Pseudoskeptikot taistelevat kaikin voimin luovaa ajattelua ja oikeaa tiedemiesmäistä maailmankuvaa vastaan. Todellinen tiede suhtautuu avoimesti asioihin mottona "ensin tutkitaan, sitten hutkitaan". Pseudoskeparit sen sijaan vakuuttavat vimmatusti virallisen jättiyritysten rahoittaman tutkimustiedon olevan faktaa ja kaikki muu tieto on joutavaa sontaa, jota saa ja pitää halveksua ja vääräuskoisia pitää nöyryyttää ja pilkata. Pseudoskeptikon tärkein tehtävä on uskoa kritiikittä pyhään tieteeseen (josta eivät kuitenkaan juuri mitään ymmärrä) ja ennen kaikkea sen tärkeimpään sakramenttiin: kaksoissokkokokeeseen.
...
"Kaksoissokkokoe" on ns. skeptikon suusta samanlainen automaattiargumentti kuin suvaitsevaiselle "rasismi". Jos haluat laajentaa luutunutta näkemystä jonkin asian suhteen, keskustelua on turha edes aloittaa, mikäli paikalla on (pseudo)skeptikoita, koska takuuvarmasti "asia on tutkittu kaksoissokkokokeella". Näin ollen tutkimuksen lopputulos on skeptikon mielestä absoluuttinen totuus ja vastaväitteet törkeää harhaoppia. Todellisuudessa tiede ei kuitenkaan ole aivan näin yksinkertaista.
...
Meta-analyysin avulla pyritään yhdistelemään aiempia samaa asiaa käsitelleitä tutkimustuloksia. Tavoitteena on saada aikaan synteesi, joka antaa tutkittavasta kysymyksestä vahvempaa näyttöä kuin yksittäiset tutkimukset.
Julkaisuharha puolestaan tarkoittaa sitä, että negatiiviset tutkimustulokset pimitetään ja vain suotuisat havainnot julkaistaan. Näin tutkittava tuote (esim. lääke) voi näyttää tehokkaammalta ja turvallisemmalta kuin se todellisuudessa on. Kun tavallinen ihminen lukee lehdestä uutisoitavasta uudesta meta-analyysistä, hän tuskin ymmärtää tiedustella, millä menetelmällä julkaisuharha on suljettu pois ja voiko tuloksiin siis luottaa. Sen sijaan itseään skeptikkona pitävän yksilön pitäisi ilman muuta osata ottaa ilmiö huomioon. On tilastotieteellisiä testejä, joilla voidaan tarkastella, sisältyykö meta-analyyseihin julkaisuharhaa.
Koko juttu löytyy tuolta:
http://medianvahtikoira.blogspot.com/2012/05/se-on-tutkittu-kaksoissokkokokeella-se.html
Palstojen mieliharmit:PSEUDOSKEPTIKOT
1
172
Vastaukset 1
- Lisää aiheesta
"Skeptikkojen julkisuustaktiikka: "Skeptisismi" on luonteeltaan puhtaasi retorinen ja propagandistinen järjestö, se ei ole hetkeäkään ollut tutkiva eikä tieteellinen. Se edustaa samaa, mitä Joseph Göbbels edusti: kun valhetta toistetaan miljoona kertaa, se otetaan vastaan totuutena. Koko "skeptiseltä" liikkeeltä puuttuu kokonaan empiirinen taso. Se ei tee tutkimuksia, se ei käy läpi koko sitä proseduuria, johon tieteellisen työn on kytkeydettävä ollakseen uskottavaa. Voi sanoa, että se on epätoivoinen yritys puolustaa tieteen täydellisyyden "puhdasta ideaa", mutta todisteita se ei hanki tieteellisin menetelmin vaan tekee sen hyökkäämällä asenteellisin, teoreettisin asein kaikkea vastaan, mikä voisi tieteen nykykäsityksiä haastaa ja uhata. (6) Amerikkalainen emojärjestö CSICOP on tehnyt yhden suuremman empiirisen tutkimuksen historiansa aikana ja se päättyi katastrofiin ja moraalisen selkärangan murtumiseen (lue lisää: http://cura.free.fr/xv/14starbb.html ). USA:n CSICOP:in puheenjohtaja, Paul Kurtz järjesti hienosti sanoen "tutkimusdatan selektiivisen uudelleenorganisoinnin" eli huijasi ja lipesi alkuperäisestä tutkimussuunnitelmasta. Siitä huolimatta sama akateeminen veijari jatkoi CSICOP:in puheenjohtajana vuosikymmeniä sen jälkeen. Tämä osoitus järjestön moraalisesta ja tieteellisestä tilasta. Vielä tänäänkin 2011 Wikipedioissa ja muilla uuslukutaidottomuuden palstoilla asia esitetään niin että USA:n skeptikoiden ainoa tekemä tieteellinen tutkimus "kumosi Gauquelinin löydöksen" tjms. Tämä vinkkinä niille, jotka etsivät nopeaa totuutta Wikipedioista tai ravaavat mielen marketeissa ostoskärryynsä keräten aikamme totuusnaksuja. Ensin oli huuto siitä että parapsykologiasta tai raja-alueen ilmiöistä ei ole empiirisiä näyttöjä ja kun niitä sitten tuli (J.B.Rhine ja kumppanit sekä astrologiassa mm. Gauquelin) niistä ensin vaiettiin, sitten torjuttiin sekä rehellisin että epärehellisin keinoin. Ja tilanne on pysäköity tähän parkkiruutuun vieläkin. Skeptikkojen ainoa empiirinen tutkimus onnistui osoittamaan sen että tämä ihmisryhmä toteuttaa aikeensa epärehellisesti. Ja suomalaisistakin tieteen peräkammareista löytyy niitä, jotka katsovat aina ensin tuntemattoman asian tullessa esiin mitä skeptikkojen sivuilla niistä sanotaan... katsaus parapsykologiaan (7) Kaikki mitä ns. skeptikot tekevät, ajattelevat tai julkistavat seuraa yleisiä kaavoja, joiden alkuperä on osoitettavissa USA:ssa.
Taktiikkana on puhdas julkisuuskampanjointi ja progandan levittäminen tiedotusvälineiden kautta. Se edellyttää, että tiedotusvälineiden edustajat eivät tiedä mitään aiheesta ja toimivat ns. skeptikkojen kirjureina ja vahvistimina. Sitä tekevät suurlevikkiset lehdet ja pienetkin lehdet seuraavat epäitsenäisenä laumana perässä.
Tyylillisesti ja sisällöllisesti suomalainen "skeptismi" noudattaa samaa linjaa kuin USA:ssa: tyylilajina on popularisoiva fraaseilu ja kliseiden pudottelu tyyliin "Ihmiset haluavat uskoa kaikenlaiseen" - tämä on suoraan USA:n skeptikkojen alkuajoilta – menee vielä kaupaksi Suomessa. Tyylilaji on usein erittäin alhainen – paitsi julkisissa esiintymissä, jossa pyritään asialliseen kuorrutukseen. Internetin keskustelupalstoilla ja sisäpiirien viesteissä näkyy todellinen tyylitaso, alhainen kielenkäyttö, sarjakuvien käyttö, kömpelö ivaaminen, josta puuttuu todellinen huumori jos sellaista yritetään, asioiden trivialisointi, joka noudattaa pikkupoikien ikivanhaa toimintatapaa: vieraan asian päälle ladotaan kirosanoja tai sanakakkia ja henkilökohtaisuuksia. Vähän vanhemmat skeptikot tekevät samaa, mutta käsitteet on nostettu seuraavalle tasolle kakkihuumorista. Epäasiallisuuksien tietoinen etsiminen ja niiden esittäminen pääasiana, puhdas mustamaalaus, halpahintaiset fraasit ja kliseiden helistelyt ja Netin keskusteluryhmissä harjoitettu viestien manipulointi jne. ovat olleet tavallisia. Useiden "skeptikkojen" julkiset esitelmät vilisevät asiavirheitä ja huonoa informaatiota, aikaa ei ole perehtyä asioihin, mutta sanottavaa silti on kertynyt. Suomenkielisen Wikipedian ("neutraalia tietoa" - hah) taso on erityisen surkea ja säälittävä, jokaiseen wiki-artikkeliin, joka käsittelee raja-alueen asioita, on tungettu kolme skeptikoiden julkaisemaa kirjaa - se puolueettoman tiedon ihanteesta.(8) Silläkään ei ole väliä, yleisö, joka kuuntelee ja ravistelee kintaita esitelmän päättyessä, on vielä tietämättömämpää. Sisällöllisesti kukaan tiedemies tai -nainen Suomessa ei ole tohtinut kajota skeptikkojen kirjoituksiin, joista löytyy vaikka mitä roskaa. Tämä on merkkinä suomalaisen tieteenharjoituksen vinksahtaneesta asenteesta ja pelosta tulla leimatuksi, joka näyttää säätelevän suomalaista käyttäytymistä pelottavassa määrin. (9) Kaikkea pitää tutkia, ellei, tiede alkaa sulkeutua omaksi uskomusmaailmakseen. "
http://mypages.sunpoint.net/~raimonikula/skepsis/
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuinkahan monen
Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran73754Mies, kumman ottaisit mieluummin
176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?143733- 57666
Anteeksi mies
En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.47644Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."
Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y25643Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi
Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.46624- 40574
- 31521
Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla
Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä27511Oot komea
etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n20493Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.27486- 6466
Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan
Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee401448Se oli molemminpuolinen limerenssi
Limerenssi myös sinulla kun näin pitkän ajan jälkeen päivystää palstaa. 🤭76431Rydman, herätys!
"Veikkauksen toimitusjohtaja Olli Sarekoski tienasi kiinteää palkkaa 445 891 euroa ja lisiä 72 157. Kuukausipalkka oli 363420- 30406
Helena Ahti-Hallberg napauttaa - Näin hän kommentoi Vappu Pimiän TTK-lähtöä
Vappu Pimiä jätti Tanssii Tähtien Kanssa -juontajapestin viime kauden lopuksi. Nyt on erilainen kausi, kun Pimiä ei ole3390- 28384
En laita sulle viestiä
Toivottavasti ymmärrät jo mies hyvä, että en tule koskaan laittamaan sulle viestiä enkä soittamaan sulle. Minusta ei sii34372Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä
Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan59372