Shoppailu päivä... Varoitan jo että EI HEIKKOHERMOISILLE!

En kiihotu raikaus uutisista, mutta kun nään sen unissani on se jo ihan toinen juttu...tuhman blogini lukijat eivät tykänneet, tai eivät ainakaan kehdanneet myöntää.
Jos sun pipo on kireellä älä jatka lukemista..jos se on kireellä ja luet kuitenkin, älä ala aukomaan;)

Muutaman vaateliikkeen kierrettyäni mietin minkä ihmeen takia jäisin tuttuihin ympyröihin, ja koluamaan liian tutuiksi tulleet vaateliikkeet jälleen kerran.

Kävelin rautatieasemalle josta ostin lipun ensimmäiseen naapuri kaupunkiin vievään junaan. Parinkymmenen minuutin matka taittui siiderilasin kanssa nopeaan.
Päätepysäkillä näytin varmaankin lievästi ilmaistuna turistilta, kun koetin omin neuvoin hakea oikeaa suuntaa löytääkseni tarpeisiini vastaavat shoppailu apajat.

Ohikulkeva mies seurue pysähtyi juttelemaan ja auttoivat oikean suunnan valinnassa.

-Eihän ensitöikseen vieraassa kaupungissa sovi eksyä ;) Opastajani naureskelivat kiitellessäni avusta.

Löysin lyhyen kävelymatkan päästä antoisamman ostoskeskuksen ja jatkoin päivääni ”shoppailu-terapian” merkeissä.
Useamman näissä merkeissä kulutetun tunnin jäljiltä käsissäni roikkui lähes jokaisen tielleni osuneen vaateliikkeen nimellä varustettuja kasseja.

Koroilla kävelyyn tottumattomat jalkani vaativat lepoa, joten istahdin kuin tilauksesta eteen tulleeseen kahvilaan taukoa pitämään.
Olin juuri aikeissa jatkaa matkaani, kun joku kosketti selkäni takaa olkapäätäni.

Käännähdin säikähtäen ympäri.

Edessäni seisova mies, vaikutti etäisesti tutulta ja vaikken millään osannut yhdistää mistä, oli selvää että jostain tämä vaan muisti minut.

Jopa nimimuisti toimi, niinpä erehtymisen mahdollisuuskin tuli suljettua pois kun mies käännähdettyäni häneen päin kysyi hyväntuulisesti:

- Ootko Miia eksynyt melkein sadan kilometrin päähän kotoa?

Tuttu ääni toimikin hyvin oman muistin virkisteenä.
En voinut peitellä muistin palailun johdosta aiheutunutta hymyä, kun ymmärsin istuvani kahvilla miehen kanssa, joka oli yhden yön juttuni muutamien vuosien takaa.

Kuulumisten vaihdot jotenkin jämähtivät omassa elämässäni tapahtuneisiin muutoksiin.
Olin jo ensimmäisen tapaamisen aikoihin ollut pienten poikien äiti viettämässä ansaittua vapaa iltaa, mutta olin myös ollut aika vannoutunut "sinkku äiti", joka tahtoi kynsin ja hampain pitää kiinni omasta valinnan vapaudestaan.

- Eihän nyt ihan heti oisi uskonut, että aivan alttarille asti oot ehtinyt
- En tiedä uskonko siihen itsekkään ;)

Kahvila alkoi jo sulkemaan oviaan, joten jouduimme alkamaan tekemään lähtöä.
En ollut yllätys kohtaamisen vuoksi ehtinyt miettimään ollenkaan minne seuraavaksi suunnistaisin, ja seuralaisellani olikin sopivasti taskussaan jatko ehdotus.

- Lähdethän vielä vaikka ajelulle, kun jäi niin juttu kesken?
- Mul on parempi ajatus…. tahtoisin sun näyttävän millasta yöelämä on naapurikaupungissa ;)
- No niin ja mihin se nyt johtais jos sut yksin päästettäisi?;) Onhan sulle tultava oppaaksi ja turvaksi.

Heittäytyminen ei ollut kuulunut naimisiin menon jälkeiseen elämäni sanavarastoon.
Mutta nyt päätin heittäytyä hetken vietäväksi.
Seurasin opastani tämän autolle ja heitin ostosreissuni saldon pusseissa takapenkille, istahtaen itse eteen pelkääjän paikalle.
Juteltiin niitä näitä ja vähän tuli yhdessä muisteltua menneitäkin.

- Maltat varmaan yöelämän näkemistä hetken odotella, kun mun täytyy vielä kotona käydä?.. Ihan nopea käännös vaan..
- Eihän nyt niin kiire mihinkään saa olla.

Hetken kuluttua mies ajoikin kotipihansa parkkipaikalle ja kysyi tahdoinko odottaa siinä, vai lähtisinkö mukaan sisällä käymään.
Pienen uteliaisuuden johdosta nähdä, kuinka "villit ja vapaat poikamiehet", (jollaiseksi mies oman elämäntilanteensa oli kuvannut) asuivat, otin kutsun vastaan ja lähdin mukaan.....