toistuvat vti:t & kuivat limakalvot

Olen 39 vuotias nainen, jolla on toistokatetroinnit rakkohalvauksen vuoksi ollut jo 7 vuotta. Olen väsynyt toistuviin virtsatietulehduksiin ja katetrointikipuun & kirvelyyn ja veren tihkutteluun joka katetrointikerta.
Olen yrittänyt saada lantionpohjalihasharjoitteilla rakkoon taas toimintaa, tuloksetta. Kun kerron katetrointikivuista ja veren tihkuttelusta & toistuvista tulehduksista urologille, hän vain naureskelee ja sanoo, että vaikka on oireita ja havaitaan, ei hoideta antibiooteilla. Maitohappobakteerit pahentaa ulosteenkarkailua, tyrniä, puolukkaa enkä karpaloa voi käyttää allergioiden takia.
Nesteensaantirajoitus on maksimissaan litra päivässä sillä en tunne tyhjentämistarvetta.

Olisiko syy toistuviin tulehduksiin ja kivuliaisiin katetrointeihin kuivuneet limakalvot? Ne todettiin jo vuosia sitten. Koskaan ei ole ollut sukupuolikontakteja, gynellä en ole käynyt eikä sisätutkimusta voi jäykkyyden vuoksi tehdä.

Voiko 39:llä olla jo kuivuneet limakalvot ja onko se harmiton oire, vai aiheuttaako se tulehduksia kipuineen ja verenvuotoineen?
0112
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


kuiva39 kirjoitti:

Olen 39 vuotias nainen, jolla on toistokatetroinnit rakkohalvauksen vuoksi ollut jo 7 vuotta. Olen väsynyt toistuviin virtsatietulehduksiin ja katetrointikipuun & kirvelyyn ja veren tihkutteluun joka katetrointikerta.
Olen yrittänyt saada lantionpohjalihasharjoitteilla rakkoon taas toimintaa, tuloksetta. Kun kerron katetrointikivuista ja veren tihkuttelusta & toistuvista tulehduksista urologille, hän vain naureskelee ja sanoo, että vaikka on oireita ja havaitaan, ei hoideta antibiooteilla. Maitohappobakteerit pahentaa ulosteenkarkailua, tyrniä, puolukkaa enkä karpaloa voi käyttää allergioiden takia.
Nesteensaantirajoitus on maksimissaan litra päivässä sillä en tunne tyhjentämistarvetta.

Olisiko syy toistuviin tulehduksiin ja kivuliaisiin katetrointeihin kuivuneet limakalvot? Ne todettiin jo vuosia sitten. Koskaan ei ole ollut sukupuolikontakteja, gynellä en ole käynyt eikä sisätutkimusta voi jäykkyyden vuoksi tehdä.

Voiko 39:llä olla jo kuivuneet limakalvot ja onko se harmiton oire, vai aiheuttaako se tulehduksia kipuineen ja verenvuotoineen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu