Ville tuli sovittuun aikaan, toi ruuat ja kylmät oluet, joista puolet vein maakellariin ja loput pantiin kylmälaukkuun grillin viereen. Ja jokaiselle kouraan pullo alkudrinkiksi.
Olikin oikein "gourmet"-grillaukset. Makkaraa a la Atria, porsaankyljyksiä yrttimaustettuina ja ohueksi nuijittuna. Vihreää salaattia ja grillattuja perunalohkoja. Eipä sitä sen kummempaa osattu kaivatakaan. Söimme kertakäyttölautasilta ja olut meni pullon suusta ilman sen kummempaa hienostelua.
Keskustelu kiihtyi kahden oluen jälkeen ja neljännen jälkeen Villekin unohti varoa r-vikaansa. Mukavan tuntuinen sälli tosiaan oli ja kivasti nyökytteli kiharaista päätään kertoillessaan kyläläisistä hauskoja juttuja. Itsestään ei paljoa puhunut, mutta meistä kyllä kyseli. Mutta ei me ihan kaikkea kerrottu.
Kaikenlaista siinä poristiin ja naurut olivat herkässä joka pojalla. Alkoholi toi poskien punoituksen lisäksi rentoutta rupatteluun.
Se sovittiin, että Ville tulee joutaessaan meitä jeesimään ja yhtenä iltana tuo halkaisukoneen, niin saadaanpa tuo koivuhalkoasia järjestykseen. Lihahalkojen asian ajattelin järjestää ihan itse mahdollisuuksien mukaan, ja olinhan siinäkin päässyt jo kohtalaisen hyvään alkuun.
Olin päättänyt, että osa oluista jää loppuviikoksi, mutta mikäpä minä olen sellaista päättämään. Maakellarista noudettiin loputkin oluet, eikä kellään ollut mitään sitä ehdotustani vastaan, että kiskotaan ne porukalla ja saunahan se pitää totta kai myös vielä lämmittää. Sehän kuuluu lämmittää joka päivä mökillä ollessa...Olin hyvin vakuuttava jo kolmen neljän oluen jälkeen.
Siirryimme saunalle ja kylmälaukku piti huolen loppujen oluiden lämpötiloista. Helteen aiheuttama nestehukka, kova jano ja hyvä seura, saivat kyllä oluet hupenemaan vauhdikkaasti. Olinkohan ollut turhan varovainen, kun vain yhden korin pyysin tuomaan...
Sauna lämpeni nopeasti ja lämpimänä alkoivat olla saunojatkin. Aloimme jo Japen kanssa riisua vähäisiä vaatteitamme verannalle, kun Ville otti puukon ja sanoi hakevansa saunavastan. Menimme edeltä käsin saunaan ja jäimme odottamaan vastantekijää. Eteisestä kuului kolahdus ja kiroilua Villen lyödessä varpaansa penkin jalkaan vetäistessään ovea auki. Tuoreiden koivunlehtien aromit tulvahtivat saunaan ja ihmettelimme noita hyviä tuoksuja. Minä ihmettelin lisäksi sitä, että Ville tuli uimahousut jalassa lauteille.
"Ei täällä uikkareita tartte" -sanoin.
"Mä olen vähän ujo aina uudessa porlukassa" - tuumi Ville. "Ei kai haittaa"?
"Mitäpä tuo haittaa - ihan kuten herra haluaa" - tuumasin ja ajattelin että kai siihen on syynsä. Kyllä se kuitenkin hieman minua haittasi, koska saunanlämmityksenkin olin keksinyt osin siitä syystä, että pääsisin tutustumaan Villeen vähän tarkemmin.
No me ei kuitenkaan Japen kanssa ujosteltu ja loikimme hyvinkin vapautuneesti munasillamme saunan ja laiturin väliä, tehden laiturin päästä pitkiä loikkia lämpimään järveen. Toiselta tai kolmannelta uintireissultamme laiturille noustessamme, Japen jo seisoessa alimmalla tikkaan puolalla, sukelsin veden alle, tartuin tiukasti hänen lantioonsa ja tungin ihan vaan läpällä nenäni ja kieleni hänen pakaravakoonsa. Sellainen pikainen, korkeintaan kahden sekunnin nuolaisu, jonka uskalsin tehdä, kun tiesin Villen olevan jo verannalla.
Jape pyörähti ympäri vauhdilla, potkaisi minua reiteen ja ääntä madaltaen sanoi:
"Mitä víttua sä..."? Älä ny tässä mitään ala. Ei helevetti sua"
En voinut olla nauramatta, kun huomasin hänen peruuttavan takaisin järveen. Huuteli kiertävänsä vielä pienen lenkin kaislikon reunassa. Oma pelini pysyi suhteellisen rentona roikkuen terhakkaasti pihanurmea kohti kävellessäni saunalle päin.
"Taidatte olla aika hyviä kaverleita Japen kaa. Ootteks kauankin tunteneet toisenne" -kyseli Ville katsellen laskevan auringon heijastuksia järven pinnassa.
"On se mun paras kaveri ja yli kymmenen vuotta ollaan tunnettu" -selittelin siinä.
"Joo. Se on kiva kun on kaverleita" - tuumaili Ville aika totisen oloisena.
Jape tuli järveltä ja neuvoi meitä ottamaan olutpullot mukaan löylyihin.
"Otitko kunnon kroolit rannassa"? -kysyin ja vilkaisin nopeasti Japen jalkoväliin... Enää tuskin kolmasosaa oli erektiosta jäljellä. Iskin silmää Japelle ja Villen silmien välttäessä, katselin häpeilemättömästi navan alle. Jape puisteli päätään.
Viimeiset oluet käsissämme, istuimme laiturin penkeillä hämärän laskeutuessa ja luonnon hiljentyessä. Vain muutamia yksittäisiä vesilinnun ääniä kuului järveltä. Kaikilla oli tosi hyvä fiilis ja menimme viimeistä kertaa löylyihin. Villekin tuumasi, että ei hän kehtaa enää uikkarit jalassa tulla, kun peseytyäkin pitää. Olimme Japen kanssa totuttuun tapaan jo istumassa vastakkaisilla lauteilla kun Ville astui ovesta saunaan. "Onks teillä shampoota täällä"?- hän kysyi.
...jatkuu
Kesäinen halkosavotta osa 6 (a)
4
2621
Vastaukset
- Henry Xavier
...jatkuu
Kesäinen halkosavotta osa 6 (b)
Minä vilkaisin Japea ja Jape näytti aika järkyttyneeltä. Järkyttynyt olin toki itsekin.
"Niin, onks teillä sitä shampoota"? - kysyi Ville uudestaan.
Olin aika hyvällä tavalla kännissä, niinpä murjaisin, että ainakaan meidän munashampoo ei riitä tuohon sun munan pesemiseen.
Nauroin katketakseni mielestäni hyvälle jutulleni. Ville nosteli kulmiaan, hymähti ja sanoi vähän vaisusti, että eipä ole ensimmäinen kerta kun tuosta kuittaillaan. Jape oli ihan hiljaa ja näytti kalpealta.
"Onks sulla Jape huono olo"-kysyin.
"Ehkä vähän sitäkin, mutta Ville hei. Tuo on suurin mulukku mitä oon koskaan nähny" -uskoutui Japekin jo päissään. "ja mitkä vítun perunat sulla on noissa säkeissä"- ihmetteli Jape vielä vaikuttuneena tuosta varmaan pornotähtienkin kadehtimasta sapelista tykötarpeineen.
No enpä voinut olla kuin samaa mieltä ja sanottiinkin vähän kiusaantuneelle Villelle, että tuolla sitä varmaan naista saa helposti. Ville ei paljoa kommentoinut, mutta jospa isokullisena oli vain vaatimaton.
Toiset pojat nousivat ylätalolle ja itse jäin huuhtomaan saunan ja laitoin kuivatuspuut vielä pesään. Muistelin Villen jalkoväliä ja omassani alkoi välitön turvotus. Miten kellään voi olla niin komea, pitkä ja paksu kullí. Ei kai tuo sentään voi enää tuosta ainakaan kasvaa...
En olisi tarvinnut kuin muutaman harkitun vedon kun taas olisi ollut siementä ilmassa, mutta nyt päätin säästää paukkuja.
Patiolta kuului naurunsekaista juttelua ja läksin poikien seuraan. Lämpimänä kesäyönä jäimme istuksimaan ulos ja yritin pikkukännissä muistella, että missähän se äitimamman valkoviinikätkö olikaan.
En ollut itsekään mikään kokenut alkoholin käyttäjä, mutta kaverit ei senkään vertaa. Puhe alkoi olla osin jo aikamoista soperrusta ja vaatevaraston alahyllyltä löytämäni halpa valkkari happamuudestaan huolimatta oli maistunut kohtuullisesti. Tosin lisäsimme Spriteä siihen pahaa makua neutraloimaan.
"Onks Ville kukaan imeny sun kullii ja mahtuuks se ees suuhun...Onkos sulla tyttöystävää"? Potkaisin Japea pöydän alla. "Älä ny saatanasentään mene tuollaisia kyselemään. Sori Ville Japen puolesta. Se alkaa olee aika kännissä jo" -koetin pehmennellä Japen intiimejä uteluja. "Lähetääs Jape kuselle"...
"Ei mua nyt kuseta" -yritti Jape.
"Tule nyt vaan" - ja sit mentiin. Ville jäi nuokkumaan pöydän ääreen.
"Mitä víttua sä meet sönkkäämään Villelle kullien imememisistä sun muista. Mitä ne meille kuuluu" - ripitin kustessani .
"No kun sillä on sellanen niin kai sitä joku on saanut imutella. Mäkin voisin kokeilla, jos se ei oo liian hetero"-sönkötteli Jape.
"Nyt pidät tuosta asiasta vaan turpas kiinni ja mennään takas". Otin Japea olkapäästä ja läksin taluttamaan.
"Ei ku mun pitää kuitenki kans kusta" se sanoi.
"Tule sit tuonne kun oot kussu" - sanoin ja läksin Villen luo.
Siellä alkoikin jo olemaan niin sanotusti ukko kunnossa...
Tuolilla epämääräisesti röhnöttävä Ville nikotteli ja sopersi:"Te taidatte olla hyviä kamuja tuon Japen kanssa"?
"Ollaan ollaan. Johan siitä oli puhetta".
"Mulla ei ole oikein ketään kaverlia täällä kylällä" -vedet alkoivat valua Villen silmistä. Känni teki tehtäviään kokemattomalle... Olin vähän vaikeana. Mitäpä minä sille mahdan.
"No miksei? Olethan mukava poika ja kaikkee" -yritin.
"Ne kaikki mun ikäset on sellaisia auton rassaajia ja ei ne osaa puhuu ku pilluista ja ei ne ees halua mua porukoihinsa" -nyyhki Ville hiljaa.
"No mitäs nyt? Mitäs sä oot menny Villelle sanomaan ku se poraa" -äyski Jape nyt mulle kuselta tultuaan.
Ville kuivaili silmiään paitansa hihaan ja sanoi:"Ei Make mitään sellasta oo sanonu mikä mua loukkaa. Tuli vaan haikee olo kun en ole voinut olla huomaamatta miten läheisiä te ootte"
Vilkaisin Japea. "Ai miten niin läheisiä? Olihan siitä puhetta että kavereita ollaan"...
"Jotenkin se vaan... No emmä tiiä. Kun ootte vierekkäinkin niin ei teillä ole..." - lopuista en saanut selvää Villen sammuessa pää pöytää vasten.
"Voihan víttu... Aavistaakohan tuo jotain" -aprikoin Japelle.
"No mitä sitten. Ei se sille kuulu, mitä me kahestaan touhutaan. Lähetäänks touhuumaan"?
"Meni fiilikset. Eiköhän mennä maate. Ville saa jäädä tuohon, kun ei ainakaan palellu ja voi oksentaa jos otetaan sisälle. Ei sillä ole viinapäätä kuten meillä" ...- viimeiset sanani peittyivät Japen karjuntaan, kun hän tyhjensi mahalaukkunsa kaiteen yli nurmikolle. Minun vuoro oli nyt pyörittää päätäni...
Kaivelin Buranan lääkekaapista, join sen kanssa kaksi lasia vettä ja menin nukkumaan... - mrl_
jatka ihmeessä! mielellään tositoimilla ;)
- jatkoa ootellessa
henryxavier kirjoitti:
Kypsytellään. Tosi toimia saattaa olla tulossa ;)
Hyvä osa taas kerran :) Ei mitään kiirettä niillä tositoimilla. Mukava vaan ku on vähä oottamista ja jännitystä ;)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä431805Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1641637Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on701378Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2391333Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2071238- 1281145
Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3321137- 781086
Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3141057Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️2271057