Rinta rottingille

Kyllähän te vaadite, kunnioitusta ja rahaa yhteiskunnalta, siinä kaikki. Täysin hyödytöntä ja itsekeskeistä porukkaa. Nooh, pian teistä päästään.


=DW=

Onhan jokainen tärkeä, omasta mielestään.

Kaikenikäisiä omaishoitajia kohdellaan kaltoin. Yhteiskunta antaa muutaman rovon siitä, että ihminen hoitaa läheistään kotona, jolloin yhteiskunta säästää valtavia summia.

Maksaa ja maksaa, jos edes maksaa. Erittäin moni jää ilman ensimmäistäkin killinkiä, jos kunta ennemminkin rakentaa uuden jäähallin tai jonkin muun hupiputkan.

Lastenhoidosta kukin voi sopia omiensa kanssa, siihen ei yhteiskunta ketään vevoita.
Ihmiseltä yleensä odotetaan omaa selkärankaa.

Kunnioitus pitää ansaita.

Mitä ihmeen ruikutusta tuokin on taas olevinaan? En ymmärrä. Kuka Sinuakaan pakottaa hoitamaan lapsia tai vanhuksia ilmaiseksi - ei kukaan.
Jos et hoida, niin asia on kohdaltasi kerralla selvä. Mitä et halua antaa, niin et ole oikeutettu kohdallasi vaatimaankaan. Yhteiskunta olemme me ja meidän perillisemme. Itseämmekö syytämme hyväksikäytöstä. Höpö höpö.
Ei ole, eikä tule ilmaista lounasta. Aina on jonkun palvelusta maksettava. Kukin kykyjensä mukaan. Joillakin ei vaan tunnu olevan halua tunnustaa tosiasioita.

Olen ikionnellinen niin kauan kun itse tunnen jaksavani hoitaa lapsenlapsia. Niitä hoidetaan sen kun oma kunto antaa periksi.
Olen helvatun ylpeä, niin kauan kun meikäläiseen luotetaan niin paljon, että lapset antavat omat kullannuppunsa meikäläisen hoteisiin. Silloin tuntee elävänsä ja olevansa jonkin arvoinen. Siitä se menee rinta rottingille, eikä mistään narinasta.
Kertaakaan ei ole näkynyt nokkaa nyrpistettävän, kun on sanottu, jos jostakin syystä ei voi ottaa lapsenlapsista kokonaista vastuuta, olipa syy mikä tahansa.
Hekin tietävät jo meikäläisen ikäisten rajoitteet, aika ajoin ja he kunnioittavat niitä.
Kun taas voi auttaa, miten parhaiten pystymme, apu otetaan kiitollisena vastaan.
Eipä niitä lantteja lasketa puolin eikä toisin, kun suhde lapsiinsa on oikea ja rehti, eikä kyräilevää marinaa.

Minä en jaksa enää pieniä lapsia, onneksi ei enää lapsenlapset ole pieniä, yhdellä on jo lapsikin.
Olen suht hyvässä kunnossa ikäisekseni, selkää lukuunottamatta, hoidin liikuntakyvytöntä puolisoani kauan, tuntuu että kaikki velvollisuudet, pienetkin, ovat ylitsepääsemättömiä. En valittaisi omaishoitajan kohtelusta palkkion takia, apua olisi saanut olla enemmän, ei olisi selkä nyt niin kipeä.
Hoidin nuorempana joka viikonloppu lapsenlapsia, vanhemmat olivat kovia juhlimaan.
Haluan vain olla rauhassa, omissa oloissani, en kaipaa virikketä enkä kumppania. Keväinen lunnon herääminen tekee onnelliseksi.
Hyvät välit on jälkikasvuun.

Kun ihminen velvollisuutensa tekee, niin oikeudet pitää tulla luonnostaan. Eikö niin?

Mutta ei se aina niin mene. Lie kuitenkin usein tilanne se että apua on jostain pyydettävä. Onko se sitten ruikuttamista vai mitä - ihmisarvoa alentavaa ilmeisesti kuitenkin... ;-/ ???

Eipä käy omaishoitajia kateeksi, rakkaudesta sitä työtä tekevät. Kunnioitan, kovasti.

Kun on tehtävänsä tehnyt elämänsä aikana, on paikkansa ansainnut. Joku työelämässä, toinen kotiäitinä, kuitenkin parhaansa tehneenä.
Joku jaksaa hoitaa puolisonsa tai kenties jo aikuisen lapsensa sairauden hoidon kotona, minimaalisella korvauksella. Se on osoitus rakkaudesta toista ihmistä kohtaan.
Sillä pienellä korvauksella, jonka yhteiskunta maksaa, jos maksaa, ei Hoveja ostella. Jos tarvitsee apua, se ei ole ruikutusta, jos sitä pyytää. Joskus joutuu virkakoneiston öykkäreille tosin muistyuttamaan, kuka heidän palkkansa oikein kustantaa. Joutuu, jopa nyrkkiä pöytään lyöden, vaatimaan apua, sieltä, mistä apua kuuluu saadakin.
Kuitenkaan ketään ei pakoteta hoivaamaan omaisiaan enempää kun oma kantokyky sietää. Se on lakisääteinen fakta.
Useimmiten vain oma ylpeys estää pyytämästä apua. Hoivataan yli voimiensa ja ruikutetaan naapureille omaa surkeuttaan, yrittämättäkään hakea tosissaan helpotusta taakkaansa. On nähty niin monesti, inva-bussia pyörittäessä aikoinani.
Auta armias, jos joku ulkopuolinen edes yrittääkään puuttua asiaan. Saapahan moinen röyhkimys koko sukukunnan vihat päälleen, häpäistessään niin hyvän ja rakkaan hoivaajan.
Rajansa se on omaishoitajankin kestokyvyllä, mutta ylpeyden sädekehä keventää näköjään kummasti taakkaa.
Saattaa tuntua kovilta sanoilta, mutta ettei totuus unohtuisi tässä asiassa.
Aina ei ole sosiaaliviranomaisen syy, jos omaishoitaja väsyy.