Kannattiko?

Loppusuoralla, 70 v

Teinpä muutamia vuosikymmeniä sitten nuorena aviomiehenä kotiin kunnon sängyt, kun ei kaupoissa mieleisiä ollut. Patjatkin ostin kalleimmat mitä löysin. Kaikki ovat vieläkin uuden kunnossa.
Teinpä lapsellekin sängyt pinnasängystä alkaen. Hyvät tuli kaikista.

Nyt on perhe hajonnut, vanhuus tullut ja muutto kaupunkikolhoosiin. Ei sinne 90 cm leveät sängyt sopineet, piti tehdä 80 senttiset. Kaksi tein, yksikin olisi riittänyt...
Olen yrittänyt myydä vanhoja, ei kelpaa kenellekään. Mieluummin ostavat > 500 eurolla uusia, huonompia, kuin satasella parempia, uudenveroisia. Pakko tilata kuljetus kaatopaikalle ja maksaa vielä sinne, että ottavat. Paikkakunnalla ei ole edes kierrätyskeskusta.

Uuteen kotiin piti saada kirjahyllyjä. Muutaman Lundian ostin, itse tein lisää samoilla mitoilla, en ainakaan huonompia. Ei sovi kaupunkikolhoosiin kuin osa. Takkaan sopiviksi joudun nekin pilkkomaan, ei tarvitse kukaan mitään.
Sama juttu kirjoituspöydästä ja toisesta, isosta, tietokonepöytänä palvelleesta, jossa pöytälevyn alle kääntyvä skanneritaso viimeisen päälle hyvällä mekanismilla.

Teinpä ainakin 10 viisikielistä kannelta ja muutaman 9-kielisen. Hyviä tuli. Soittaa en osaa. Kaksi möin, loput annoin ilmaiseksi.Ei ole kiitoksen sanaa kuulunut vaan on suhteet katkenneet heti. Soitonopettaja kyllä sanoi, että hyvä-äänisiä kantelot oli; hänellekin yhden annoin.
Muutama on jäljellä, pitänee takkaan panna nekin. Samoin jouhikko ja virsikannelprojekti.

Muutama kappale erikoisempaa puuta olisi vielä jäljellä. Kuivana. Pitää takkapuiksi nekin pilkkoa, ei niitäkään kukaan huoli.

Mitä opin tästä?
Hauska oli rakentaa näitä. Hyvä oli käyttää. Vaan kannattiko? Nyt kun on pakko luopua, niin jätteisiin joutuu heittämään parempaa tavaraa kuin mitä kaupasta saa. Kukaan ei osta halvallakaan. Se kateus kun panee ajattelemaan, että tuohan voittaisi jotakin jos noista vähänkään rahaa antaisin, ja sitähän ei voi sallia!
Miten niin voittaisi? Siten, että minun tappioni ei olisi niin suuri. Kansantaloudellinen tappio ei paina mitään näissä asioissa!

Ajattele sinäkin loppuun asti mitä tarvitset ja mitä et. Kaatopaikalle tai hakkeeksi ne menee sinunkin tekemäsi aarteet aikanaan. Ei niitä kukaan arvosta oli ne miten hyviä tahansa. Mitä vähemmän omistat mitään, sitä parempi kaikille.

17

503

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Opettele myymään

      Maailma on täynnä tavaraa ja mistään ei ole pulaa ainakaan meillä. Miksi muuten pidät tekemiäsi noin hienoina ja arvokkaina? Tavaraa tuotetaan kymmenen kertaa enemmän kuin sen tekemisellä pystyy ostamaan ja kaikki tavarat ovat jotakuinkin arvottomia kunnes löytyy se joku joka osaa MYYDÄ nuo tuotteet. Osaat siis tehdä mutta et osaa myydä. Ei ole kyse kateudesta vaan siitä että itse arvostat tavarasi korkeammalle kuin muut. Sinulla on varmaan vanha järjestelmäkamera? Se käyttää filmiä jota valokuvaavat ihmiset ei enää käytä. Se aika on jo ohi ja muutoin hieno kamerasi on arvoton. Jos tätä on hankalaa hahmottaa ajattele 1910 luvun käyttötavaroita, ne on pois arkipäivästä jo aikoja sitten mutta JOS osaat myydä niillä on joku arvo joka syntyy myymisestä, ei itse tavarasta.

    • Arvoisa nimimerkk Loppusuoralla 70 v Luin kirjoitukses jamielenkiintoni heräsi jouhikon suhteen,olisin siitä kiinnostunut ostamaan sen .itse olen tehnyt tänä vuonna kolme viisikielistä kannelta ja arvostan siten käsityöntekijöitä. Jos kiinnosta myydä niin ohessa puhelinnumeroni 05-4534661 J Nikamaa Joutseno

      • Loppusuoralla, 70 v

        Turhan kaukana on Joutseno Oulusta.
        Varmaan haluaisit nähdä tuotteen ennenkuin päätät ostatko vai et ja jos, niin mihin hintaan. Ei kannata lähteä esittelemään kuitenkaan. Tulee halvemmaksi vaikka panna päreiksi...


    • jormanainen1

      Älä hyvä ihminen vaivu synkkyyteen. Oon jokseenkin huomannut ihan samaa ympärillä, vaikka olenkin huomattavasti nuorempi eli n.30v. Minua vanhempi sukupolvi tuntuu ostavan kaupasta aina kalleinta, välittämättä laadusta, valmistuksesta, eettisyydestä jne. Ostetaan uus jos edellinen reistaa. Kun he ovat nähneet enempi "oikeaa köyhyyttä" ja ovat kovalla työllä saaneet hyvät ansiot, niin haluavat tästä lähin "parasta". Nykyään tuntuu olevan köyhää jos ei joka lapselle ole rahaa ostaa omaa iPadia.

      Minä ostin pari viikkoa sitten 30v vanhan oiko/tasohöylän ja sitä olen kunnostellut ja tarkoituksena nikkaroida kaiken näköstä mm. kitaroita ja kalusteita. Puut olen pyrkinyt ostamaan ennen kaatoa eli ite kuskannut sahurille ja sahuuttanut sellasiksi kuin haluan. Ei siinä ole mitään järkeä, kun puukeskuksesta saa sikahintasta kuivaa puuta helpolla hankittua. Mutta se on hauskaa! Samaan aikaan tulee mietittyä, että kuinka paljon käytän aikaa tähän harrastukseen ja kuka lopulta välittää paskaakaan siitä mitä tein. Toisaalta kuinka paljon sinä tai minä välitetään siitä mitä meidän iso tai isoisovanhemmat tekivät aikoja sitten. Jokainen eläköön niinkuin haluaa toiset huomioiden.

      Paljon olis asiaa, mutta työt kutsuvat.

    • nollasta pois

      Joo se on sillä tavalla että jokainen ihminen on merkitykslelinen vain vähän aikaa j amuutamalle ihmiselle.

      senjälkeen siitä samasta tulee kaikille risti ja riesa.

      Se on ihan sama mitä osaat, se ei merkkaa kellekkään yhtään mitään, jos ei itse osaa hiljaa ja ääneti olal tyytväinen itseensä ja osaamisiinsa, muilta sitä ei ainakaan saa, näin se on.

      Itse olen osanjnut lähes mitä tahansa, ja edelleen osaan ei juuri ole sellaista vempelettä jonka sielua en tunne ja myös osaa sitä korjata jos niin haluan.

      mutta ei sillä ole mitäänvirkaa eikä siitä kukaan maksa mitään. Muovikippoja ja kiinan krääsää kannetaan koteihin auton perät alhaalla eikä enää juuri kukaan osaa mitään edes arvoida mikä on hyvää ja mikä ei.

      EIkä sille hyvälle ole mitään lokeroakaan kun mikään ei saakkaan kestää kuin muutaman viikon, uutta vaan ja entistä kannetaan kierrätyksiin.

      Mailma on umpihullu ja hullummaksi menee.

      • puoli aaria

        Isävainaalle tuotiin sellainen mikälie rollaattori johon voi tukea ja työnnelläpitkin muovilattioita.

        pihalla teki sillä yhden puolen aarin kierroksen ja koko matkan päivitti puoliääneen..." voi herran tähden kuka tämän on sunnitellut ! sitä pitäis lyuödä vieläkin ja hyppyyttää johonkin nevalle asti... eikö ole suunnittelija ikänä sarvia elikädensijoja nähnyt kun tuollaiset p..kat on laitettu..jne ".

        ELi tätä se on joka asiassa suunnilleen.


    • Arto -53

      Loppusuoralla olevalle. Ei kuulosta hyvältä, jos nään elämäni ja "saavutukseni" noin synkkänä. Tai eläkkeelle siirtymiseni. Pääsin osa-aikaeläkkeelle juuri ja suunnittelen pientä verstasta, mökille. Täytyy hankkia koneita vielä... lisää. On mullakin kansakoulussa tekemäni puujakkara vielä ehjä ja tallessa. vahvempi varmaan, kun ikean jakkara. Kuvittelen eläkkeellä tekeväni lintulautoja, korurasioita yms pieniä nikarruksia. Ymmärrän, ettei se ole uusi aluevaltaus ja kultakaivos. Teen niitä aikani kuluksi ja toisten kiusaksi...
      Mukavia eläkepäiviä meille kaikille. !

    • kästyö ihminen

      Sehän on niin että nykyään sellaiset jotka ei osaa itse mitään tehdä niin ei myös osaa arvostaa tätä katoavaa kansanperinnettä. ennen oli käsihöylät ja nyt on cnc koneet. Itse arvostan käsityötä, aloitin puuvene kurssinkin.

    • Triolainen

      Hei, kyllä ymmärrän masennuksesi. Tietenkin ovat laatutavaraa, käsin tehty on kymmeniä kertoja "ikealaisia" parempaa ja kestävämpää kuin kertakäyttökama.

      Oletko yrittänyt huuto.nettiä? Siellä voi laittaa tavaralle lähtöhinnan? Tällä hetkellä ovat rahat tiukalla, mutta parin kk. kuluttua helpottaa. Huutaisin sitten varmaan kanteletta ja jouhikkoa, jos kerran hyviä ovat opettajienkin mielestä. Itse olen juuri eläkeiän ylittänyt, esiintyvä musaope. Yhtyeemme tarvitsisi lisäsoittimia.

      Arvokasta työtä teet.

    • Triolainen

      Niin ja älä masennu nujertavista vastauksista.

    • hyvin

      Loppusuoralla 70... Hei, mutta onko sillä väliä mitä materialle tapahtuu, sinullehan se oli vain väline osoittaa rakkauttasi niille ihmisille, joita rakastit. Näinhän se oli, ehkä et vain itse huomannut, että siitähän tässä oli kyse. Kaikki ok, ole onnellinen siitä, että saatoit tehdä sen silloin. Turha kantaa katkeruutta, elämässä on lopultakin tärkeää se, että olet rakastanut.

      • Loppusuoralla

        "elämässä on lopultakin tärkeää se, että olet rakastanut. "
        Mistä päättelet, että olen rakastanut?
        Ja ketä tai mitä?
        Ei minulla ole sellaista kyllä kohdalle sattunut...


    • KannattiKyhätä

      Olikohan tää alkuperäinen viesti Mielensäpahoittaja elokuvan mainos? En usko, mutta hyvin sama tunnelma.
      Itse olen tehnyt myös kaikkea kivaa ja hyödyllistä huonekalua ja muuta tarve-esinettä. Itselleni ja läheisille. Laadukasta ja kestävää. Ajatonta designiä. Kannatti tehdä, niistä on ollut hyötyä meille ja olen ollut ylpeä saavutuksista. Vaiva on koettu ja palkka saatu. Huonekalutehtaat menisivät konkkaan ja huonekaluliikkeet myös, autokuskeilta työ ja maahan iskisi lama, jos kukaan ei ostaisi uusia huonekaluja vaan käyttäisi loppuun edellisten sukupolvien vanhat kamat. Roviolle vaan, tuhkat metsään ja uuteen kasvuun.
      Harmittaa minuakin, kun huonosti tehtyjen lyhyen käyttöiän weetabix pöydistä valuu suomalainen raha ulkomaille. Mutta ymmärrän varsin hyvin että nuoret haluavat nuoren kodin, eikä mitään museota. Niin minäkin halusin.

      • Osa-aikakäsityöläinen

        Hei! Pysähdyttävä viestiketju. Itse olen keski-ikäinen puutöitä harrastava perheenisä. Olen tehnyt kaikenlaisia puutöitä ja kiinnostus niihin on ollut valtaisaa. Mielestäni työt eivät ole niin kummoisia, mutta kiinnostusta on ollut niiden ostamiseen sekä myös kaupassa myymiseen. Olen päivätöissä ja tämä on silkka harrastus. Minua enempi kiinnostaa uniikkitöiden teko eikä satjatyö. Kiinnostus mielestäni kertoo vastavoimasta Ikeoille ja kuinka käsityötä arvostetaan. Harmi lukea Loppusuoralla:n kirjoitus, sillä käsityötaito on hänellä varmasti huippuluokkaa.


    • käyttötarve-esineitä

      Tottakai se on kannattanut kun ovat sen aikansa palvelleet käytössä hyvin. Käyttötarpeen loputtua tai muututtua niistä on sitten jotenkin päästävä eroon olipa aikanaan miten hyviä tahansa. Jokaisella on omanlaisensa tarpeet joten yhdelle hyvä ei välttämättä sovellu toiselle, näin se vaan menee eikä siitä pidä ottaa nokkiinsa.

    • Kylläkannatti

      Onhan teoillasi se arvo, että ne sängyt ovat vuosikymmeniä perhettäsi hyvin palvelleet, soittimet tuottaneet iloa soittajille. Tekijälle tekemisen ilon ja luomisen "tuskan"

      Tavaraa on maailma liiankin täynnä, laatua ei osata arvostaa kun muodikasta pitää olla.

      Takassakin vielä lämpöä tuottavat.

      Puutavaralle löytynee ottajia paikkakuntasi harrastajista, jos heihin saat yhteyksiä.

    • ei_alavire

      Soittovälineet olis voinut tarjota Kaustiselle !
      Tai Sibiksen kansamusiikkiosastolle

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En usko et meistä tulee jotain

      Se ei kuitenkaan estä toivomasta et tulisi. Toivon et voitas suudella ja se sais asioita loksahtamaan paikoilleen. Jutel
      Ikävä
      10
      2880
    2. Kuvaile itseäsi

      Kaivatullesi, niin että hän sinut tunnistaa.
      Ikävä
      115
      2145
    3. Eini paljastaa nuorekkuutensa salaisuuden - Tämä nousee framille: "Se on pakko, että jaksaa!"

      Discokuningatar Eini on täyttänyt upeat 64 vuotta. Lavoilla ja keikoilla nähdään entistä vapautuneempi artisti, joka ei
      Suomalaiset julkkikset
      43
      1554
    4. Huomenta keskipäivää

      Kivaa päivää mukaville ja söpösille. 🐺🫅❤️☕☀️
      Ikävä
      260
      1398
    5. Oletko koskaan katunut kun

      elämäsi tilaisuus jäi käyttämättä? 💔
      Ikävä
      70
      1013
    6. Olen J-mies

      Jos kerrot sukunimeni alkukirjaimen, ja asuinpaikkakuntani. Lupaan ottaa yhteyttä sinuun.
      Ikävä
      47
      911
    7. Sinusta näkee että

      Kaipaat paljon.
      Ikävä
      55
      884
    8. Ei sitten, ei olla enää

      Missään tekemisissä. Unohdetaan kaikki myös se että tunsimme. Tätä halusit tämän saat. J miehelle. Rakkaudella vaalea na
      Ikävä
      77
      880
    9. Haluaisin ottaa sinut syleilyyni mies

      Olet suloinen...
      Ikävä
      44
      795
    10. Ma 30.9 tosiko tv klo 18 suorana Tikkalanmäeltä

      Virastolta suorana. Äänestyksistä sitten puhutaan illalla ja huomenna, onko kepuvasemmisto kuntalaisten tahdon mukaan to
      Pyhäjärvi
      93
      736
    Aihe