“She’s just a girl, and she's on fire.
Hotter than a fantasy, lonely like a highway.
She's living in a world, and it's on fire.
Feeling the catastrophe, but she knows she can fly away.”
Laulun sanat kuvaavat melko hyvin, miltä minusta tuntuu..
Oon vähän yli 20-vuotias ja tajusin joskus 14-vuotiaana olevani homo. Aluksi se oli vaikeaa ymmärtää ja hyväksyä. Viime vuosien kuluessa olen silti hyväksynyt homouteni ja minulla ei sen asian suhteen ole enää vaikeaa. Myös ne, joille olen homoudestani kertonut, ovat suhtautuneet ihan myönteisesti.
Tunnen itseni kuitenkin todella yksinäiseksi. Minulla ei ole oikeastaan koskaan ollut ketään läheistä (poika)kaveria tai ystävää. Olen saanut vain haaveilla ja unelmoida siitä, että löytäisin sielunkumppanin, jonka kanssa voisin elää onnellisia hetkiä.. Se tuntuu olevan niin kaukainen ja saavuttamaton asia. Olen hankkinut elämääni sisältöä ja mielenkiintoa jatkuvasta urheilusta ja opiskelusta. Mutta nyt näen oman elämäni niin kuin olisin jo elänyt sen. Tulee surullinen ja tyhjä olo, kun mietin että tällainen yksinäinen elämä jatkuisi vuosikymmeniä. En halua sellaista.
Toivon, että jonain päivänä minuakin vielä rakastettaisiin. Ja että minut joskus huomattaisiin…
Onko kenelläkään muulla (ollut) vastaavaa elämäntilannetta? Löytyisikö neuvoja, miten voisin säilyttää elämäniloni? Miten voisin löytää itselleni poikakaverin vai onkohan se vain onnellinen sattuma, joka saattaa joskus vuosien kuluessa tulla vastaan?
Hotter than a fantasy, lonely like a highway.
She's living in a world, and it's on fire.
Feeling the catastrophe, but she knows she can fly away.”
Laulun sanat kuvaavat melko hyvin, miltä minusta tuntuu..
Oon vähän yli 20-vuotias ja tajusin joskus 14-vuotiaana olevani homo. Aluksi se oli vaikeaa ymmärtää ja hyväksyä. Viime vuosien kuluessa olen silti hyväksynyt homouteni ja minulla ei sen asian suhteen ole enää vaikeaa. Myös ne, joille olen homoudestani kertonut, ovat suhtautuneet ihan myönteisesti.
Tunnen itseni kuitenkin todella yksinäiseksi. Minulla ei ole oikeastaan koskaan ollut ketään läheistä (poika)kaveria tai ystävää. Olen saanut vain haaveilla ja unelmoida siitä, että löytäisin sielunkumppanin, jonka kanssa voisin elää onnellisia hetkiä.. Se tuntuu olevan niin kaukainen ja saavuttamaton asia. Olen hankkinut elämääni sisältöä ja mielenkiintoa jatkuvasta urheilusta ja opiskelusta. Mutta nyt näen oman elämäni niin kuin olisin jo elänyt sen. Tulee surullinen ja tyhjä olo, kun mietin että tällainen yksinäinen elämä jatkuisi vuosikymmeniä. En halua sellaista.
Toivon, että jonain päivänä minuakin vielä rakastettaisiin. Ja että minut joskus huomattaisiin…
Onko kenelläkään muulla (ollut) vastaavaa elämäntilannetta? Löytyisikö neuvoja, miten voisin säilyttää elämäniloni? Miten voisin löytää itselleni poikakaverin vai onkohan se vain onnellinen sattuma, joka saattaa joskus vuosien kuluessa tulla vastaan?
Vastaukset 20
Vanhimmat
ON! Kamalaa... En osaa neuvoa kun olen itsekin ihan samassa tilassa..
Ei ole neuvoaja... sama on ongelma, ei ketään... :(
Aloittajan teksti olisi voinut olla minun kirjoittama, sillä erotuksella että olen nainen ja lesbo, ja tiennyt oikeastaan aina olevani naisiin päin. Vaikka itse sanonkin niin luonteessa tai ulkonäössäni ei varmasti ole mitään vikaa, olen kai sitten hyvin nirso naisten suhteen, sillä kiinnostun vain toisista naisellisista naisista, ja ihastukseni tuppaavatkin olemaan aina heteroita. Tuntuu etten koskaan tule löytämään ketään, en kiinnostu toisista lesboista, varsinkaan stereotyyppisistä sellaisista. Sillä aikaa kun ihastelen naisia, miehet juoksevat perässäni ja saan tuon tuosta torjua heidän iskuyrityksiä. Kriteerini ovat korkealla, en kelpuuta ketä tahansa naista, joten alan kohta tyytyä siihen että olen ikuisesti sinkku vaikka kurjalta se tuntuu. Itsekin koitan sivuuttaa kumppanin puutetta mm. ahkeralla opiskelulla.
Kiinnostuksen kohteeni ovat aivan ristiriidassa muun maailman kanssa joten en saa koskaan vastakaikua, toisaalta minusta kiinnostuneet miehetkään eivät saa vastakaikua.
Kun luin vastauksesi, niin tuntui uskomattomalta, kuinka samantyyppistä myös minun elämäni on monien asioiden suhteen! Ihan jo harrastustaustastani johtuen ihastukseni ovat melkein aina komeita, liikunnallisia ja "tavallisia" nuoria miehiä, mutta heteroseksuaaleja. Täytyy myöntää, etten voi välttää sitä pientä kateuden tunnetta.. varsinkin jos kyseinen henkilö jo seurustelee tai on parisuhteessa naisen kanssa. Ehkä useiden naisten kiinnostus minua kohtaa on parin viime vuoden aikana vähentynyt. Olen "rakentanut itseni ympärille sellaisen muurin", että minun voi olla vaikea lähestyä. Se on ollut tavallaan helpompaa itselleni, kun ei ole tarvinnut enää selitellä tai antaa pakkeja.
Tiedän, että olen melko ulkonäkökeskeinen ja hyvin vaativa itseäni kohtaa. Ne ovat luonteenpiirteitäni (joita on vaikea muuttaa) ja saattavat entisestään vaikeuttaa sitä, että löytäisin itselleni joskus poikakaverin. "Kunhan nyt edes jonkun saisin" -tyyliin minulla on aina ollut jyrkkä kielteinen kanta ja mieluummin elän yksin. Niin kuin sanoitkin, täytyy vain tyytyä olemaan sinkku, vaikka se kurjalta tuntuukin. Mutta eikö Suomen 5,4 miljoonan ihmisen joukosta löytyisi muka sitä oikeaa?
Mietin, että elämänilon ja unelmien säilyttämiseksi on kai jaksettava vain ajatella monia positiivisia asioita.. Kesä tulee ja pääsee uimarannalle ottamaan aurinkoa! :)
Tsemppiä ja jaksamista Sinulle ja muillekin!
Näinpä! Kuulostaa jälleen liiankin tutuilta nuo tuntemuksesi. Kieltämättä tunnen itsekin kateutta kun heteroystäväni pariutuvat tai vähintäänkin heillä on vientiä ja sutinaa jonkun kanssa vaikka sinkkuja olisivatkin. Minulla ei ole mitään juttua kenenkään kanssa, pelkästään "tavallisia ystäviä", joista tietenkin pitää myös olla iloinen koska ystävyyssuhteetkaan ei missään nimessä ole itsestäänselvyyksiä. Mutta kun haluaisin jotain enemmän, kipinöintiä jonkun naisen kanssa :D Tämä onnistuisi varmasti paremmin pääkaupunkiseudulla, missä on kaikki ja kaikkea. Haaveilenkin muutosta sinne joskus tulevaisuudessa, vaikka jo nyt asun suhteellisen isossa kaupungissa. Myönnän itsessänikin tuon ulkonäkökeskeisyyden sekä itseni että muiden suhteen. Vaikka usein väitetään että luonne on ihastumisessa tärkeintä, mutta kyllä se niin vain on että ulkonäköön sitä ihastutaan. Äh kun ei pitäisi olla niin nirso mutta ei sille voi mitään.
Onneksi kesä tosiaan on tulossa ja kaikki on mahdollista, ei pidä lannistua ja vaikeaa se onkin minun luonteelleni tällaiseen vuodenaikaan! :)
Jep. Samat ongelmat.
kaikella rakkaudella . kaikki on mahdollista =)
Kyllä se oikea tuolla jossakin on, matkalla sinne. Siinä matkassa voi kestää, mutta kyllä se aikanaan tapahtuu.
Minä olen 20 ja olen seurustellut oikeastaan vain kerran eikä sekään mikään maailman vakavin suhde ollut. Mutta en ota stressiä. Aina on hyvä unelmoida ja haaveilla siitä unelmien prinssistä, mutta ei haittaa, vaikkei hän ihan vielä saapuisikaan.
Itsenäisestä ja vapaasta elämästä kannattaa oppia ottamaan kaikki irti! Sä olet vasta parikymppinen, joten maailma on avoinna. Jos on mahdollista, niin lähde vaikka hetkeksi ulkomaille tutustumaan maailmaan ja vähän hakemaan etäisyyttä. Nyt ei ole ketään, joka olisi sua pidättelemässä.
Ihanaa kuinka positiivinen olet! On totta, että itsenäisestä ja vapaasta elämästä kannattaa nauttia - ja niin olen tehnytkin. Mutta minun kohdalla kyse on siitä, että oon elänyt sitä itsenäistä elämää jo sen aikaa, että tuntuisi hyvältä saada läheisempää seuraa..
Olen muuten asunut USA:ssa ja rakastan matkailua. Täytyy sanoa, että mielelläni lähtisin jälleen vähän pidemmäksi aikaa ulkomaille! Hakemaan etäisyyttä.. Saisin hengittää vapaasti! Minua ei tosiaan kukaan ole pidättelemässä. Kiitos, sainkin Sinulta nyt hyvän idean! Tulikin nyt mieleeni, että yksi haave minulla tosiaan on ollut jo monta vuotta: että lähtisin vapaaehtoistyöhön Afrikkaan.
Se, että saisin aidosti rakastaa ja minua oikeasti rakastettaisiin, toisi elämään kuitenkin sellaista sisältöä, jota ei saa vaikka kuinka matkailisi, urheilisi, opiskelisi, shoppailisi..
Joo, toivottavasti unelmien prinssini tulisi vastaan joskus muuallakin kuin höyhensaarilla! I'm always waiting for him..
Se on totta, että rakkautta itsessään ei voi korvata millään. Ja itseään ja elämäntilannettaan ei kannata lähteä pakoon. Ulkomaille lähteminen ei auta mitään, jos ei todella usko, että etäisyyden ottaminen ja uusi alku tekisi hyvää. Koska eihän ne tunteet siitä mihinkään muutu, vaikka olisi toisella puolella maapalloa.
Ja sosiaalinen elämä on muutenkin tärkeää kuin pelkästään seurustelun osalta. Sinkkuutta ei edes huomaa, jos on riittävästi mieluisaa tekemistä ja seuraa.
Itse viihdyn hyvin myös yksin, välillä ihan pelottavankin hyvin. Mutta silti ei kannata jäädä muun maailman ulkopuolelle, vaan pitää kiinni kavereistaan. Ja itselläni on onneksi eräs ystävä, jonka kanssa pystyn puhumaan ihan täysin avoimesti suhdeasioista.
Ja vaikka et nyt sinne Afrikkaan lähtisikään, niin keksi vaikka jokin uusi harrastus! Sitä kautta tutustut uusiin ihmisiin ja opit jotain uutta. Jos tuntuu, että elämä on jo eletty, niin se tunne on valhe: aina löytyy jotain uutta ja ihmeellistä, mitä ei ole vielä kokenut.
Niinpä.. tuolla ajatuksella lähteä vapaahehtoisyöhön Afrikkaan yrittäisin varmaan vain paikata sitä merkityksettömyydeen ja hyödyttömyyden tunnetta, joka minua vainoaa. Ja sellaiseen reissuun tarvitsisi niin paljon rahaa, ettei se muutenkaan onnistuisi.
Tavallaan vähän samaistan itseni niihin orpo-lapsiin. Olin itse vielä lapsi kun menetin sen ainoan henkilön, jonka tunsin osoittavan minulle rakkautta. En nyt tarkoita rakkautta siinä mielessä kuin se ymmärretään vaikka seurustelevan parin välillä. Vaan sitä, että tunsin jonkun välittävän minusta. Sitä aikaa en saa enää takaisin.
Kiva kuulla, että Sinulla on ystävä, jonka kanssa saat avoimesti keskustella. Oon aidosti onnellinen niiden puolesta, joilla on tuollaisia ystäviä ja antoisaa sosiaalista elämää.
Eipä sille oikein mitään mahda, jos elämä tuntuu tällaiselta niin kuin minulla. Tai no, ehkä sille jotain mahtaisi, mutta väsyttää niin kovasti. Sellaiset henkilöt, jotka ovat joskus meinanneet hukkua, sanovat, että kun on ollut tarpeeksi kauan veden alla, niin lopulta tuleekin sitten hyvä ja rauhallinen olo.. Jospa itsekin pääsisin tästä yli ja kesän mittaa elämä jatkuisi iloisempana.
Hyvää kesää Sinulle! Nauti elämästä!
"Kukaan ei ole koskaan yksin niin kauan kun on sukulaisia ja ystäviä"
Elämä on rankkaa sekä yksinäistä ja on hyvä pitää tuo mielessä, sillä ilman ystäviä ja sukulaisia on vieläkin hankalampaa elää.
Totta, ei sukulaiset ja ystävät rakasta samalla tavalla kuin poikaystävä mutta hekin välittävät sinusta paljon, eivät he muuten sinuun pitäisi yhteyttä saatikka tervehtisi sinua tavatessa.
Minusta yksi mikä on suurin valhe jota jokaiselle tuputetaan lapsesta asti on elämänkumppanin löytämisen tärkeys, itseltäni löytyy 30-75v sukulaisia ja ystäviä jotka mielummin ovat sinkkuja eivätkä valita "Miksei mulla ole omaa rakasta?"
Kyllä se oma rakas löytyy kunhan vain annat ajan kulua ja nautit elämästäsi (ruikuttamalla netissä jossain keskustelu foorumilla, facebookissa tms. ei ainakaan auta löytämään rakkautta), sillä etsivä löytää aina tosin ei välttämättä heti ja helpolla.
Minun ohjeeni on: Nauti elämästäsi ja arvosta kaikkea mitä sinulla on äläkä kaihostele kaikkea mitä sinulta puuttuu.
Osallistu SETA:n iltoihin ja/tai muihin tavallisiin homotapahtumiin kuten Pride kulkueeseen ja käy vaikkapa herkuleksessa tai manstreetilla juomassa olut ja lukemassa lehtiä tai katsomassa urheilua.
Ihan vain tarkentaakseni mitä tarkoitan arvostamisella kaikkea mitä on selitän näin:
Sinulla on opiskelut kondiksessa joka helpottaa työn saamista, urheilet eli olet hyvässä kunnossa ja terve, sinulla on koti, ruokaa, juotavaa, ystäviä ja sukulaisia eli sinulla on kaikki melko hyvin.
Voisit olla orpo tai sukulaisten ja ystävien hylkäämä, koditon, opinnot keskeyttänyt, huonokuntoinen Hepatiitti tai HIV tartunnan huumeruiskusta saanut masentunut narkkari alkoholisti.
Eli sinä et ole yksin etkä elä mitenkään kurjasti, älä siis murehdi poikaystävän puuttumista, sillä se vain ahdistaa ja masentaa sinua ja pahimmassa tapauksessa saattaa viedä motivaation tehdä yhtikäs mitään muuta kuin ryypätä ja vetää aineita
Samat ongelmat meillä kaikilla.... MYÖS heteroilla. Homoille se vaan on vaikeempaa kun on joskus hankalaa tulla ulos. Onneks Suomi on jo melko hyvässä mallissa ja itekkin oon onnistunut löytämään hyviä frendejä, vaikkei poikaystävää oo vielä ollutkaan
Nuori mies, kesä on tulossa, tartu siihen, mene homobaariin ja helsinki prideen, ole urheilullinen kaveri, älä huoli ettetkö löytäisi seuraa;) älä masennu
olet urheilullinen kaveri* tarkoitin kirjoittaa :-D
Hei!
Minä olin kaapissa, elin aika rakkaudettomasti naisen kanssa ja kuvittelin, etten koskaan uskaltaisi kellekään kertoa suuntautumisestani. Petin naisystävääni anonyymien kertaseuralaisten kanssa. Luulin, että olin tuomittu tuohon elämään.
Keräsin rohkeutta tulla ulos ja tulinkin. Rupesin miettimään, millaisen kumppanin haluan ja kirjoitin hyvin tarkan kuvauksen itsestäni sekä kumppanista, millaisen haluaisin hänen olevan ja mitä haluaisin hänen kanssaan tehdä.
Uskomatonta mutta totta, 2 päivän sisällä kirjoituksen julkaisemisesta deittisivustolla minuun otti yhteyttä unelmieni prinssi. Hän kainosti aloitti, että hän ei ole varma, josko pystyy täyttämään sen, mitä kumppanilta toivon, mutta kuulostaa niin kuin hänestä olisin kirjoittanut. Rakastuimme silmittömästi ihan hetkessä - olimme muutaman päivän päästä vain netissä keskusteltuamme täysin rakastuneita. Hän oli sama tyyppi myöskin kun näimme ensi kerran kasvokkain - nyt olemme olleet yhdessä puoli vuotta ja rakkaus on hyvin syvää ja tulista. Kumpikin meistä tietää, että tässä se nyt on ja etsintä on päättynyt. Kosin häntä ja hän vastasi myöntävästi!
Ensimmäinen poikakaverini ikinä osoittautui kultakimpaleeksi - sen takia, että kirjoitin auki tavoitteeni (millaisen ihmisen haluan) ja julkaisin sen. Suosittelen tekemään saman - jossain on joku, joka haluaa tutustua juuri sinuun, jos annat hänelle mahdollisuuden!
Mahdollisuuksia voi haarukoida myös joissakin deittipalveluissa, kuten okcupidissa - vastaamalla kysymyksiin alvelu kertoo, kuinka hyvin ajatusmaailmasi sopii muiden käyttäjien kanssa.
Tsemppiä ja toivottavasti prinssisi löytää sinut pian!
Kiitos Sinulle vastauksestasi, hyvistä ohjeista ja tsemppauksesta!
Teillä on ihanan romanttinen rakkaustarina! Ehdoton päivän piristysruiske, kun luin viestisi :) Olette molemmat oikeita onnen pekkoja!
Pieni toivonkipinä syttyi itsellänikin. Ehkä vielä jonain päivänä saan tuntea onnen ja rakkauden tunteen.. Minunkin pitää kuitenkin kerätä rohkeutta ja uskaltaa ottaa uusi askel elämässä.
Tuntuu varmaan todella hyvältä, kun on löytänyt unelmiensa prinssin. Teillä on elämä ja rakkauden kesä edessänne.. Täytyy sanoa, että olen iloinen puolestanne - tällaisia ihania rakkaustarinoita ei kovin usein kuulekaan!
Onnea teille ja rakkautta, paljon!