Likkojen lenkki 2013

Lenkille 18.5.

Sain juuri tietää, että kaverini on sairastunut, eikä tn. osallistu Likkojen lenkille nyt tulevana viikonvaihteena. Sää ei paljoa lupaile, mutta lippu minulla on ja oma lenkkiseura olisi kiva. Toki matkassa on naisia kuin maan muttaan, mutta varmaan kaikki jonkilaisissa porukoissa. Minä olen nelikymppinen hölkkä-kälely vauhdilla lenkille lähtevä, joten jos sinäkin ole jäänyt ilman ystävää, niin voitaisiin sopia 'treffit'.

1

180

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Lenkillä 18.5.

      Lenkki on tehty ja hyvin sujui hölkkä 'yksinkin'. Tai no olihan siellä meitä hölkkääjiä ja isossa joukossa minunkin lenkistä taisi tulla vauhdikkaampi kuin kokonaan yksin tehtynä olisi tullut. Yhtään lujempaa en olisi ko matkaa jaksanut, enkä varmasti olisi juuri juttelemaankaan pystynyt sen verran lujille otti. Lenkkiseuraa muille lähinnä kävelylenkeille täällä Tampereella olisi edelleen kiva saada.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois

      Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait
      Maailman menoa
      120
      3731
    2. Riikka on siis suomalaisille velkaa 84 mrd

      Jos kauhukabinetti istuu vaalikauden loppuun. Keskimäärin yli 20 miljardia uutta velkaa rikkaiden veronalennuksiin jokai
      Maailman menoa
      31
      2789
    3. Hei! Halusin vain kertoa.

      En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso
      Tunteet
      7
      2695
    4. Sanna on suomalaisille siis velkaa 24 mrd euroa

      Muistanette vielä kuinka Italian remonttirahoja perusteltiin sillä, että italialaiset ostaa suomalaisilta paidatkin pääl
      Maailman menoa
      132
      2353
    5. Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?

      Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani
      Rakkaus ja rakastaminen
      8
      2184
    6. Teboili alasajo on alkanut

      Niinhän siinä kävi että teebboili loppuu...
      Suomussalmi
      38
      1736
    7. Tiesitkö? Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi seksuaalirikollinen

      Järkyttävää… Motin mukaan Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi yksityiselämässään syyllistynyt es
      Maailman menoa
      58
      1116
    8. Oot kyl rakas

      Et tiiäkkään miten suuri vaikutus sulla on mun jaksamiseen niin töissä, kun vapaallakin❤️. Oot täysin korvaamaton. En t
      Ikävä
      36
      1020
    9. "Sanna Marinin kirja floppasi", kertoo eräs median otsikko

      "Miljardien tappio - Sanna Marin vaikenee", kertoo toinen otsikko. Marin ei siis siinä kirjassaan kerro sanallakaan For
      Maailman menoa
      82
      1019
    10. Kirjoittaisit edes jotain josta tiedän

      Varmasti oletko se oikeasti sinä. Tänään tälläinen olo. 🫩
      Ikävä
      75
      984
    Aihe