Niin, otsikossapa se. Olen jo pitkään ollut masentunut ja kaikki on mennyt aina vain alaspäin. Nyt olen jo siinä pisteessä että suorastaan v-ituttaa nämä samanlaiset päivät, mitään mielenkiintoa olemassaoloon ei juurikaan ole. Sen jälkeen kun huomasin olevani masentunut olen kyllä yrittänyt eli käynyt töissä, käynyt koulua jne. mutta mieliala ei vaan muutu, jotain lyhyitä positiivisia hetkiä saattaa toki olla.
Vanhempieni ja sisarusteni olemassaolo on ainoa asia mikä minua estää päättämästä tätä paskaa. Itsemurhani olisi epäoikeudenmukainen vanhempiani kohtaan koska he ovat yrittäneet kaikkensa ja heiltä on aina riittänyt ymmärrystä, samoin kuin sisaruksiltani. Olen siis huomannut olevani tilanteessa jossa oma polkuni on mielestäni jo kuljettu loppuun eli elämällä ei ole enää tarjottavaa, mutta olen kuitenkin vangittuna olemassaoloon...
Tällainen purkaus, aamen.
Vanhempieni ja sisarusteni olemassaolo on ainoa asia mikä minua estää päättämästä tätä paskaa. Itsemurhani olisi epäoikeudenmukainen vanhempiani kohtaan koska he ovat yrittäneet kaikkensa ja heiltä on aina riittänyt ymmärrystä, samoin kuin sisaruksiltani. Olen siis huomannut olevani tilanteessa jossa oma polkuni on mielestäni jo kuljettu loppuun eli elämällä ei ole enää tarjottavaa, mutta olen kuitenkin vangittuna olemassaoloon...
Tällainen purkaus, aamen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Luin.
No voi!
Ehkä tilanne ja tuntemukset muuttuvat?
En usko, toisaalta enpä usko että tilannekaan mihinkään muuttuu eli vuosienkin päästä valittelen tätä samaa täällä foorumilla. Totta kuitenkin on että huomista ei odota koska sillä ei ole mitään tarjottavaa. Vanhainkodissa voi sitten muistella miten paskan elämän sitä elikään.
Eikö ole parempi, että yksi kärsii kuin jos monta peheenjäsentä iävöisi sinua jos kuolisit. Kyllä elämä voi yllättää vielä sinutkin. Tarkoitan, että on "vaarana", että alat vain oivaltaa, että sittenkin tämähän on kivaa!
Ollaan todella samalaisessa tilanteessa.. Perhe on ainoa asia mikä pitää mut täällä...
Mut kyllä se siitä! Tiedän että se tuntuu todella vaikeelta ja mahdottomalta, mut sun pitää vaan jaksaa (: Älä vaan tee mitään peruuttamatonta.
Ootko puhunut lääkärille masennuksestas ja saanut lääkkeitä/apua siihen? Jos et niin ehkä sun pitäs yrittää sitä.
Samat on fiilikset, kun puoliso hylkäsi minut.