Novascotiannoutajista

Tolleriko?

Olen nyt pari-kolme vuotta harkinnut seuraavan koira hankintaa ja olen aivan ihastunut tollereihin! On monta tuttavaa joilla on metsästäviä tollereita, mutta itse en halua metsästävää vain tokoon, agilityyn ja lenkkikaveriksi. Olen katsonut kaikki kasvattajien kotisivut ja rotumääritelmät ja sen sellaiset mutta kuitenkin arvelluttaa kun sanotaan että jotkut yksilöt ovat sairaita.
Tietääkö joku oikein hyvän tollerikasvattajan? Asun Turussa joten saisi olla noin 200km säteellä täältä.
Hinnalla ei ole väliä mutta kuitenkin kysyn nykyisiä hintoja?
Etsin suht rauhallista yksilöä (eli ei mitään ylivilkkaita) mutta en voi päättää otanko nartun vaiko uroksen.. Onko sukupuolieroja paljon? Olen ennen omistanut labbiksen ja sakemannin, mutta molemmat narttuja. Olen saanut käsityksen että yleensä koirilla on sillai että nartut ovat lempeämpiä ja rauhallisempia. Onko tollerikin?
Asun itse kerrostalossa mutta vuoden kahden päästä muutetaan omakotitaloon jossa sitten saa puuhailla :)

6

284

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tolleriko?

      Niin ja parilla tuttavatollerilla on ruuansulatusvaivoja ja joutuu olemaan tiukalla ruokavaliolla - onko tämä yleistä?
      Mites yleistä on ne perinnölliset sairaudet oikeasti? Eikö samasta pentueesta voi tulla kaikenluonteisia koiria joilla on omat "viat"?

    • ettyyu46

      Turusta hommattiin v. 2007 keväällä meidän "poika", ei oo
      metsäkoira vaan oikein miellyttävä lenkkeilykaveri ja kotikoira. Pienten lasten
      kanssa (3) tulee hyvin toimeen. Oikein tyytyväisiä ollaan oltu koiraan, hyvältä kasvattajalta ostettiin!

      http://www.dragon-dogs.net/

      Eli käy kyselemään heiltä, kennel on ollut Maskussa jo jonkin aikaa.

    • Tollerin emäntä

      Suosittelen katsomaanmkasvattajia yhdistyksen sivulta. Sitoumuskasvattajat ovat sitoutuneet ilmoittamaan yhdistykselle kasvattina terveystilanteesta ja näin parantamaan rodun terveystilanteesta. Pennuttajat ovat sitten asia erikseen. Ei tollerit välttämättä metsälle tarvitse päästä mutta kunhan saa puuten aktiviteetteja.

      • Tollerin emäntä

    • tolleri4

      Omasta kokemuksesta voin sanoa sen että se on niin tapauskohtaista onko koira rauhallinen vai ei. Meillä esimerkiksi todella rauhallinen uros tolleri joka ei koskaan ole rikkonut yhtään mitään sisällä, mutta tiedän niitäkin narttuja ja uroksia jotka ovat syöneet seiniä ja ovia yms. Kannattaa sanoa kasvattajalle millaista koiraa etsit, hän tietää parhaiten. Tekemistä koiralla kyllä tarvitsee olla paljon ja kaikkea sallittua pureskeltavaa niin jää huonekalut rauhaan :)

      • Pikkutollereita

        Ota yhteyttä kasvattajaan ja pyydä käyntiä paikan päällä. Meille olisit ainakin tervetullut tollereihin tutustumaan, matkaa tulisi noin 160km. Suunnitelmissa on pentue vuoden sisään. Laita yhteystietoja, mikäli kiinnostuit.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      119
      2440
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      40
      1592
    3. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      648
      1039
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      106
      993
    5. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      972
    6. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      98
      916
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      875
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      720
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      32
      712
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      70
      706
    Aihe