Itse tulin liittyneeksi keväällä. Missään tilaisuudessa ei ole vielä tullut käytyä -kiitos kaiketi jonkinmoisen oblomovilaisen luonteen. Tretjakovin Helsingin näyttelypiletistä tuli parin euron alennusta kun olen jäsen.
Kuinka moni tiestä on Suomi-Venäjä -seuran jäsen?
35
2529
Vastaukset
- Parohod
Olen ollut vuodesta 1978 alkaen. Ensin, tietty, SNS:n jäsen. On ollut aktiivisempia ja passiivisempia kausia. Nyt olen taas mukana paikallisosaston johtokunnassa. Ystävyysseuratoiminnalla on mielestäni merkitystä kansojen välisessä yhteisymmärryksessä.
- Pee
Täältä löytyy yksi jäsen. Olen ollut jäsenenä kohta viisi vuotta. On tullut käytyä seuran järjestämissä tilaisuuksissa Oulussa ja Kajaanissa.
- Ressu
Se on siis nimeltään Venäjä-seura.
Suomi-sana on stalinistista perua.
Venäjä-seuran nykyinen toiminta Suomessa on ruohonjuuritasolla melko vaatimatonta. Enimmäkseen siihen osallistuvat ainakin jonkin verran venäjää taitavat ja karjalaisia sukujuuria omaavat.
Venäjä-seura ei ole leimautunut vasemmistolaisuuteen. Enimmäkseen jäsenet ovat puoluekannaltaan keskustalaisia, kokoomukselaisia ja korkeintaan demareita, ehkä joku vihreä. Ei juurikaan vasemmistoliittoa.
En ole liittynyt Venäjä-seuraan, olen katsonut, että voin paremmin ja luotettavammin vaikuttaa asioihin tämän porukan ulkopuolelta. Olen kyllä mukana asioissa, mutta minua kysytään yleensä niihin asioihin mukaan, joita hallitsen ammatillisesti paremmin, mitä tämän yhdistyksen hallituksen jäsenet.
Jos joku haluaa liittyä ko. seuran jäseneksi (paikallisen yhdistyksen jäseneksi), ei tarvitse pelätä leimautumista sosialistiksi, kommunistiksi, vasemmistolaiseksi. Kyllä järjestö on paikallistasolla enimmäkseen muiden käsissä.- Parohod
Mistä alkaen Suomi -sana on pudonnut SVS:n nimestä pois??? Vilkaisepa seuran nettisivuja http://www.venajaseura.com/index.htm. Väitätkö, että nuo sivut ovat stalinistisia, koska seuran nimessä on edelleen "Suomi" mukana? Ihmettelen myös väitettäsi, että karjalaiset sukujuuret olisivat jotenkin muuta väestöä yleisempiä SVS:n aktiivien joukossa. Väitän myös, että sekä ruohonjuuritasolla että muillakin yleisillä kriteereillä tarkasteltaessa SVS on Suomen aktiivisin ystävyysseura.
- Ressu
Parohod kirjoitti:

Keskusjärjestön nimi on Suomi-Venäjä....
Mutta paikallisjärjestöjen nimissä noudatetaan esim Pattilan Venäjä-seura muotoa.
Karjalaiset sukujuuret eivät varmaan valtakunnan tasolla ole yleisempiä tässä seurassa, mutta ruohonjuuritasolla, paikallisissa yhdistyksissä karjalaiset ovat hyvin edustettuna. Se ei välttämättä tarkoita, että nimenomaan karjalaisuus olisi yhdistykseen liittymisen tarkoitus, voisi jopa olla niin, että keskustalaisuus tai kokoomukselaisuus olisi suurin vaikutin. Mutta karjalaisuus vetää ihmisiä mukaan Venäjä-seuraan. Se on aivan korrekti asia.
Se sopii.
Aktiivisuus ja varsinkin arvostettavuus on vaikeasti mitattavissa oleva asia.
Esim. Sveitsin Ystävät Suomessa toimii aika huonosti. Mutta mitä merkitsee se, että Suomen puolustusministerin kutsusta vierailulla olleiden sveitsiläisten arvovaltaisten vieraiden mukana paikallisen Sveitsi-seuran puheenjohtaja menee samaan tilaisuuteen suurlähettilään ja ministereiden kanssa?
Tällä en halua väheksyä Venäjä-seuran toimintaa.
Nämä ihmiset tekevät arvokasta työtä koko valtakunnan hyväksi. - Roman Durak
Ressu kirjoitti:

Nämä ihmiset tekevät arvokasta työtä koko valtakunnan hyväksi.useat maaseurat ovat Suomi-
esim. Suomi-Australia
Suomi-Irlanti
Suomi-Ranska
Suomi-Singapore
jne. jne. jne.
Onko noissa jotain stalinistisuutta? Taitaa olla yleinen tapa noissa maaseuroissa nimetä seuran nimi tuolla tavoin. Toki löytyy poikkeuksia, kuten mm. Tuglas-seura - Parohod
Ressu kirjoitti:
Keskusjärjestön nimi on Suomi-Venäjä....
Mutta paikallisjärjestöjen nimissä noudatetaan esim Pattilan Venäjä-seura muotoa.
Karjalaiset sukujuuret eivät varmaan valtakunnan tasolla ole yleisempiä tässä seurassa, mutta ruohonjuuritasolla, paikallisissa yhdistyksissä karjalaiset ovat hyvin edustettuna. Se ei välttämättä tarkoita, että nimenomaan karjalaisuus olisi yhdistykseen liittymisen tarkoitus, voisi jopa olla niin, että keskustalaisuus tai kokoomukselaisuus olisi suurin vaikutin. Mutta karjalaisuus vetää ihmisiä mukaan Venäjä-seuraan. Se on aivan korrekti asia.
Se sopii.
Aktiivisuus ja varsinkin arvostettavuus on vaikeasti mitattavissa oleva asia.
Esim. Sveitsin Ystävät Suomessa toimii aika huonosti. Mutta mitä merkitsee se, että Suomen puolustusministerin kutsusta vierailulla olleiden sveitsiläisten arvovaltaisten vieraiden mukana paikallisen Sveitsi-seuran puheenjohtaja menee samaan tilaisuuteen suurlähettilään ja ministereiden kanssa?
Tällä en halua väheksyä Venäjä-seuran toimintaa.
Nämä ihmiset tekevät arvokasta työtä koko valtakunnan hyväksi.Missähän mahtaa toimia Pattilan Venäjä-seura? En löytänyt Googlesta kuin yhden Pattilan ja se on joku vanha kaatopaikka-alue Turussa. Siellä näytetään harjoitettavan ansiokkaasti maastopyöräilyä sen entisen kaatopaikan rinteillä, mutta paikkakunnan merkittävyys näyttää jäävän Googlen mukaan siihen. Katsoin sitten Turun SVS:n sivuja ja ei siellä mainita Pattilan osastoa. Se on siis jossain muualla - missä?
Miksi mielestäsi karjalaisuus vetää mukaan SVS-toimintaan? Venäläisethän ottivat Karjalan - eikö luulisi vaikutuksen olevan päinvastainen kuin halu ystävyysseuratoimintaan? Karjalaisia kyllä toimii pari kappaletta meidänkin osastossamme aktiivisesti, mutta osastollamme on yhteensä jäseniä reilu pari sataa.
Jos Gabonista kutsuttu valtuuskunta vierailee Pattilassa ja mukaan illalliselle kutsutaan paikkakunnan ainoa Afrikassa käynyt, niin mitä se merkitsee??? Sitä, että jotain sidosryhmää pitaisi näyttää paikkakunnalla olevan olemassa!
Tällä en halua väheksyä Gabonia, mutta on se vaan niin kovin tuntematon paikkakunta varmaan Pattilassakin ...
Olen kyllä istunut useammankin kerran sekä venäläisten että suomalaisten ministerien kanssa samassa pöydässä, vaikka olen vain SVS:n paikallisosaston johtokunnan tavallinen jäsen. - Parohod
Roman Durak kirjoitti:
useat maaseurat ovat Suomi-
esim. Suomi-Australia
Suomi-Irlanti
Suomi-Ranska
Suomi-Singapore
jne. jne. jne.
Onko noissa jotain stalinistisuutta? Taitaa olla yleinen tapa noissa maaseuroissa nimetä seuran nimi tuolla tavoin. Toki löytyy poikkeuksia, kuten mm. Tuglas-seuraTuglas-seurakin olisi aikanaan perustettu nimellä Suomi-Viro -seura, mutta se ei siihen aikaan olisi ollut viisasta ja sen seuran edustajat eivät luultavasti olisi saaneet edes viisumia Viroon. Nykyisen SVYL:n (perustettiin v.1991) jäseninä on useita paikallisia Suomi-Viro -seuran nimeä käyttäviä yhdistyksiä.
- Dobermann
Tassa yksi kokoomuslainen Venaja-seuran jasen. Vuodesta 97 tai 98 muistaakseni...
- Ressu
Parohod kirjoitti:
Missähän mahtaa toimia Pattilan Venäjä-seura? En löytänyt Googlesta kuin yhden Pattilan ja se on joku vanha kaatopaikka-alue Turussa. Siellä näytetään harjoitettavan ansiokkaasti maastopyöräilyä sen entisen kaatopaikan rinteillä, mutta paikkakunnan merkittävyys näyttää jäävän Googlen mukaan siihen. Katsoin sitten Turun SVS:n sivuja ja ei siellä mainita Pattilan osastoa. Se on siis jossain muualla - missä?
Miksi mielestäsi karjalaisuus vetää mukaan SVS-toimintaan? Venäläisethän ottivat Karjalan - eikö luulisi vaikutuksen olevan päinvastainen kuin halu ystävyysseuratoimintaan? Karjalaisia kyllä toimii pari kappaletta meidänkin osastossamme aktiivisesti, mutta osastollamme on yhteensä jäseniä reilu pari sataa.
Jos Gabonista kutsuttu valtuuskunta vierailee Pattilassa ja mukaan illalliselle kutsutaan paikkakunnan ainoa Afrikassa käynyt, niin mitä se merkitsee??? Sitä, että jotain sidosryhmää pitaisi näyttää paikkakunnalla olevan olemassa!
Tällä en halua väheksyä Gabonia, mutta on se vaan niin kovin tuntematon paikkakunta varmaan Pattilassakin ...
Olen kyllä istunut useammankin kerran sekä venäläisten että suomalaisten ministerien kanssa samassa pöydässä, vaikka olen vain SVS:n paikallisosaston johtokunnan tavallinen jäsen.Kaikella kunnioituksella ja ystävyydellä Parahod. Hyvä nimmari!
Ei sellaista seuraa ole olemassa, kuten Pattilan Venäjäseuraa. Ei sellaista seurakuntaa, kinkeripiiriä tai muutakaan tunnettua paikkaa Suomessa ole. Ehkä joku kaatopaikka-alue, kuten sanoit.
Tarkoitukseni oli vaan havainnollistaa se nimien konstruktio, mitä Venäjä-seurat Suomessa käyttävät. Pattila on kuvitteellinen paikkakunta.
Pattilaa ei kannata googlella etsiä, eikä matkalippua tilata. Tulee pää vetävän käteen.
Kyllä karjalaisia ja varsinkin toisen sukupolven karjalaisia on mukana Venäjäseuroissa. Ainakin Itä-Suomessa. Länsisuomessa ei niinkään, koska siellä ei ole karjalaisia, eikä Venäjäseuroja. Eikö ole hirmu loogista?
Gabon on hyvä valtio, sen voi todistaa meistä kaikki. Mutta älkööt kukaan kertoko sitä Niiralan raja-aseman tunnetulle tullimiehelle. Siinä väännetään musta valkoiseksi ja päinvastoin.
PS. Terveisiä Laitiselta! - marko135kg
Dobermann kirjoitti:
Tassa yksi kokoomuslainen Venaja-seuran jasen. Vuodesta 97 tai 98 muistaakseni...
ja tässä kommari, samaten vuodesta 97-98 muistaakseni.
- Parohod
Ressu kirjoitti:
Kaikella kunnioituksella ja ystävyydellä Parahod. Hyvä nimmari!
Ei sellaista seuraa ole olemassa, kuten Pattilan Venäjäseuraa. Ei sellaista seurakuntaa, kinkeripiiriä tai muutakaan tunnettua paikkaa Suomessa ole. Ehkä joku kaatopaikka-alue, kuten sanoit.
Tarkoitukseni oli vaan havainnollistaa se nimien konstruktio, mitä Venäjä-seurat Suomessa käyttävät. Pattila on kuvitteellinen paikkakunta.
Pattilaa ei kannata googlella etsiä, eikä matkalippua tilata. Tulee pää vetävän käteen.
Kyllä karjalaisia ja varsinkin toisen sukupolven karjalaisia on mukana Venäjäseuroissa. Ainakin Itä-Suomessa. Länsisuomessa ei niinkään, koska siellä ei ole karjalaisia, eikä Venäjäseuroja. Eikö ole hirmu loogista?
Gabon on hyvä valtio, sen voi todistaa meistä kaikki. Mutta älkööt kukaan kertoko sitä Niiralan raja-aseman tunnetulle tullimiehelle. Siinä väännetään musta valkoiseksi ja päinvastoin.
PS. Terveisiä Laitiselta!... meinaan SVS:n osastoja Länsi-Suomen piirissä 85 kpl ja Turun piirissä lisäksi 21 kpl eli yhteensä yli 100 kpl.
Karjalaisten yhdistyksiä ym. vastaavia löysin länsi-Suomesta 127 kpl.
Mihin siis perustat "hirmu loogisen" ajatuksesi, ettei länsi-Suomessa ole karjalaisia eikä venäjäseuroja?
Vilkaisin myös edelleen niitä venäjäseurojen nimiä ja minusta näyttää siltä, että joko käsityksesi on muodostunut puhekielen ilmaisusta tai virallisena nimenä pelkkä venäjäseura on niin paikallinen, etten onnistunut sellaisia löytämään.
Itsekin käytän epävirallisena ilmaisuna tuota venäjäseuraa, mutta toki ystäväpiirin ulkopuolella virallista nimikettä. - marko135kg
Parohod kirjoitti:
... meinaan SVS:n osastoja Länsi-Suomen piirissä 85 kpl ja Turun piirissä lisäksi 21 kpl eli yhteensä yli 100 kpl.
Karjalaisten yhdistyksiä ym. vastaavia löysin länsi-Suomesta 127 kpl.
Mihin siis perustat "hirmu loogisen" ajatuksesi, ettei länsi-Suomessa ole karjalaisia eikä venäjäseuroja?
Vilkaisin myös edelleen niitä venäjäseurojen nimiä ja minusta näyttää siltä, että joko käsityksesi on muodostunut puhekielen ilmaisusta tai virallisena nimenä pelkkä venäjäseura on niin paikallinen, etten onnistunut sellaisia löytämään.
Itsekin käytän epävirallisena ilmaisuna tuota venäjäseuraa, mutta toki ystäväpiirin ulkopuolella virallista nimikettä.voitatti on voitatti vaikka sen voissa paistais
- marko135kg
Dobermann kirjoitti:
Tassa yksi kokoomuslainen Venaja-seuran jasen. Vuodesta 97 tai 98 muistaakseni...
Haa
Tietsikkaa korjatessa löysin vanhan "KOKOOMUSTA VASTAAN" rintamerkkini, kyllä elämä taas
paistaa.
Tavataan keväällä vappu marsilla, kuka rivistössä, kuka pientereella:) - Ressu
Parohod kirjoitti:
... meinaan SVS:n osastoja Länsi-Suomen piirissä 85 kpl ja Turun piirissä lisäksi 21 kpl eli yhteensä yli 100 kpl.
Karjalaisten yhdistyksiä ym. vastaavia löysin länsi-Suomesta 127 kpl.
Mihin siis perustat "hirmu loogisen" ajatuksesi, ettei länsi-Suomessa ole karjalaisia eikä venäjäseuroja?
Vilkaisin myös edelleen niitä venäjäseurojen nimiä ja minusta näyttää siltä, että joko käsityksesi on muodostunut puhekielen ilmaisusta tai virallisena nimenä pelkkä venäjäseura on niin paikallinen, etten onnistunut sellaisia löytämään.
Itsekin käytän epävirallisena ilmaisuna tuota venäjäseuraa, mutta toki ystäväpiirin ulkopuolella virallista nimikettä.Kaikki paikallisyhdistykset eivät halua yhdistyksensä nimen eteen Suomi-sanaa,
vaan haluavat olla erillään omana yhdistyksenään ilman historiallista leimaa.
Enon Venäjä-Seura ry, Joensuun Venäjän Ystävät ry, Kiihtelys-Venäjä Seura ry, Siilinjärven Venäjä-Seura
Tällä monet ovat halunneet eroon SNS leimasta, eroon keskusjärjestöstä. - Jami
Ressu kirjoitti:
Kaikki paikallisyhdistykset eivät halua yhdistyksensä nimen eteen Suomi-sanaa,
vaan haluavat olla erillään omana yhdistyksenään ilman historiallista leimaa.
Enon Venäjä-Seura ry, Joensuun Venäjän Ystävät ry, Kiihtelys-Venäjä Seura ry, Siilinjärven Venäjä-Seura
Tällä monet ovat halunneet eroon SNS leimasta, eroon keskusjärjestöstä.Minua hämmästyttivät nuo Ressun lausunnot ja
soitin SVS:n Itä-Suomen piirijärjestöön. Toiminnanjohtaja Matti kertoi, että paikallisosastoilla on lupa käyttää joko virallista Suomi-Venäjäseuran nimeä tai halutessaan muuttaa se esimerkiksi muotoon Siilinjärven Venäjäseura. Suurin osa (n. 70%) itä-Suomen paikallisosastoista käyttää muotoa Suomi-Venäjäseuran paikkakunnan osasto.
En ole itse eikä Mattikaan koskaan kuullut nimeä muutetun keskusseuran vastaisen protestin vuoksi.
Olen mielenkiinnolla seurannut tätä palstaa jo pitemmän aikaa, mutta en ole aikaisemmin itse kirjoitellut. Toimin itse melko aktiivisesti SVS:n Kuopion osastossa ja tunnen tekeväni mielekästä ystävyystoimintaa.
- Erja
Minä liityin kanssa viime keväänä, mutta minusta olisi tosi mukava, jos Suomi - Venäjä seura voisi keksiä jonkun ns. "pinssin"(minkä voisi laittaa vaikka takkiin), niin tunnistettaisiin ihmisiä jotka ollaan "samassa seurassa".Vai onkohan tämmönen keksitty? Eikö hieno idea:)
- Parohod
Pinssi on olemassa! Soita alueesi piiritoimistoon ja sieltä löytyypi!
- Erja
Parohod kirjoitti:
Pinssi on olemassa! Soita alueesi piiritoimistoon ja sieltä löytyypi!
Ihan oikeesti?! Hienoa, soitankin heti kun on auki..Kiitos paljon tiedosta:))
- marko135kg
Erja kirjoitti:
Ihan oikeesti?! Hienoa, soitankin heti kun on auki..Kiitos paljon tiedosta:))
Molo
Oletko sama Erja joka oli 94 Petroskoissa venäjän kielen kursilla. - Erja
marko135kg kirjoitti:
Molo
Oletko sama Erja joka oli 94 Petroskoissa venäjän kielen kursilla.Moi
en valitettavasti ole... :) - Roman Durak
marko135kg kirjoitti:
Molo
Oletko sama Erja joka oli 94 Petroskoissa venäjän kielen kursilla.Kuka järjesti? Suunnilleen milloin?Pidettiinkö yliopistolla?
En usko että olisimme olleet samalla kurssilla, mutta olin ao. paikassa 5 päivää (siis Petroskoissa vuonna 1994) venäjää opiskelemassa (tai ainakin sillä nimellä. Eri asia on opinko mitään....siitä ehkä myös nimimerkin sukunimeni) - marko135kg
Roman Durak kirjoitti:
Kuka järjesti? Suunnilleen milloin?Pidettiinkö yliopistolla?
En usko että olisimme olleet samalla kurssilla, mutta olin ao. paikassa 5 päivää (siis Petroskoissa vuonna 1994) venäjää opiskelemassa (tai ainakin sillä nimellä. Eri asia on opinko mitään....siitä ehkä myös nimimerkin sukunimeni)mut mege oli toukokuussa kajjaanin AMK järkäämällä pika kursilla, eli tekusta puolenkymmentä kaveria ja kopiksesta puolenkymmentä. Ottsä se joka simahti kopiksen "tytöistä" meille pöytään...
- Erja
Parohod kirjoitti:
Pinssi on olemassa! Soita alueesi piiritoimistoon ja sieltä löytyypi!
Laitoin meiliä suomi-venäjä seuraan ja sanoivat, ettei tällä hetkellä ole mitään pinssiä, siitä luovuttiin Neuvostoliiton romahdettua...no voisivat suunnitella uuden...
- marko135kg
Erja kirjoitti:
Laitoin meiliä suomi-venäjä seuraan ja sanoivat, ettei tällä hetkellä ole mitään pinssiä, siitä luovuttiin Neuvostoliiton romahdettua...no voisivat suunnitella uuden...
kehui muuten eilen, et on kuulemma komee pinssi.
- Parohod
Erja kirjoitti:
Laitoin meiliä suomi-venäjä seuraan ja sanoivat, ettei tällä hetkellä ole mitään pinssiä, siitä luovuttiin Neuvostoliiton romahdettua...no voisivat suunnitella uuden...
Etsiskelin oman pinssini "laatikosta". Siinä on kirjaimet SVYS ja yhteen puristuneet kädet. Sillä on jonkun verran ikää, koska tuo SVYS on jo vanha lyhenne = nyk. SVS. Joka tapauksessa tuo pinssi on tehty Neukkulan romahtamisen jälkeen.
On siis kuitenkin uuden pinssin teon paikka! - Jami
Erja kirjoitti:
Laitoin meiliä suomi-venäjä seuraan ja sanoivat, ettei tällä hetkellä ole mitään pinssiä, siitä luovuttiin Neuvostoliiton romahdettua...no voisivat suunnitella uuden...
Soitin SVS:n Itä-Suomen piirijärjestöön ja toiminnanjohtaja Matti kertoi heillä olevan aivan uutta pinssiä sekä vanhaa SVYS-pinssiä saatavana.
Kontaktinsa ovat:
SVS:N ITÄ-SUOMEN PIIRIJÄRJESTÖ
Moilanen Matti,
toiminnanjohtaja
Vuorikatu 36
70100 Kuopio
puh. (017) 369 4460
fax (017) 369 4463 - marko135kg
Jami kirjoitti:
Soitin SVS:n Itä-Suomen piirijärjestöön ja toiminnanjohtaja Matti kertoi heillä olevan aivan uutta pinssiä sekä vanhaa SVYS-pinssiä saatavana.
Kontaktinsa ovat:
SVS:N ITÄ-SUOMEN PIIRIJÄRJESTÖ
Moilanen Matti,
toiminnanjohtaja
Vuorikatu 36
70100 Kuopio
puh. (017) 369 4460
fax (017) 369 4463Ja kun mä just viime viikon perjantaina norkoilin Kuopion keskustassa, mut kiitti kuitenkin vinkistä.
- Jami
marko135kg kirjoitti:
Ja kun mä just viime viikon perjantaina norkoilin Kuopion keskustassa, mut kiitti kuitenkin vinkistä.
Tuo uusi pinssi käy kaikille - myös niille, jotka eivät ole SVS:n jäseniä, sillä siinä on vain maiden liput ilman mitään symbolikirjaimia.
- Roman Durak
marko135kg kirjoitti:
mut mege oli toukokuussa kajjaanin AMK järkäämällä pika kursilla, eli tekusta puolenkymmentä kaveria ja kopiksesta puolenkymmentä. Ottsä se joka simahti kopiksen "tytöistä" meille pöytään...
olin joulukuussa :) (aivan toinen instanssi)
- Erja
Jami kirjoitti:
Tuo uusi pinssi käy kaikille - myös niille, jotka eivät ole SVS:n jäseniä, sillä siinä on vain maiden liput ilman mitään symbolikirjaimia.
Kiitos todella paljon!!!
- Ressu
Mielestäni tärkeintä meidän suomalaisten kannalta on se, että olemme mukan kaikissa kansainvälisissä kosketuksissa muihin valtioihin ja kansalaisiin. Nimenomaan ruohonjuuritasolla. Ministerit ja kanisterit tekevät työnsä ja solmivat suhteensa ulkoministeriön johdolla.
Meidän tavallisten kansalaisten pitää lopettaa se oman navan ihastelu ja kierähtää siinä tynnörissä niin, että se tapin reikä osuu silmän kohdalle. Avata se kansi, hypätä ulos, heittää vaippa pois ja lähteä kohti uusia seikkailuja.
Minulle on tärkeää se, että olen ulkopuolella kaikesta sitoutumisesta. Riittää se, että toinen meistä kahdesta on sitoutunut johonkin järjestöön. Minun taitojani tarvitaan sitten, jos järjestö on jotain ammatillista palvelusta vaille.
Esimerkiksi rakentamisessa, kuten Iso Marko.
Roman Durak on tehnyt oman valintansa, eikä se kai huono ole. Meitä mahtuu tähän kappaan monta.- marko135kg
ton Lenuskan puoleen noissa raksahommissa kääntyisin. Vois käydä niin, että saataisi jotain aikaiseksikin. Mut urakka muurarin repsikkana olisin vieläkin HAKA
Itsellä tahtoo hommat jäädä suuhoidon tasolle venäjällä, johtuneeko liiasta votkuttelusta
- marko135kg
olen ollut vaihtelevasti jäsen, joskus sai viisumeita kilpailukykyiseen hintaan, ei enää..
Kävin kevät tälvella muistaakseni Hgin infossa uusille jäsenille, "ilmainen"lounas houkutti. Porukkka oli iahn kivasti.
Mutta..... Jotenkin tuo Venäjä skekkoslovakia seuran olisi aika tajuta, että ai meitä kaikkia venäjä faneja innosta puskin, ermitaasi, baletti jne...
Mielestäni seura vois roudata porukkaa esim futis, lätkä matseihin, erotiikka messuille, kalja, maatalous auto jne mesuille...
Ja olishan se Pietarin "kierrä kaikki ryypylätkin" aika mielenkiinntoinen kierros...
Toisaalta, jos täällä on pääkaupunki seudun porukkaa, niin mikä ettei voitais tavata joskus jossakin tapahtumassa tai kokouksessa...
Mut Roman Durak vois katsoa jonkun sopivan tapahtuman. Viime keväänä kävin "venäläisessä laskiais riehassa" joka oli aika kiva juttu:)- reissaaja
Ihan samoilla linjoilla Markon kanssa. Jäsenenä ollut silloin, kun se on viisumitalouspoliittisesti ollut kannattavaa.
Ja nuo matkat... niin voihan sitä aina ottaa sen Zerkalon toimiston "Venäjä sika säkissä 7 päivää" reissun, mutta voisi tuo Venäjäseurakin vähän ryhdistäytyä.
t:reissaaja
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Missä kokoomuksen naiset?
Hähmäistä ukkotarinaa kuultu koko viikonloppu. Kukaan ei ole kokoomuksessa edes yrittänyt pitää naisten puolta. Jopa1273744Finland is now Petter place
Audin B-ryhmän ralliautolla saatiin kansa voimaan hyvin. Kiitos kokoomus huumoripläjäyksestä.342441Ilman Stadia Suomessa ei olisi kunnon lihajalosteita
HK, Helsingin makkaratehdas, Votkin, mitä näitä nyt onkaan. Böndellä ei ole kunnollisia jalostajia.1442088Toivon että kuulut elämääni
Mutta aika näyttää miten läheisesti. Lupaan kertoa jossain sivulauseessa, kun muutan paikkaa.701031Jorma Lind kuollut
Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet5960- 45881
Mahdatko ymmärtää sitä
Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen61845En unohda sua
En vaan unohda sua. Eikä se näköjään ole tarkoituskaan. Rakastan sua sitten omalla tavalla kauempaa kun mikään muu ei on30840- 43770
Kyllä nainenkin voi ottaa yhteyttä
Ja on ihan kiva jos ottaa yhteyttä mieheen. Minä ainakin olisin onnessani jos nainen ottaisi yhteyttä. mies96750