irwin-kansan syvien rivien ääni, Hanksi. Irwinin Veljet -yhtye nähdään tapahtumassa myös. Useita Irwinin ystäviä vaikuttaa yhteyessä, Irwinin Veljet, sekin nähdään tapahtumassa. Tapahtumaan on tulossa mukaan, arvovieraiksi, 60-luvulla Hämeenlinnassa vaikuttaneita henkilöitä. Päälava ja anniskelualueet sijaitsevat Lomakylän Kievarin Ladolla, jonne pääsyliput portilta 10 euroa.
Jokaiselle Irwinin musiikin ja rennon suomalaisen elämänmenon ystävälle on tarjolla runsaasti musiikkia ja muitakin elämyksiä Irwinin ja Vexin maisemissa!
Tarkempaa tietoa tapahtumasta tiedotteen muodossa viikon sisällä - näillä sivuilla. Tietoa tapahtumapaikasta www.aulangonkievari.fi. Seuraa tiedotuksia yhdistyksen nettisivuilta www.irwingoodman.com ja Irwin-klubin jäsenlehdestä G-lehdestä, sekä muista lehdistä!
Irwin-klubin tiedote 15.5.2013
Irwin-klubista ja tapahtumasta voi tiedustella:
Irwin-klubi
siht. Anne Mäki-Kauppila
Email: [email protected]"
Huoh ja vielä kerran JÄTTI HUOH !!!!!
Onko nyt tulevana kesänä Irwin-Festivaaleja?
Ilmaisfestivaalit Kantolan kaljoittelupuistossa.
Toivottavasti tuo irwin touho olis jo ohi.Niitä oli muunmuas vanhan teatterirakennusen vieres vanajan kaupunginpuoleises rannas,sit mierolan siltacafes.Yhteistä niille et liian känistä väkeä,mierolas tais olla ennätysmäärä järkkäreitä per iwrin kotsa.Toki ne olis ilman jv armeijaa uponnu vanajaan.terveisin 15v taksia tääl ajanu
Ajattelisit 15 v taksia ajanu positiivisesti.
Irwin-Fanit tuo rahaa Hämeenlinnalle.
Vouti tulee kiusaamaan Irwin Goodmania Hämeenlinnassa vielä vuosia, nyt vaan on kauppakeskus kyseessä.
Toivottavasti ei järjestetä enää koskaan ja jos haluavat kokoontua, niin Kantolan Ryteikkö on täysin sopiva paikka sille köörille. Siellä on tilaa hoilata ja dogata, eivätkä ole ihmisten silmissä.
Onhan suvaitsematonta porukkaa tällä foorumilla.
Vai onko kateellisia et Irwinin ihailijoilla on hauskaa...