Oletteko lukeneet Gerald Dermerin kirjaa (löytyy googlettamalla) siitä, miten syöpäteollisuus on vuosikymmenet tehnyt tutkimuksiaan käyttäen 50-luvulla potilaasta (Helen Lane) otettujen solujen jälkeläisiä, jotka ovat muuttuneet nk kuolemattomiksi soluiksi, joita pidetään elossa kasvuaineessa lasin pohjalla? Nuo solut eivät muistuta enää tippaakaan oikeita ihmisen syöpäsoluja, ja käyttäytyvät aivan toisin kuin potilaasta otetut solut. Tutkijat tietävät tämän, mutta eivät välitä. Noilla keinotekoisilla solustoilla on se hyvä puoli, että ne lisääntyvät nopeasti, ja sen takia tutkimukset saadaan läpi nopeasti. Ja koska tutkijan uralla eteneminen vaatii paksua pinoa julkaistuja papereita, niin niitä julkaistaan. Siitä ei välitetä, että tulokset eivät kerro mitään hyödyllistä, ja antavat valheellisen kuvan syövästä.
Mitäs tästä sanotte? Vaihtoehtohoitoja ei kuulemma tutkita. Minkä arvoista on standardisyöpäteollisuuden tutkimukset?
Unohdin melkein mainita, että suomalaisestakin lääkefirmasta, ja miten se toi markkinoille lääkkeen, joka ei juuri poikennut markkinoilla jo olevasta. Yhtiön edustaja sanoi, että he tekivät sen voidakseen patentoida lääkkeensä ja tehdäkseen rahaa. No ainakin he olivat rehellisiä kolleegalleen. Tuo kollegapa kirjoittikin asioista kirjan.
Dermer on hyvin pitkälle koulutettu alallaan, ja tietää, mistä puhuu.
Syopälääkkeiden harhoja!
11
80
Vastaukset
- kova vaatimus
Maljassa kasvatettava solukko ei tosiaankaan käyttäydy ihan samalla tavalla kuin ollessaan osa elimistöä. Juuri tätä samaa on tolkutettu huuhaaväelle, joka vaahtoaa, miten jollain ihmesienellä, -mekulla, -levällä tai -käävällä on muka saatu valtavia tuloksia syövän hoidossa.
Siksipä syöpälääkkeiden tutkimus ei oikeilla valmisteilla päätykään tähän vaan systeemissä siirrytään eteenpäin. Solumallien jälkeen siirrytään eläimiin, sitten valmistetta testataan terveillä aikuisilla, sitten aletaan tehdä kontrolloituja kokeita oikeilla syöpäpotilailla ja aletaan laskea tuloksia. Jos ne edelleen ovat positiiviset, niin valmiste saa myyntiluvan.
Huuhaameiningissä kunnollisia kokeita ei tehdä. Osa helppoheikeistä jopa kiisätää, että parantuneita voisi mitenkään laskea, koska valmisteen vaikutukset ovat niin mystiset. Sekavimmat selostavat jopa asiakkaiden tilan huononemista mukamas hyvänä tuloksena.
Mutta hienoa, että aloit vaatia vakavasti otettavia tutkimuksi aj akovaa evidenssiä vaihtoehtoisista hoidoista ennenkuin niitä aletaan markkinoida ihmisille. Saapa nähdä, miten vihamielisesti enerkiakanaalit ja muut kansanparantajat vaatimukseesi suhtautuvat. - Tiedettä?
> Siksipä syöpälääkkeiden tutkimus ei oikeilla valmisteilla päätykään tähän vaan systeemissä siirrytään eteenpäin.....
Jos jo tässä vaiheessa ollaan metsässä, kuinka eteenpäin siirryttäessä virheet korjaantuu?- joku roti
Esimerkiksi sillä tavalla, että jos valmiste ei seuraavassa vaiheessa toimikaan, homma ei mene eteenpäin. Eli vaikka joku lääke tappaisi kasvainta soluviljelmässä ja vielä hiirimallissa ja olisi turvallinen käytössä mutta ei kontrolloidussa kokeessa vähentäisi kuolleisuutta, pidentäisi elinaikaa tms. niin se ei tulisi myyntiin.
Sen sijaan huuhaatuotteissa riittää, että joku kertoo, että joku juttu ehkä on kuulemma jollain muinaisella heimolla ollut tehokas tai tappanut solun lasilevyllä, niin eiköhän siellä ole verkostomarkkinointisysteemi heti pystyssä.
Mutta hienoa, että asiaan on nyt puututtu ihan vaihtoehtoiset hoidot -palstalla. Luontais- ja vaihtoehtohoitoja ostavai ihmisiä ei ole lupa enää pitää herkkäuskoisina höynäytettävinä, joille voi katteettomilla lupauksilla myydä mitä tahansa antioksidanttia, ihmemehua, mystistä sokeripilleriä tai muuta törkyä. - Mielenkiintoista!
joku roti kirjoitti:
Esimerkiksi sillä tavalla, että jos valmiste ei seuraavassa vaiheessa toimikaan, homma ei mene eteenpäin. Eli vaikka joku lääke tappaisi kasvainta soluviljelmässä ja vielä hiirimallissa ja olisi turvallinen käytössä mutta ei kontrolloidussa kokeessa vähentäisi kuolleisuutta, pidentäisi elinaikaa tms. niin se ei tulisi myyntiin.
Sen sijaan huuhaatuotteissa riittää, että joku kertoo, että joku juttu ehkä on kuulemma jollain muinaisella heimolla ollut tehokas tai tappanut solun lasilevyllä, niin eiköhän siellä ole verkostomarkkinointisysteemi heti pystyssä.
Mutta hienoa, että asiaan on nyt puututtu ihan vaihtoehtoiset hoidot -palstalla. Luontais- ja vaihtoehtohoitoja ostavai ihmisiä ei ole lupa enää pitää herkkäuskoisina höynäytettävinä, joille voi katteettomilla lupauksilla myydä mitä tahansa antioksidanttia, ihmemehua, mystistä sokeripilleriä tai muuta törkyä.> Sen sijaan huuhaatuotteissa riittää, että joku kertoo, että joku juttu ehkä on kuulemma jollain muinaisella heimolla ollut tehokas tai tappanut solun lasilevyllä, niin eiköhän siellä ole verkostomarkkinointisysteemi heti pystyssä.
Onko ihan totta ja tutkittua, että ehkä joku juttu on kuulemma jollain muinaisella heimolla tappanut solun lasilevyllä!
Ovatko ne muinaiset heimot tappaneet soluja lasilevyllä? Todella mielenkiintoista! Kerro aiheesta enemmän! - opettele suomea
Mielenkiintoista! kirjoitti:
> Sen sijaan huuhaatuotteissa riittää, että joku kertoo, että joku juttu ehkä on kuulemma jollain muinaisella heimolla ollut tehokas tai tappanut solun lasilevyllä, niin eiköhän siellä ole verkostomarkkinointisysteemi heti pystyssä.
Onko ihan totta ja tutkittua, että ehkä joku juttu on kuulemma jollain muinaisella heimolla tappanut solun lasilevyllä!
Ovatko ne muinaiset heimot tappaneet soluja lasilevyllä? Todella mielenkiintoista! Kerro aiheesta enemmän!"Onko ihan totta ja tutkittua, että ehkä joku juttu on kuulemma jollain muinaisella heimolla tappanut solun lasilevyllä!"
Onko sinulla joku vaihtoehtoinen merkitys sanalle 'tai'?
- Opettaja opettaa
Mutta mitähän se höpöttää? tai vai kai hai? Siinä vaihtoehtoja!
- ----
Tämä on tätä. Kun enerkiakanaali tajuaa olleensa väärässä, hän tekeytyy ääliöksi, lakkaa ymmärtämästä suomea ja teeskentelee sekavaa. Tuliko ne eläkepaperit tällä pelillä vai eikö arvauskeskus tälläkään kertaa suostunut tunnustamaan sinun kiistattomia oireitasi? Siitäkö se katkerruus juontaa?
- Mikä heimo?
Mikähän muinainen heimo on tappanut soluja lasilevyllä???
Kerro nyt hyvä ihminen. Aihe on kovin kiinnostava!- väärä palsta
Nyt on tainnut sinulla olla taas hieman vaikeampi yö. Jos sinulla ei ole mitään asiallista sanottavaa vaihtoehtoisista hoidoista, älä sano sitä täällä.
- Väärä palsta???
väärä palsta kirjoitti:
Nyt on tainnut sinulla olla taas hieman vaikeampi yö. Jos sinulla ei ole mitään asiallista sanottavaa vaihtoehtoisista hoidoista, älä sano sitä täällä.
Juuri tällä palstallahan aiheesta vasta kerrottiin! Onkohan ihan väärä, lukemaansa ymmärtämätön tyyppi taas kertomassa viisauksiaan?
- Rokoteharhaa
Uudet rokotekokeet tehdään vain skepoilla, koska skepot ovat rokoteuskovaisia ja heihin eivät rokotteiden haittavaikutukset pure tai vaikuta.
Skepoilla on 100% suoja kaikkia rokotteiden haittavaikutuksia vastaan, muut sensijaan sairastuvat rokotteisiin noin100%:sti ja moni vieläpä kuolee rokotteen aiheuttamaan sairauteen ennemmin tai myöhemmin.
Herää suuri kysymys: Suojaako rokoteuskovaisuus skepoja rokotteiden haittavaikutuksilta????????????????
Ehkäpä kyseessä on rokoteuskovaisuudesta johtuva lumevaikutus!?
Mene ja tiedä!?
Tietenkin tehdään kaksoissokkokokeet.
Mitään näistä kokeista ei tehdä lapsukaisilla kuten ennen, vaan raavailla skeposilla.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1701083
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän132847- 84783
- 51728
Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55529Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä294525Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?37521Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t215479- 49477
Kalle irtisanoutui
Kävi, kuten odotettiin. Paras ratkaisu paitsi Orimattilalle myös Larssonille. Seuraavaksi joudutaan mittaamaan kaupungin53454