Minulla on 4-vuotias pienirotuinen poikakoira. Koira leikattiin ehkä kolme kuukautta sitten. Se on merkkaillut sitä ennenkin aina johonkin, mutta tämän leikkauksen myötä se ei ole ainakaan vähentynyt.. Sillä on tietyt paikat mihin se merkkailee. Eteiseen ja sänkyyn. Aina jos ovi on vahingossakin unohtunut auki, niin voi olla varma että löytää nukkumaanmennessään läntin peiton päältä.. Joskus näin voi käydä useampaan kertaan päivässä. Ja lakanat tietenkin vaihtuu sen mukaan.. Eli pyykkiä vain lisää. Ja myös ulkoa tullessaan on jättänyt kengät lattialle, niin koira on aivan varmasti käynyt lirauttamassa sinne. Hermohan tässä menee!
Miten koiran saisi lopettamaan merkkailun? Onko jollain samanlaisia kokemuksia?
Miten koiran saisi lopettamaan merkkailun? Onko jollain samanlaisia kokemuksia?
Vastaukset 2
Vanhimmat
loppuuko tällä mutta voisit laittaa muovisuojan tai kernin sänkysi päälle päiväksi. Tai sitten niin paljon jotain tavaraa ettei koira sekaan mahdu. Ja kenkätellinki eteisessä voipi auttaa suojaaman kenkiä liruilta, mikäli muistat ne siihen aina asettaa.
että leikkauttaminen olisi muuttanut kuseskelua jotenkin?
Ei leikkauttaminen ole mikään ratkaisu mihinkään ongelmaan.
Toivottavasti terveiden koirien leikkauttaminen kiellettäisiin suomessakin.