Minä olen tässä viimeaikoina miettinyt paljon elämääni. Lyhyesti se on tämä. Halusin miehen löysin miehen. Muutin kotoa miehen kanssa yhteen. Hankin lapsia tein töitä ja yhtä äkkiä huomasin että olisin halunnut asua ensin omillani. Olisin halunnut jonkun muun miehen kun tämän jonka kanssa olen naimisissa. Olisin halunnut matkustella ja seikkailla pitkin suomen maata, miksei ulkomaillakin. Olisiko minun pitänyt tutustua häneen ennen kuin hankimme lapsia ? Olisinko sitten huomannut ettei hän ollut minulle se oikea vai elänkö romanttisessa hölynpölyssä ja minulle tai kellekkään ei ole sitä oikeaa olemassakaan. Olenkohan ainut joka ajattelee elämästään näin oltuaan saman miehen kanssa 10 vuotta.
Tunnen itseni ihan oikeasti välillä häkissä olevaksi ihmiseksi, koska minä haluaisin kävellä metsässä, ajaa maanteitämme ristiin rastiin. No, käydä edes jossain muualla kuin kotona. Minä olen vapaa sielu. Mieheni taas on harkitseva, jämti, kaikki täytyy suunnitella.
Johtuukohan tämä kaikki vain 30v. kriisistä. Ehkä etsin vain syytä tuhota kaikki mitä olemme saavuttaneet. Ero olisi loppujen lopuksi suurin mahdollinen kriisi lapsille.
Pitääkö minun vain kärsiä!? Tukahduttaa viimeisetkin vapaan sielun rippeet ja elää kunnon vaimona. Tyydyttää aika ajoin mieheni tarpeet joita en haluaisi saati jaksaisi tyydyttää.
Tälläisiä minä mietin päässäni aika ajoin. Olenkohan tulossa hulluksi!
kriisikö??
9
1146
Vastaukset
- jämpti
Minä inhoan juuri tuollaisia naisia.
- sama laulu
...tekee tehtävänsä.Niin se vaan on.Olen itse samassa tilanteessa,ollut kylläkin 2x tämä ajan kotivankina ja ite 40.v.Ja nyt vasta huomasin minkälaista elämää ihmiset ihan oikeesti elää.Ja et ole tulossa hulluksi vaan olet normaali nainen,tarpeineen ja haluineen.Ja mielestäni ihan sama miten sitä kutsutaan,onko kriisi vai ei.Jokainen meistä haluaa elämänsä aikana elää myös itelleen.Ja minulla se aika tuli nyt.
Mutta sen sulle annan neuvoksi,älä missään nimessä jatkaa avioliitoasi lasten takia,siinä jos missä tulee hulluksi kun joutuu elää loppulelämän vaan muille ihmisille.Ja lapset kasvaa ja ymmärtää joskus vielä sun ratkaisut.
Jos susta tuntuu jo nyt siltä ,niin tee rohkea päätös,suuntaa tai toiseen.Älä odota,vaan toimi! Elämä on lyhyt ja vaan kerran eletään!
koeta jaksaa!
t.kohtalotoveri - kriisistä melkein selvinnyt...
sama laulu kirjoitti:
...tekee tehtävänsä.Niin se vaan on.Olen itse samassa tilanteessa,ollut kylläkin 2x tämä ajan kotivankina ja ite 40.v.Ja nyt vasta huomasin minkälaista elämää ihmiset ihan oikeesti elää.Ja et ole tulossa hulluksi vaan olet normaali nainen,tarpeineen ja haluineen.Ja mielestäni ihan sama miten sitä kutsutaan,onko kriisi vai ei.Jokainen meistä haluaa elämänsä aikana elää myös itelleen.Ja minulla se aika tuli nyt.
Mutta sen sulle annan neuvoksi,älä missään nimessä jatkaa avioliitoasi lasten takia,siinä jos missä tulee hulluksi kun joutuu elää loppulelämän vaan muille ihmisille.Ja lapset kasvaa ja ymmärtää joskus vielä sun ratkaisut.
Jos susta tuntuu jo nyt siltä ,niin tee rohkea päätös,suuntaa tai toiseen.Älä odota,vaan toimi! Elämä on lyhyt ja vaan kerran eletään!
koeta jaksaa!
t.kohtalotoveriTuttuja tuntemuksia!!...sitä vaan ihminen alkaa miettimään tälläisia asioita siinä 30-kympin aikoihin...kai se on sitä normaalia kasvua!!!...eli vaikka pituuskasvu loppuukin, pitää vielä käydä tiettyjä kehitysvaiheita...ite oon päättänyt vielä jatkaa, vaikka tykätään, ja ollaan vaimon kanssa kyllä ihan erinlaisia!!!...mutta jos ei ois lapsia...asia ois tietenkin ihan eri!!!
T: mies joka on kriisin pahimman vaiheen ehkä ohittanut =)
- niin i
sellasta se. mä olen ollut saman miehen kanssa yli kymmenen vuotta ja mennyt maailmalla. lapsia meillä ei ole. en ole sieltä maailmalta oikein mitään löytänyt. en voi sanoa olevani tyytyväinen mutta kohta on pakko päättää haluaako ylipäätään lapsia ja jos niin tuntuu hurjalta kynnykseltä ja riskiltä lähteä olevasta suhteesta jonkun toisen vieraan kanssa niitä tekemään. tiedätte mitä se kymmenen vuoden jälkeen on. vieraat miehet tuntuu aika ufoilta. mutta tosiasia on että voi elää ja asua jonkun kanssa pitkään niin ettei enää oikeestaan ymmärretä ja tunneta toisiaan. se miten näitä juttuja hoidetaan kun on lapsia, sitä mä en ite haluaisi kohdata eli mun tilassa pitäisi tehdä se päätös että jos nyt jatkaa ja yrittää saada lapsen niin sitten on pysyttävä päätöksessä...
- kriisistä melkein selvinnyt...
Niin!!
Kyllähän ne lapset vaatii paljon työtäkin, mutta kyllä ne myös paljon antaakin!!!...eli nainen!!!...nyt vauhdilla sinne miehen viereen ja sänkyyn... - kiki-74
kriisistä melkein selvinnyt... kirjoitti:
Niin!!
Kyllähän ne lapset vaatii paljon työtäkin, mutta kyllä ne myös paljon antaakin!!!...eli nainen!!!...nyt vauhdilla sinne miehen viereen ja sänkyyn...oikeassa olet. Minä valitan turhasta. Rakastan lapsiani ja vaikka valitan. En ikimaailmassa esim. pettäisi miestäni. Minulle se olisi sen avioliiton loppu. Joskus vain tuntuu siltä että me ollaan ihan eri planeetoilta. Mieheni on akateeminen ihminen. Minä taas olen tavan duunari. Tuntuu jopa että minun älyni ei yllä edes puoliksi siihen mihin mieheni ja valehtelisin jos se ei välillä nyppisi pahasti. vaikka ei mieheni kyllä valita.
Joten kriisissä minä olen ja hyvä minun on olla. Mieheni on kiltein, huomaavaisin ja rakastavin ihminen jota maapäällään kantaa. Paljon pitääkin olla pinnaa kun minun kanssani elää. Minä kun en kuulu niihin helpoinpiin naisihmisiin. Punapää kun olen. Kaipaisin kai välillä vain vähän kunnon yhteen ottoja. Siis kunnon riitoja. Mieheni kun ei riitele.
Joten kiitti sulle kohtalotoveri sanoistasi. - Anni
kiki-74 kirjoitti:
oikeassa olet. Minä valitan turhasta. Rakastan lapsiani ja vaikka valitan. En ikimaailmassa esim. pettäisi miestäni. Minulle se olisi sen avioliiton loppu. Joskus vain tuntuu siltä että me ollaan ihan eri planeetoilta. Mieheni on akateeminen ihminen. Minä taas olen tavan duunari. Tuntuu jopa että minun älyni ei yllä edes puoliksi siihen mihin mieheni ja valehtelisin jos se ei välillä nyppisi pahasti. vaikka ei mieheni kyllä valita.
Joten kriisissä minä olen ja hyvä minun on olla. Mieheni on kiltein, huomaavaisin ja rakastavin ihminen jota maapäällään kantaa. Paljon pitääkin olla pinnaa kun minun kanssani elää. Minä kun en kuulu niihin helpoinpiin naisihmisiin. Punapää kun olen. Kaipaisin kai välillä vain vähän kunnon yhteen ottoja. Siis kunnon riitoja. Mieheni kun ei riitele.
Joten kiitti sulle kohtalotoveri sanoistasi.Mä olen ite vasta 21 ja mietin jo nyt noita samoja asioita, ainakin uskoisin niin. Olen seurustellu vajaa kolme vuotta poikaystäväni kanssa. Nyt poikakaveri muutti kauas opiskelemaan ja nähdään vain viikonloppusin, eikä todellakaan edes joka viikonloppu. Mäkin mietin, että pitäiskö jatkaa seurustelua vai ei. Ajattelette varmaan, että mulla ei ole mitään valittamista, kun ei ole edes lapsia joista olla vastuussa. Mutta mä pelkään just sitä, että kadun myöhemmin jos en nyt lopeta suhdetta. Toisaalta pelkään myös menettäväni ihanimman tuntemani ihmisen. Suhteet on vaikeita. Täytyy tehdä niinkuin itsestä parhaimmalta tuntuu. Kun vaan tietäis mitä haluaa..
- 30+
Anni kirjoitti:
Mä olen ite vasta 21 ja mietin jo nyt noita samoja asioita, ainakin uskoisin niin. Olen seurustellu vajaa kolme vuotta poikaystäväni kanssa. Nyt poikakaveri muutti kauas opiskelemaan ja nähdään vain viikonloppusin, eikä todellakaan edes joka viikonloppu. Mäkin mietin, että pitäiskö jatkaa seurustelua vai ei. Ajattelette varmaan, että mulla ei ole mitään valittamista, kun ei ole edes lapsia joista olla vastuussa. Mutta mä pelkään just sitä, että kadun myöhemmin jos en nyt lopeta suhdetta. Toisaalta pelkään myös menettäväni ihanimman tuntemani ihmisen. Suhteet on vaikeita. Täytyy tehdä niinkuin itsestä parhaimmalta tuntuu. Kun vaan tietäis mitä haluaa..
Tilanne on tosiaan erilainen seurustellessa, tulevaisuus edessä... mutta mahd. ero ei tuntuisi yhtään helpommalta tai kivutomammalta! Tiedän. 30 voi olla jopa "paatuneempi" toipumaan erosta.
Kannattaa luodata nyt tarkasti läpi omat toiveet ja elämänsuunnitelmat! Mieti mitä oikeasti haluat.
Oma kokemukseni on, että seurusteluajan tuntemukset ja huomiot (Esim."Meillä ei ole yhteistä" tai "Ihanan kiltti ihminen") ovat samoja 10 aviovuoden jälkeen. Vaikka toki aikuistutaan ja kasvetaan yhteen - mutta ei vaivatta. :)
Eräs tuttavani pani lukiorakastetun kanssa poikki about 20-vuotiaana ja totesi parissa viikossa ettei voi elää ilman. Nyt heillä on perhe...
- 30+
Hei! minäpä en neuvosisi heittämään avioliittoa ja arkea pois! Juuri juttelin samanlaisia asioita läpi käyneen ihmisen kanssa, oli surullista huomata miten paljon hän katui vanhaa eroaan uudessa sinänsä onnellisessa avioliitossaan. Oli mennyt rikki -eikä ollut edes lapsia. Erosta on tullut jokin raju pikaratkaisu elämän tyytymättömyyteen?
Se hänestä. Minullakin on ollut ahtaan paikan tuntemuksia ja vangin ajatuksia. Nyt olen 34 v ja kyllästynyt ruotimaan elämääni liikaa. Kohtuullinen määrä pohdiskelua tarvitaan kasvuun, mutta mutta...kunhan ei jumitu ja katkeroidu. Kolmikymppiset naiset ovat yleisesti elämäänsä tyytymättömiä. Tunne ei katoa miestä vaihtamalla.
Ehkä olemme oppineet haluamaan paljon, uskomaan koulutukseen, luottamaan että joskus alkaa se ihana oma elämä josta tyttönä haaveiltiin. Tarpeeni tyydyttävä mies, kiltit lapset, iso kaunis talo, hyvin palkattu työ joka ei stressaa, menestystä, kaunis vartalo, paljon orgasmeja, tyytyväisyyttä...
Ja eräänä päivänä mieleen hiipii karmea epäily: "Tässäkö kaikki onkin?!? Työ ja koti -ja kiire. Joskus pannaan elämä risaiseksi käymällä marketissa!"
Hei toi on normaalia, ota tunteet vastaan, uutta on tulossa. Pitäähän sitä välillä vähän kriisitellä -kaikkien täytyy.
Vielä konkreettisia neuvoja:
-Ala pitää päiväkirjaa
-Valita miehelle vasta sitten kun pahin marttyyriuspuuska on ohi
- Tutki korreloiko tyytymättömyys kuukautiskierron, väsymyksen tms. kanssa?
-Puhu miehelle. Uskalla kuunnella. Älä nalkuta.
-Esitä miehelle jokin konkreettinen ja kohtuullinen toive.
-Aloita oma harrastus.
-Käy iltaisin ihan yksin edes ½ tunnin kävelyllä.
-Laita itsesi nätiksi ja mene yksin kahvilaan istumaan hyvä kirja mukanasi.
-Etsi uusia kavereita.
-Uskalla haaveilla jostain omasta jutusta ja ota eka askel.
-Älä kysy mieheltä lupaa ihan kaikkeen, tulee vähän "tuhma olo" ja hänen kiinnostuksensa saattaa kasvaa.
-kuvittele miehesi vapaille markkinoille ja pari naista ihastumaan häneen...Nousiko kiinnostus?
No jaa, tarkoitukseni ei ole olla neuvova täti.
Samassa veneessä kuitenkin -ainakin joskus. :)
Miehistä: Kukaan ei ole toiselle "se oikea". Maailmassa on tuhansia miehiä, joiden kanssa voisit olla yhtä tyytyväinen tai tyytymätön. Olisi tosi epäreilua sanoa toiselle, että olen kanssasi vain kun olit sopivaan aikaan paikalla...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Virkamiehille tarvitaan tuntuvat palkankorotukset
Naistenpäivänä on syytä muistuttaa, että virkamiehen euro on vain 80 senttiä. Palkat tulee saattaa samalle tasolle yksi383672Riikka Purran kaudella nousi bensan hinta yli 2 euron
Muistatteko kuinka edellisen vasemmistohallituksen aikana, ns. Marinin aikakaudella, bensiiniä sai 1,3 euron litrahinnal283232- 692878
Olisipa saanut sinuun
Tutustua paremmin. Harmi että aloin lopulta jännittämään kun näytit tunteesi niin voimakkaasti ja lähestyit niin voimaak912720- 351748
Mitäs nyt sijoittajat?
Pörssit laskevat maailmalla Iranin sodan takia ja muutenkin ovat olleet Trumpin vallan alla epävarmat. Ainoa, mikä on no811699- 221518
- 281507
- 281478
Olisitpa se hellä
Ja herkkä minkä kuvan sain sinusta irl. Haluaisin että elämässäni olisi sellainen joka arvostaa minua juuri sellaisena k231474