Saarikausi.

Kyllä nyt tuli näkyviin.

Niin saarikauden päättäjäiset on meille
mökkeilijöille ihana syystapahtuma.

Minä en kyllä raketteja ammuskele,
enkä anna mökillä kenenkään toisenkaan ampua.

Eläimet vain pelästyvät sitä pauketta,
mutta tulet palavat eri värisinä.

Vaasassa on hienoa katsella saaristoon
on se sellainen riemukaari.

On väriä ja loistoa, raketitkin siell'
paukkuu monenkirjavana taivaalla.

on varmaan kaikki sekasin,hitaasti pääsee palstalta toiselle,ja viestejä lähetetty,kellon mukaan, ei näy palstalla.
Jotakin kautta, kun pyrin tänne on jakoavaimen kuva ja tarvittavat valittelut,huonosti pelaa.

Minulla on todella nyt mökki saaressa, vesi on noussut korkealle.
Pari kertaa yli 20 vuoden aikana on ollut näin korkealla.
Mökkini on nyt aika yksinäinen,olen paljon poissa,nytkin menen sinne kylpylään viikoksi ja sitten on muuta touhua viikon verran.
Puolenkuun maissa aion mennä ja sitten tyhjentelen kasvinmaan,otan kukkani talteen,mitkä tuon kaupunkiin,osan kellariin, osan ikkunalle.
En taida vielä vesiä katkaista,josko pakkaset eivät vielä tulisi.
Lämmitän saunan,uinkin viellä,otan lasin viiniä ja istun kynttilöiden ja takkatulen ääreen.
Siellä ajatukset taas selkeytyvät,voi olla että itkeä tirauttelen tätä yksinäisyyttä,ja säälin himpun itseäni, sitten kaikki on tullut itkun mukana pois ja pystyn taas ponnekkaasti viestejä kirjoittamaan.
Sorsani ovat minut hylänneet,toivottavasti joku välttyisi pyssyn luodilta ja tulisi taas keväällä mökilleni ja opettaisi poikueensa luokseni.Tälläistä se on elämän kulku,alamäkeä,taas alamäkeä,pieni nousu ja sitten taas loivaan alamäkeen.
Alamäkeen on hyvä kulkea, vie melkein itsestään,
toteaa pioni.