miksi viisikymppinen käyttäytyy kuin murrosikäinen suteessa vanhempiinsa,
huutaa ja räyhää, syyttää kaikesta vanhempiaan,
ei huomaa että hänessä on jäänyt pahasti kehitys kesken,
luulis yli viisikymppisen käyttäytyvän jo aikuimaisesti vanhuksiinsa,
mutta näin ei vaan ole,
mistä apua hankalaan tilanteeseen,
vanhukset ovat jo puhki väsyneitä huonosti käyttäytyviin viisikympisiin jälkeläisiinsä,
asioitten hoito mahdotonta.
huutaa ja räyhää, syyttää kaikesta vanhempiaan,
ei huomaa että hänessä on jäänyt pahasti kehitys kesken,
luulis yli viisikymppisen käyttäytyvän jo aikuimaisesti vanhuksiinsa,
mutta näin ei vaan ole,
mistä apua hankalaan tilanteeseen,
vanhukset ovat jo puhki väsyneitä huonosti käyttäytyviin viisikympisiin jälkeläisiinsä,
asioitten hoito mahdotonta.
Vastaukset 17
Vanhimmat
dementtia taitaa olla jo pitkällä, tai lukihäiriö, eikä viitti korjata, tai tietokoneessa vikaa, kirjoittaa mitä sattuu,
Tuossa tilanteessa laittaisin välit "lapsiin" täysin poikki. Ei niitä tarvii katella, jos harmittaa. Enää ei tuon ikäisiä voi muuttaa. Olisiko jotain ollut kasvatuksessakin pielessä?
Niiin mutta: ympyrähän vain sulkeutuu. 50 on tullut siihen elämänvaiheeseen, kun hän huomaa, mitä jäi väliin. Kun vanhemmat kasvattivat / ohjasivat / vaativat ... että lapsen tulee olla kiltti, kuuliainen, alamainen, tottelevainen, yms. bullshittiä ja lapsihan aina tekee niin kuin aikuinen toivoo ja / tai määrää, niin nyt lapsi, 50-v., toteuttaa elämättä ja kokematta jäänyttä murrosikäänsä.
Vanhemmista on näet erkaantumistyö tehtävä - ennemmin tai myöhemmin.
kyllä kasvatus on osa syytä. itse en oisi koskaan saanut enkä halunnut tehdä niin. mut kyllähän moni ihminen käytättyy noin kun kunnioitus puuttuu. aika katkaista välit miksi ottaa pahaa vastaan vaikka ei kai se vanhempana ole helppoa, onhan kyseessä oma lapsi.
Totta tuokin, mutta jos vanhemmat, siis ainakin 70 kymppiset ei jaksa, niin kannattaa näyttää jälkeläisille ovea. Kyllä ne pärjää omillaan tai hakekoon apua muualta.
Tekee mieli sanoa: kunnioitus ei tule mihinkään eikä kehenkään ihmisen ulkoapäin, se kasvaa ihmisen sisältä, jos on kasvaakseen. Siihen ei auta koulutus, sivistys eikä tieto / taito, se syntyy sisällä, hengessä, jos ihminen tulee kohdelluksi hyvin, arvostetuksi, hyväksytyksi, pidetyksi ... omana itsenään.
Eikä omalle itselle tarvitse pyytää eikä anoa lupaa. Valitettavasti vanhemmat hyvin usein käyttäytyvät ja 'kasvattavat' niin, että lapsi on kelvollinen vasta, kun täyttää tietyt, vanhemman / yhteiskunnan / kulttuurin ... asettamat kriteerit. Arvoasetelmat, joita lapsi ei vielä edes ymmärrä, mutta joutuu jo niihin vastaamaan olemalla ja käyttäytymällä muitten määräämillä malleilla.
Ovea näyttämälläkö teillä päin käsitellään vaikeat ja ongelmalliset asiat? Tosin aiheet kannattaisi käsitellä aikaisemmin kuin vasta sitten, kun vanhemman vanhuus kolkuttelee jo ovella.
oliko nämä kaikki viiskymppisten vastauksia, hym,
kovin vaikutti yksipuolisilta,
vanhemmat edelleen syyllistetään vastausten perusteella,
-- toista mieltä, kyllä vastuu on jo viisilymmpisen ihmisen itseki otettava elämästään, varsinki kun ovat perheelisiä, kouluttautuneet ja työelämän tehneet kodinulkopuolella ainaki kolmekymmentä vuotta,
luulis asiallisen asioittenhoidon jo onnistuvan ilman oikuttelua.
Sanoisin, että nämä aiheet eivät kuulu vastuukysymyksiin elämässä. Metsä vastaa niin kuin sinne huudetaan ja sitä saa, mitä tilaa. Miksi vanhempia ei saa syyllistää? Kenelle lapsi oikuttelee, jos ei vanhemmalle? Näihin asioihin hyvät käytöstavatkin auttavat vähän, sanan säilä on pienempi paha kuin muu astalo.
Joskus nuorena (kotona asuessa) koetut vääryydet jäävät taakse, kun oma elämä kukkii - työ, perhe ym.
Sitten neli/viisikymppisenä, kun kiire vähenee ja lapset ovat omillaan - hupskeikkaa... vanha kauna saattaa nostaa päätään. Juurikin käsittelemättömät asiat.
Oma isäni ei muistanut olleensa usein väkivaltainen minua kohtaan riitatilanteessa (hän selvinpäin, minä 6-11v).
Sainkin joskus vuosia sitten puhelimessa totaaliset "siepit", kun hän väitti ettei ole moiseen syyllistynyt. Myöhemmin eräs psykiatri kertoi, että ihminen todella voi unohtaa tuollaiset asiat - etenkin, kun ollut toinen perhe jo vuosikymmeniä.
Toki jälkimmäinen perhe on isääni muuttanut , kun parisuhde on ollut kunnossa.
En minä enää vanhalle miehelle ole vihainen ja hyvissä väleissä olemme - rakastan ainoaa isääni taas.
Onko kirjoittajan lapsi tuo räyhääjä vai tuttavan?
Olen hirviö-vanhempien lapsi. Kukaan sivullinen ei välttämättä tiedä, millaista käytöstä sai kokea vuosikymmenet. Lyömistä, huutamista, pakottamista, uhkailua, nälvimistä, alistamista. Kaikenkaikkiaan sairasta touhua. Ulospäin näyteltiin huumorintajuista ja mukavaa ihmistä että.
Perhe, jossa lapsilla on omuituista käytöstä ja tasapainotonta elämää, on jotain pahaa taustalla. Kulissit peittävät kauheudet.
Pitäisi vaan alkaa puhumaan näistä, vaikka vanhemmat vanhuksia ovatkin. Kun kunnioitus puuttu puolin ja toisin.
Apua, alkoi naurattaa. Onko 50 horrosikä? Joskus itsestä tuntuu, että on välillä horroksessa.
Jos 50 vuotias on kuin murrosikäinen niin sehän on ihan luonnollinen jatkumo koska nykyisin 25-30 vuotias on vielä ihan kakara.
No 50-kympin villitys tietenkin? Vanhuuden murrosikä: aineenvaihdunta hidastuu, elämänkaari alkaa pikkuhiljaa mutta varmasti laskemaan huipustaan.
Itse olen huomannut olevani yhä enemmän ja enemmän lapsuuteni ja nuoruuteni muistoissa, muistelen sukuni vanhusten tarinoita, lapuuskyläni historiaa.
Iltaisin jos ei uni tule, kirjoittelen muistoja ruutuvihkoon, tarinoita ja elämästä ja ihmisistä lapsuuden kylässä.
Ei kysy paljoa tilaa ja evästä jos säilytän nuo kirjoitukset jälkeen jäävälle polvelle.
Miten lie kasvatettu heidän toimestaan?Usein syytämme vanhempiamme kaikesta missä olemme kehittymättömiä,olisikohan sittenkin jopa aihetta?
Näiden vanhusten jotka seuraavat 50 vuotiaan "kasvua", kannattaisi kai jo päästää irti koska tuskin enää voivat muuttaa mitään?
Jos taas tämä murroksinen 50-vuotias omaa itse lapsia, voi vain kuvitella minkäkaltaisia he sitten ovat?
Näin ne sukuperinnöt menevät, niistä moni sellaisia joita ei olisi tahtonut periä, tahtoisi vain sen omaisuuden....
Vanhemmathan tuntevat ikuista vastuuta ja huolta lapsesta, se on raskas side silloin kun kaikki ei menekään niinkuin olisi tahtonut,suonut.
Lapsia tehdään mutta kuinka monissa kouluissa esimerkiksi on annettu tietoa siitä miten elämä meillä ihmisillä menee perimänä, kuinka tutkittu, pitäisi ottaa selvää.
Voidapa omata henkilökohtainen sielunvalmentaja joka osaisi nähdä meidät sellaisina kuin olemme ja kannustaa meitä.
Toivottavasti tämä protestoija löytää tiensä ulos edes tällä iällä.
Alistettu sukupolvi.
Mun mielestä sattui suunnalleen meitin ikäisille keljusti. Oli sodat käyneet vanhemmat itellä, suuret ikäluokat jyräsi yli, sitten alkoi suurten ikäluokkien kakarat jyrään yli...
Opetettiin kilteiksi ja tottelevaisiksi. Vasta vanhemmiten alkaa sappi kiehumaan. Sanotaanhan sitä keski-iän kriisiksikin. Keski-iässä aikaa ehkä itsellekin. Aikaa miettiä asioita ja tulla pahalle tuulelle. Tulee auktoriteetti ongelmia jne. Melkein sellaista, kuin oli pitänyt olla murrosiässä. Vaan ei saanut silloi, piti vaan olla "kiltisti".
Suuremmissa ongelmissa noit tämän päivän teinit tulee aikanaan olemaan. Ei se mikään hyvä juttu ole sekään. Vapaakasvatus, aina hyyssätty, yllättäen joutuvat omilleen. Ne on kuusessa jo vähän yli kakskymppisinä. Jotkut selviää, ei kaikki. Sitten niillä vielä pitkä matka, että tavallaan on vanhojen arvojen mukaan kaikki ok. Onperheet, autot, asunnot, työpaikat. Se tulee olemaan monelle karu ylläri. Meinaan vaan, ei mutsin ja fatsin perinnöt riitä ikuisesti, eikä yhteiskunnalla ole vara hyyssätä niitä, kaikki rahat menee suurten ikäluokkien väkisellä hengissä pitämiseen ja ruokkimiseen.
Että miten sen nyt minkäkin asian ottaa. Yhteiskunta muuttui täydellisesti reilussa sadassa vuodessa. Ihminenhän sen muutti, mutta ihminen itse ei rotuna ole oikein sopeutunut asiaan.
=DW=