Sekalaista siementäkin säkissä.
Mikä tuottaisikaan parhaimmin?
Poimimpa niistä sanan tietämättömyys,
kylvän sen otolliseen, viileähköön multaan.
Niin siitä saadaan sato mitä maittavin.
Koeviljelyssä toki, mutta jo sekin nähty.
Hymyillen autuaana arvaankin
ja aivan oikein jälleen,
mikä pinnan alta pian tahtoo orastaa.
Kas, nousee maasta tuttu puska,
lajikkeensa besser wisser.
Sen latva, harottavat hauraat oksat taipuilevat
kulloisenkin tuulen mukaan -
nyökkii tarpeinensa kaikkiin ilmansuuntiin.
Marjansa vielä raa´at, pikantit,
ei ihme, että jälkimaku salakarvas.
Sen kasvamista täyteen mittaansa
on sangen hauskaa seurata -
onhan lehdistönsä sentään sekin
vielä sangen vihreä.
Noukinpa sanan nöyryys,
ripottelen sitä palstan pintaan
kokonaisen rivillisen.
Taputtelen hellästi sen päälle
kerroksen jo hieman lämmennyttä maata.
Sen rivin päähän istutan
valmiiksi kirjoitetun merkin.
Tutuksi käynyt, tuottoisa laji
ponkaissee hetikohta
maan pimeydestä valoon.
Tottahan sekin luontonsa mukaan
pyrkii pinnalle.
Simsalabim! .
Siinähän se seisookin jo: suomeksi pönöttäjä -
ja varmuuden vuoksi sama ranskaksi.
Värinsä muistuttaa, mielenkiintoista kyllä,
paljolti myrkynvihreää,
muotonsa piikikästä kaktusta.
Avot!
Kateuskin siinä vierellänsä jo taas valmiina
haaroittelee varsiansa,
vuosien takaa vanha kasvusto.
Sitä ei tarvitse kyntää eikä kylvää -
toki siedettävämmäksi hieman typistää;
rönsyilee ilman raatamisen vaivaa.
valtaa elintilan muilta.
Lisää itse itseään,
kiehuu kesän kuumuudessa.
Vaan mitäs onkaan vielä
pellavaisen pussin pohjalla?
Tietysti aivinaako? Äläs siinä viisastele!
Annahan olla puuttumatta tällä kertaa,
kunnes kerron pussin pohjimmaisen salaisuuden;
Siementen joukkossa on yhä tallessa
mehevänpuoleinen sipuli.
Lajikseen määritelty, väljästi kyllä,
vaatimaton rakkaus.
Sen ojennan nyt käteesi.
Tee sillä, mitä haluat.
Siis, mitä hittoa?
Mikä kerroksiaan kuoriessa
panee sinut noinkin paljon
pitkin palstaa itkemään
sitä ynnä tätä?
Iskikö hätä,
ahneesti liian suuren palan haukanneelle
tuskallinen puheripuli?
Lannoitetta entisille kylvöksille riittänee siis,
mutta ei enää mitään uutta,
ihmiskirjon ravitsevaa istutettavaa?
Ah, vielä yksi itäväinen siemen: laatunsa saarna.
Odottakaas, kun ase taasen nousee maasta,
on se niin mykistävä,
että seurakunta jälleen
totisesti, totisesti hetkeksi vaikenee.
:)
Mikä tuottaisikaan parhaimmin?
Poimimpa niistä sanan tietämättömyys,
kylvän sen otolliseen, viileähköön multaan.
Niin siitä saadaan sato mitä maittavin.
Koeviljelyssä toki, mutta jo sekin nähty.
Hymyillen autuaana arvaankin
ja aivan oikein jälleen,
mikä pinnan alta pian tahtoo orastaa.
Kas, nousee maasta tuttu puska,
lajikkeensa besser wisser.
Sen latva, harottavat hauraat oksat taipuilevat
kulloisenkin tuulen mukaan -
nyökkii tarpeinensa kaikkiin ilmansuuntiin.
Marjansa vielä raa´at, pikantit,
ei ihme, että jälkimaku salakarvas.
Sen kasvamista täyteen mittaansa
on sangen hauskaa seurata -
onhan lehdistönsä sentään sekin
vielä sangen vihreä.
Noukinpa sanan nöyryys,
ripottelen sitä palstan pintaan
kokonaisen rivillisen.
Taputtelen hellästi sen päälle
kerroksen jo hieman lämmennyttä maata.
Sen rivin päähän istutan
valmiiksi kirjoitetun merkin.
Tutuksi käynyt, tuottoisa laji
ponkaissee hetikohta
maan pimeydestä valoon.
Tottahan sekin luontonsa mukaan
pyrkii pinnalle.
Simsalabim! .
Siinähän se seisookin jo: suomeksi pönöttäjä -
ja varmuuden vuoksi sama ranskaksi.
Värinsä muistuttaa, mielenkiintoista kyllä,
paljolti myrkynvihreää,
muotonsa piikikästä kaktusta.
Avot!
Kateuskin siinä vierellänsä jo taas valmiina
haaroittelee varsiansa,
vuosien takaa vanha kasvusto.
Sitä ei tarvitse kyntää eikä kylvää -
toki siedettävämmäksi hieman typistää;
rönsyilee ilman raatamisen vaivaa.
valtaa elintilan muilta.
Lisää itse itseään,
kiehuu kesän kuumuudessa.
Vaan mitäs onkaan vielä
pellavaisen pussin pohjalla?
Tietysti aivinaako? Äläs siinä viisastele!
Annahan olla puuttumatta tällä kertaa,
kunnes kerron pussin pohjimmaisen salaisuuden;
Siementen joukkossa on yhä tallessa
mehevänpuoleinen sipuli.
Lajikseen määritelty, väljästi kyllä,
vaatimaton rakkaus.
Sen ojennan nyt käteesi.
Tee sillä, mitä haluat.
Siis, mitä hittoa?
Mikä kerroksiaan kuoriessa
panee sinut noinkin paljon
pitkin palstaa itkemään
sitä ynnä tätä?
Iskikö hätä,
ahneesti liian suuren palan haukanneelle
tuskallinen puheripuli?
Lannoitetta entisille kylvöksille riittänee siis,
mutta ei enää mitään uutta,
ihmiskirjon ravitsevaa istutettavaa?
Ah, vielä yksi itäväinen siemen: laatunsa saarna.
Odottakaas, kun ase taasen nousee maasta,
on se niin mykistävä,
että seurakunta jälleen
totisesti, totisesti hetkeksi vaikenee.
:)
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.