Hei meidän sekarotuiselta nartulta pitäisi saada pari ylimääräistä kiloa pois.Koiran kanssa liikutaan paljon eli ravinnosta olisi kyse.Voiko antaa tavallista ruokaa vaan vähemmän kuin ennen ,vai pitääkö olla diettiruokaa.Olen kuullut että riisi on hyvää laidutus ruokaa.Onko sellainen ruokavalio ok,että annan tavallista ruokaa vähän ja riisiä lisäksi.Entä jos ruokin koiraa riisiillä ,mitä kaikkea vitamiiniä pitää lisätä ja kuitenkin varmaan jonkin verran lihaakin pitäisi olla.Kauan koiraa voi pitää laihiksella.kiitos jo etukäteen.
laihdutus vinkit?
wilma
3249
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kannattaa kokeilla kevyempiä ruokavaihtoehtoja. En tiedä minkä ikäinen koirasi on, mutta iän mukana aineenvaihdunta hidastuu ja entiset napuset alkavat kertyä vyötärölle. Myös ruuan määrää kannattaa säädellä. Liikakilot lyhentävät koiran ikää ja rasittaa lonkkia että niveliä.
Tai no oman koiran kokemus..heh. Meillä nelivuotias sekarotuinen, joka pentuaikansa jälkeen sai ilmeisesti liikaa ruokaa.Olen syöttänyt sitä ihan tavallisilla koiran kuivamuonilla ja lisukkeilla(maksalaatikko, jauheliha, makkarapalat) Vähensin sitten vain reilusti sen saamaa päivän ruoka-annosta. Toki myös ylimääräiset lisukkeet vähenivät ja niitä pannaan enää mausteeksi. Nyt hän syöpi kerran päivässä, liikkuu paljon ja voi hyvin. Paino alkoi sitten tippua silmin nähtävästi melko äkkiä.
Riippuu annatko kovin kalorikasta evästä koirallesi, mutta lihavuuteen taipuvaisilla koiruleilla on kuten ihmisilläkin: vähennä kaloreita. Laske paljonko se nyt saa ja vähennä sitten ihan reilusti. Toki riisikin on koiralle hyvä, mutta itse en sitä käytä, vanhemmilla sessuillani on sitten senioriruuat, niillä painokin pysyy hallinnassa. JOten nuista riisin lisistä en osaa sanoa..
keino vaikuttaa koiran laihduttamiseen. Koiran energiankulutus on niin hidasta että et ikinä tule saamaan liikkumalla koiraasi laihtumaan, tämän kertoi itselleni eläinlääkärini jolla on kennel. Joten makupalat pois ja kevyemmät ruoat peliin!