Sinitiainen

Tästä on jo useampi vuosi aikaa, mutta minulla oli "lemmikkinä" sinitiainen. Se tuli minulle sillä tavalla, kun meillä oli pihapiirissä linnunpönttö ja siellä asusteli sinitiaisperhe. Uhtenä aamuna äiti tuli herättämään että tulkaa katsomaan, että linnunpoikaset ovat lähdössä maailmalle. Pöntön ulkopuolella oksissa istui 8 vantteraa poikasta valmiina tutustumaan maailmaan.

No katselimme niitä ja sitten ennen poislähtöämme tarkistimme pöntön pohjan. Ja voih siellä oli ilmeisesti juuri edellisenä päivänä kuoriutunut mattimyöhäinen. Silmät kiinni ilman höyheniä!! Emo ei olisi pitäny siitä huolta enää. No näin tuli meille uusi asukkimme. Syötimme sille jauhelihan murusia ja pieniä kärpäsiä. Äänekäs oli uusi tulokkaamme ja kesyyntyi nopeasti meihin. Kahden viikon päästä alkoi höyhenpuku olla kunnossa ja alkoi lentohatjoitukset sisällä.noin 3 viikon ikäisenä vein sen pihalle puskaan josta se lennähti syliini. Noh parissa päivässä se oppi olemaan pihalla. Sisällä se nukkui yöt ja päivät oli pihalla. Siitä tuli niin kesy että se totteli vihellystä kutsuhuutona ja tuli istumaan käden tai pään päälle läheisestä männystä. Ensimmäiset sateet oli sille rankka kokemus. ensimmäisen sateen jälkeen etsimme sitä tunnin ennen kuin löysimme sen vesilätäköstä ja veimme sisälle lämpenemään. Toisen sateen sattuessa veljeni pelasti sen tieltä mopoillessaan sieltä. Se oli niin märkä ettemme tunnistaneet sitä alkuun omaksi linnuksemme. Sitten se oppi hyödyntämään puita sateen suojana. Kuuluisahan linnusta tuli. Naapurit kävivät katsomassa sitä ja soittelivat meille että jos lintu oli tullut niiden koti pihaan, että mitä pitää tehdä. Aina se tuli takaisin sisälle nukkumaan yöski ja päivällä se lensi ikkunasta sisään ruoka aikaan. Noin kolmisen kuukautta se kerkesi meillä olla kun ounastelimme sen lähtöä, kun sille oli tullut niin paljon niitä tuttuja lintuja pihapiiristä. Yksi aamu minulla oli kiire kouluun ja lintu oli kova ääninen. sen jälkeen se ei enää tullut kotiin. Pari kertaa äiti näki sen pellolla kun se tuli keikkumaan viereen ja kertomaan mielipiteitään.( Sillä oli monta eri ääntä, mielen osoitus ääni, pelästynyt, kutsu, nälkä,ärtynyt. yms) Sellainen oli meidän linnun tarnia.Se jätti lähtemättömän vaikutuksen meihin. Niin pieni eläin ja niin suuri sydän...
1418
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Uskomattoman kesy lintu.. Ei uskois et villit linut kesyyntyy noin paljoo...

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kata kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu