Rötökset saa jatkua, syytteet hylättiin.

me maksamme.

Keski-Pohjanmaan käräjäoikeus on hylännyt kaikki syytteet Kaustisen Kansanmusiikkisäätiö-jutussa. Tuomio annettiin kansliapäätöksenä tänään kello yhdeltä.

Syytettynä oli kaikkiaan 25 säätiön tai kunnan hallinnossa ollutta ihmistä. Heitä syytettiin muun muassa kirjanpitorikoksista, törkeästä petoksesta sekä virkavelvollisuuden rikkomisista.

Kaikki kuusi syytekohtaa kaatui toteen näyttämättöminä. Valtio joutuu korvaamaan vastaajien oikeudenkäyntikulut, jotka nousevat yhteensä yli 440 000 euroon.

http://www.pohjalainen.fi/uutiset/maakunta/kaikki-syytteet-hylattiin-kansanmusiikkisaation-oikeusjutussa-1.1386390

17

391

    Vastaukset 17

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • heja populismi!

      Jaaha sieltä persupoliksesta kuitenkin oli joku tämän verran hereillä että sai ihan tällaisen tekstin rustattua. Hyvä pojat, siitä se maailman parantaminen taas lähtee! Ja että RÖTÖKSET saa jatkua, voi nuita hanurista valuvia jumalaisia ajatuksia.

    • TopiM

      Ainuan rötöksen on tehnyt taho joka tähän poliittisen ajojahtiin ampui lähtölaukauksen. Hävetkää persut. Onneksi koko suomi maksaa, eikä vain Kaustisen asukkaat!!!

    • jäitä hattuun

      Mihin ne häipyi yli miljoona euroa velkojien rahoja? Humppaan vai hömppään vai kansanmusiikin harrastamiseen. Ja taisi siinä kunnan maksamanakin mennä 400.000 euroa takuutuksia. Onneksi koko suomi maksaa ja kaustisen asukkaat etunenässä.

      • Perpana2

        Onpa viisasta porukkata.

        Kyllä kaikki kulut on ihan kertyneitä ostovelkoja vanhoilta vuosilta ja jos joskus olet juhlia järjestänyt niin lienee ostovelkoja ihan laidasta laitaan eli esiintyjäpalkkioista rautanauloihin. Säätiön viimeisiltä vuosilta ei ostovelkaa kertynytkään enää, mutta sitähän ei tietysti voi hyväksyä kun halutaan osoittaa ettei näitä juhlia täällä tarvita.

        Kuntahan maksoi takausvastuuna 350 000e jo vuonna 2011 joten sillä summalla ei ole enään mitään merkitystä. Lisäksi kunta sai panttina olleen taidekokoelman itselleen. Säätiön konkurssipesäkin on jo purettu ja selvitetty jonka yhteydessä ei mitään merkillistä löytynyt. Oikeus totesi myös tänään ettei tässä ollut mitään rikollista tapahtunut ja oikeuden päätöstä pitää kunnioittaa jopa persun.


    • oikea oikeus

      Konkurssi on eri asia kuin että onko tehty rikoksia kuten nyt yritettiin väkisten osottaa. Yrityksiäkin menee konkurssiin vaikka siellä ihmiset kuinka tekee parhaansa. Kohtuutonta tämä oli näille ihmisille jotka joutuivat roikkumaan löysässä hirressa yli kaksi vuotta!

    • Kansanmusiikki suti

      Siellä kansanmusiikki säätiössä allekirjoitettiin esiintyjien palkkioita ensin nimi alle ja sitten vasta katsottiin, että paljoko esiintyjä velotti yhdestä esiintymisestään ja sen jälkeen huuli pyöreänä ihmeteltiin, että huh huh, olipas suurinumeroinen summa.
      Kyseessä oli useamman tuhannen euron esiintymis palkkio yhdestä esityksestä.
      Että ei ole mikään ihme,. että syntyy miljoona velat.
      Niin vain rötösherrat pääsee aihettamistaan taloudellisista vahingoista, kuin koira veräjästä ja kansa maksaa.
      Jos voittoja olisivat tehneet, niin itsellä olisivat ne pitäneet.

      • Perttipojuj12

        Hehehhehehehehehe. Ootkos joskus järjestänyt juhlia ja tiedätkö paljonko esimerkiksi esiintyjät maksavat nykyään ? jos järjestetään kyläjuhlat niin riittänee talkoopelimannit, mutta jos haluat maksavia asiakkaita portista sisään niin tarvitset muitakin kuin talkoopelimanneja.

        Aika kova hinta ollut jos pitää useampi tuhat euro maksaa yhdestä esiintyjästä.

        Säätiöhän teki viimeisenä kahtena vuonna voittoa, mutta vanhat velat painoivat jaloissa ja tämän takia säätiö katsoi ainoaksi vaihtoehdoksi konkurssiin hakeutumisen. Voittojakaan ei kukaan omaan taskuunsa tunkenut ja siitä jopa
        oikeuslaitos on antanut oman todistuksensa. Ilmeisesti tekee vain niin kipeää ymmärtää sitä ettei kukaan ole tehnyt mitään laitonta tai tunkenut omiin taskuihinsa rahaa.


      • tanhu tuottaa
        Perttipojuj12 kirjoitti:

        Hehehhehehehehehe. Ootkos joskus järjestänyt juhlia ja tiedätkö paljonko esimerkiksi esiintyjät maksavat nykyään ? jos järjestetään kyläjuhlat niin riittänee talkoopelimannit, mutta jos haluat maksavia asiakkaita portista sisään niin tarvitset muitakin kuin talkoopelimanneja.

        Aika kova hinta ollut jos pitää useampi tuhat euro maksaa yhdestä esiintyjästä.

        Säätiöhän teki viimeisenä kahtena vuonna voittoa, mutta vanhat velat painoivat jaloissa ja tämän takia säätiö katsoi ainoaksi vaihtoehdoksi konkurssiin hakeutumisen. Voittojakaan ei kukaan omaan taskuunsa tunkenut ja siitä jopa
        oikeuslaitos on antanut oman todistuksensa. Ilmeisesti tekee vain niin kipeää ymmärtää sitä ettei kukaan ole tehnyt mitään laitonta tai tunkenut omiin taskuihinsa rahaa.

        Herätys hoi

        Tappiota tuli säätiölle 3:na viimeisenä vuotena, eli 2009,2010 ja 2011 noin puolimiljoonaa euroa, eikä suinkaan voittoa.


    • ulkopuolinen äimänä.

      Miten se voi olla kannattamatonta toimintaa, kun yleisöä on satojatuhansia?

    • Syyttäjä tampio

      Säätiön toiminta oli monen vuoden ajan melkoista puliveivausta väärien tilinpäätösten, väärennettyjen kävijämäärien, erpärealististen yleisöodotusten, suunnattoman kalliiden ja suurien ulkomaalaisyhtyeiden, väärän informaation ja muiden epärehellisyyksien tai taitamattomuuksien kanssa. Jopa osa syytetyistä pelkäsi, miten tässä oikein käy.

      Syytettyjen onneksi kuitenkin myös syyttäjä ja esitutkijat olivat täysiä tampioita, jotka eivät keskittyneet olennaiseen, eivätkä tehneet työtään kunnolla. Tärkeintä tuntui olevan, että saadaan mahdollisimman monelle ehdollinen tuomio ja siksi ei eroteltu todellisia konnia vähemmän syyntakeisista myötäjuoksijoista.

      Oikeuden ratkaisu oli selvä viimeistään siinä vaiheessa, kun jutun ollessa jo vireillä syyttäjä joutui paikkaamaan huonosti valmisteltua työtään korjauksin, muutoksin ja täydennyksin. Hänen toimintansa oli kollegoiden naurun aiheena koko maassa.

      • vissavesi1

        käyttikö säätiö väärää tilitoimistoa ? yhdessä toimistossa olisi osattu peruspääoman laskeminen paremmin kuin toisessa niin ei olisi sitten tehty virheitä. lisäksi jokaista esiintyjää olisi seurattu omalla kustannuspaikalla niin olisi varmasti nähty kannattaako ulkolaisia tänne tuoda. ei varmasti kannata tuoda, sillä kaikki haluaa tulla kattomaan paikallisia pelimanneja.

        nää juhlat vois muutenkin lopettaa, koska näistä ei ole iloa kenellekkään. menee vaan kaikkien rahat.


      • Tuohon jotain
        vissavesi1 kirjoitti:

        käyttikö säätiö väärää tilitoimistoa ? yhdessä toimistossa olisi osattu peruspääoman laskeminen paremmin kuin toisessa niin ei olisi sitten tehty virheitä. lisäksi jokaista esiintyjää olisi seurattu omalla kustannuspaikalla niin olisi varmasti nähty kannattaako ulkolaisia tänne tuoda. ei varmasti kannata tuoda, sillä kaikki haluaa tulla kattomaan paikallisia pelimanneja.

        nää juhlat vois muutenkin lopettaa, koska näistä ei ole iloa kenellekkään. menee vaan kaikkien rahat.

        >>>kannattaako ulkolaisia tänne tuoda. ei varmasti kannata tuoda, sillä kaikki haluaa tulla kattomaan paikallisia pelimanneja.


    • ihmettelen myös

      Kuka rikospoliisi sitä tutkintaa johti? Oliko se yksin vai oliko sillä jotain apureita siinä hommassa?

    • ritolatiimi

      No no, rauhoitutaanpas nyt ensin odottamaan miten tämä juttu päättyy. Tuleeko mahdollinen astekorotus oikeusprosessiin.. turha tässä on kenenkään vielä surra tai iloita. Juttu ei vielä ole ohi.

    • Dastarivaa

      Typerästi on toimittu kun on konkka tullu .
      Siitä ei päästä mihinkään .

      Mutta se ei ole rikos . Uutta matua koukkuun vaan , arvostellaan sitten uudestaan.

    • Näin täällä

      Valtiovallan sitoutuminen investointistrategioihin kulttuurinsaralla on puuttunut kokonaan. Ei voida olettaa että 30 miljoonan mummonmarkan investoinnit tuottaisivat kulttuurinsaralla suoraan viivan alle jotain. Jos näin on ajateltu ei voi kuin ihmetellä.

      Paikalliset on käräjillä valtion piikkiin, valtion omassa tärkeässä katsomassaan asiassa. Kyllä maailma on ihmeellinen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      72
      1148
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      101
      1110
    3. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      75
      987
    4. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      23
      963
    5. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      22
      907
    6. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      126
      890
    7. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      131
      840
    8. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      58
      795
    9. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      27
      761
    10. Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!

      Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m
      Tv-sarjat
      6
      748
    11. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      45
      686
    12. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      46
      681
    13. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      143
      652
    14. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      132
      652
    15. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      637
    16. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      48
      620
    17. Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???

      LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.
      Ähtäri
      58
      611
    18. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      48
      604
    19. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      80
      602
    20. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

      Vai heihei ja ei nähdä enää.
      Ikävä
      35
      600
    Aihe