ILMANALASTA

(Silkkaa runoilua jokaiselle yhtälailla sopivasta ilmanalasta...)

Heidät oli johdateltu sisään huoneeseen, jossa jokainen heistä joutui hengittämään samaa ilmaa.
He kaikki olivat ikään kuin tervetulleita vieraita, ja niinpä isäntäväki pyysi heitä tekemään olonsa mahdollisismman mukavaksi. Se näet arveli, että nämä ihmiset viihtyisivät keskenäänkin hetkisen ennen varsinaista tarjoilua. Ovi sulkeutui tiukasti kiinni.


Minä olisin tarvinnut välittömästi ilmankostuttajan, narahti kuivakkain heistä.
Minä olisin tahtonut oitis ilmanpuhdistajan, nyrpisti nenäänsä nyrein.
Täällä ei voi kerta kaikkiaan hengittää, marisi keuhkoin. Happilaite kaikkine hienouksineen heti mulle tänne!

Minä olisin halunnut, että ensihätään olisitte ottaneet huomioon kaikki nämä runsaslukuiset, teitä ympäröivät huonekasvit ja olisitte vain hengähtäneet muutaman kerran oikein syvään ja rauahllisesti, pääsi neuvomaan henkevin.

Kuului hieman sekalaista mutinaa, mutta pian näytti siltä, että kaikki huoneessa olijat alkoivat hengittää samaan tahtiin ilmaa, joka ei näyttänyt ensialkuun kelvanneen kenellekään heistä juuri itselleen sopivaksi ilmanalaksi.

Kas noin! Sisäääääääääään, uuuuuuuuuuuuuulos, sisäääääään, uuuuuuuulos, jatkoi muutenkin henkevin. - Juuri noin... Jatkakaa! hän pyysi ja kun muut näyttivät keskittyneen täysin vain omiin hengitysharjoituksiinsa, hän alkoi kuiskutella toisilta salaa jotakin itselleen tärkeää erään harmaan tomun peittämän kaktuksen, vanhan pojan, kuviteltuun korvaan. Hän kun oli henkevyydestään huolimatta niitä, jotka mielellään ikään kuin poistuivat seurasta kuiskuttelemaan omiaan nurkan taakse, omiin porukoihinsa. - Antaa kaikkien kukkien, kukkia, kukkia vaan... Vanhapoikakin alkaa nyt vain pukata sitä kukkaa, kyllä se siitä. Jos ei muuten niin tällä suuren sydämen rakkaudella ja markkinajohtajasubstraalilla...

Hölynpölyä! ähkäisi pinkein, joka oli kuin olikin pidätellyt posket pullollaan henkeään. - Minä vaadin nyt itseltäni, että etsin ja äkkiä tuon oven avaimen! En kai sentään antanut johdatella itseäni muiden mukana niin sanotusti suljetulle osastolle?

Henkevin hätkähti ilmaan heitettyä ajatusta, mutta tyytyi laskemaan huuliinsa upotettuja piikkejä.
Roteva, vuosikymmeniä vanha kaktus, joka oli saanut tällin henkevimmän kyynärpäästä kellahti ruukkuineen kumoon ja tuli vuorostaan tönäisseeksi sepposen selälleen yhden huonetta valaisevista, vanhanaikaisista longottavista ikkunoista.

Ulkona satoi kesäisen lutuisesti. Raikas mäntymetsän tuoksu tulvahti keuhkoparantolan tutustumishuoneeseeksi varattuun tilaan. Sen myötä autuas hiljaisuus valtasi huoneen.

Paikan talonmies alkoi pikkuhijaa näppylähansikkaineen korjata pihamaalta talteen ruukunkappaleita. Viimelopuksi hän nosti vanhan pojan varovasti paperikassiin. Ties mihin tarkoitukseen niitäkin vielä tarvittaisiin. .

Henkevin piilotti oikean kätensä selänsä taakse. Sillä ei pistelemättä hetikohta vastedeskään yhtäkään niin sanotusti ilmavaivaista käteltäisi, eikä muuten otettaisi vastaan huoneeseen pelmahtaneen valkotakkisen isäntäväen hymyillen tarjoamaa laimeaa luonnonyrttiteetäkään.

Ihan kuin se mokona pidättelisi tässä huoneessakin nyt vaihteeksi nauruaan!

:)
2165
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Pitäisi olla ainakin:
...rauhallisesti...

ja

...pistelemättä hetikohta eikä vastedeskään...

Oikeinkirjoitusoppaita? Tai juuri tässä huoneessa kellään?:)

Äänestä
  • Voi ei. Ja kaiken toistaiseksi huomaamatta tai huomauttamatta jääneen lisäksi kerta toisensa jälkeen vielä aina jossakin jokunen asiaankuuluva asiavirhe - mitä kaikkea mahdollista muuta tarpeetonta epäloogisuuttakin::)

    Tämäkin tässä vielä pientä suuren rinnalla: Vanhapoika ja vanha poika.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


That´s it kirjoitti:

(Silkkaa runoilua jokaiselle yhtälailla sopivasta ilmanalasta...)

Heidät oli johdateltu sisään huoneeseen, jossa jokainen heistä joutui hengittämään samaa ilmaa.
He kaikki olivat ikään kuin tervetulleita vieraita, ja niinpä isäntäväki pyysi heitä tekemään olonsa mahdollisismman mukavaksi. Se näet arveli, että nämä ihmiset viihtyisivät keskenäänkin hetkisen ennen varsinaista tarjoilua. Ovi sulkeutui tiukasti kiinni.


Minä olisin tarvinnut välittömästi ilmankostuttajan, narahti kuivakkain heistä.
Minä olisin tahtonut oitis ilmanpuhdistajan, nyrpisti nenäänsä nyrein.
Täällä ei voi kerta kaikkiaan hengittää, marisi keuhkoin. Happilaite kaikkine hienouksineen heti mulle tänne!

Minä olisin halunnut, että ensihätään olisitte ottaneet huomioon kaikki nämä runsaslukuiset, teitä ympäröivät huonekasvit ja olisitte vain hengähtäneet muutaman kerran oikein syvään ja rauahllisesti, pääsi neuvomaan henkevin.

Kuului hieman sekalaista mutinaa, mutta pian näytti siltä, että kaikki huoneessa olijat alkoivat hengittää samaan tahtiin ilmaa, joka ei näyttänyt ensialkuun kelvanneen kenellekään heistä juuri itselleen sopivaksi ilmanalaksi.

Kas noin! Sisäääääääääään, uuuuuuuuuuuuuulos, sisäääääään, uuuuuuuulos, jatkoi muutenkin henkevin. - Juuri noin... Jatkakaa! hän pyysi ja kun muut näyttivät keskittyneen täysin vain omiin hengitysharjoituksiinsa, hän alkoi kuiskutella toisilta salaa jotakin itselleen tärkeää erään harmaan tomun peittämän kaktuksen, vanhan pojan, kuviteltuun korvaan. Hän kun oli henkevyydestään huolimatta niitä, jotka mielellään ikään kuin poistuivat seurasta kuiskuttelemaan omiaan nurkan taakse, omiin porukoihinsa. - Antaa kaikkien kukkien, kukkia, kukkia vaan... Vanhapoikakin alkaa nyt vain pukata sitä kukkaa, kyllä se siitä. Jos ei muuten niin tällä suuren sydämen rakkaudella ja markkinajohtajasubstraalilla...

Hölynpölyä! ähkäisi pinkein, joka oli kuin olikin pidätellyt posket pullollaan henkeään. - Minä vaadin nyt itseltäni, että etsin ja äkkiä tuon oven avaimen! En kai sentään antanut johdatella itseäni muiden mukana niin sanotusti suljetulle osastolle?

Henkevin hätkähti ilmaan heitettyä ajatusta, mutta tyytyi laskemaan huuliinsa upotettuja piikkejä.
Roteva, vuosikymmeniä vanha kaktus, joka oli saanut tällin henkevimmän kyynärpäästä kellahti ruukkuineen kumoon ja tuli vuorostaan tönäisseeksi sepposen selälleen yhden huonetta valaisevista, vanhanaikaisista longottavista ikkunoista.

Ulkona satoi kesäisen lutuisesti. Raikas mäntymetsän tuoksu tulvahti keuhkoparantolan tutustumishuoneeseeksi varattuun tilaan. Sen myötä autuas hiljaisuus valtasi huoneen.

Paikan talonmies alkoi pikkuhijaa näppylähansikkaineen korjata pihamaalta talteen ruukunkappaleita. Viimelopuksi hän nosti vanhan pojan varovasti paperikassiin. Ties mihin tarkoitukseen niitäkin vielä tarvittaisiin. .

Henkevin piilotti oikean kätensä selänsä taakse. Sillä ei pistelemättä hetikohta vastedeskään yhtäkään niin sanotusti ilmavaivaista käteltäisi, eikä muuten otettaisi vastaan huoneeseen pelmahtaneen valkotakkisen isäntäväen hymyillen tarjoamaa laimeaa luonnonyrttiteetäkään.

Ihan kuin se mokona pidättelisi tässä huoneessakin nyt vaihteeksi nauruaan!

:)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu