Perinnönjako

Isämme kuoli jo yli 30 v sitten ja meillä on ollut tähän asti jakamaton kuolinpesä koska äiti jäi silloin leskeksi emmekä me lapset halunneet isämme osuutta silloin jaettavaksi. Nyt äitimme kuoli ja kuolinpesän jakamisen aika on koittanut. Meitä on viisi lasta joista vain kolme on saman isän lapsia, kahdella muulla on omat isänsä ja äiti on sama. Meneekö perinnönjako niin että me kolme jaamme ensin isän osuuden ja sen jälkeen äidin osuus jaetaan kaikkien viiden kesken? Olen naimisissa ja tulen todennäköisesti saamaan perintönä rahaa eli miten asiat menee, onko miehelläni oikeus vaatia rahoja yhteiseen kayttöön?
1201
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kyllähän sen perinnönjaoin noin pitäisi mennä. Voihan miehesi vaatia, mutta rahat ovat sinun ja voi tehdä niillä mitä haluat. Tilanne on toinen, jos miehesi haluaa avioeron. Jos vanhempasi eivät ole testamentilla rajanneet puolisoja perinnön ulkopuolelle, perimäsi omaisuus on mukana osituksessa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tellustallaaja kirjoitti:

Isämme kuoli jo yli 30 v sitten ja meillä on ollut tähän asti jakamaton kuolinpesä koska äiti jäi silloin leskeksi emmekä me lapset halunneet isämme osuutta silloin jaettavaksi. Nyt äitimme kuoli ja kuolinpesän jakamisen aika on koittanut. Meitä on viisi lasta joista vain kolme on saman isän lapsia, kahdella muulla on omat isänsä ja äiti on sama. Meneekö perinnönjako niin että me kolme jaamme ensin isän osuuden ja sen jälkeen äidin osuus jaetaan kaikkien viiden kesken? Olen naimisissa ja tulen todennäköisesti saamaan perintönä rahaa eli miten asiat menee, onko miehelläni oikeus vaatia rahoja yhteiseen kayttöön?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu