Carpe Diem (arvostelua?)

Jonatan seisoi pienen talon, pienellä parvekkeella. Jonatan oli vihdoinkin onnellinen, koska se pieni asunto ja pieni parveke oli hänen kotinsa. Jonatan antoi katseensa pyyhkiä yli pienten, mutta kodikkaiden talojen kattojen. Parvekkeelta näki suoraan pienelle torille parin sadan metrin päähän. Myyjät pystyttivät telttojaan ja nauttivat vielä viimeisistä vapaa hetkistään, ennen kuin bergeniläiset heräisivät ja tulisivat toimittamaan ostoksiaan torille. Jonatanin silmissä välkkyi loputon valtameri, joka lainehti vielä hiljalleen kevyen tuulen vireen mukana. Jonatan tumppasi loppuun palaneen tupakkansa sirolla valkoisella pöydällä olevalle tuhkakupille. Hän hörppäsi vielä lopun kahvinsa sinisestä mukistaan ja astui sisälle asuntoon, joka oli viileä, koska auringon säteet eivät yltäneet sinne sälekaihtimien takia. Jonatan avasi sälekaihtimet ja muutaman ikkunan ja antoi raikkaan meri ilman tulvia sisään vanhan pilaantuneen ilman tilalle. ”Huomenta kultaseni”, sanoi Jonatan huomattuaan Julien räpäyttävän muutaman kerran silmiään, jotka olivat vielä pimeyden jälkeen arat valolle. Jonatan käveli Julien viereen patjalle ja kyykistyi tämän viereen. Julie piirsi etusormellaan hymyilevän naaman Jonatanin poskeen ja hymyili väsyneesti, mutta hymy sammui nopeasti, kun Julie nuuhkaisi Jonatanin harmaata villapaitaa. ”Mehän sovittiin…”, aloitti Julie, mutta lopetti pian kun huomasi Jonatanin anteeksipyytävän ilmeen. ”Lupaathan mulle, että yrität edes lopettaa. Joohan?”, kysyi Julie ja nousi käsivarsiensa varaan istumaan. ”Mä lupaan, mutta nyt mun on lähdettävä töihin. Mä sain yhen mainosten jako keikan”, sanoi Jonatan, nousi ja vei kahvikupin keittiöön. Hän sitoi nopeasti vanhat lenkkitossut jalkaansa ja otti mainoskassin mukaansa. ”Hyvää työpäivää Jonatan!”, huusi Julie, mutta Jonatan oli jo mennyt.

Julie venytteli ja joi kupillisen Jonatanin aamulla keittämää kahvia, joka oli tosin jo kerinnyt jäähtyä. Kun kahvin pilaantunut maku saavutti Julien makuhermot, Julie yökkäsi kerran. Lopulta Julie kaatoi kahvin viemäriin ja kuunteli sen lorinaa putkistossa. Ääni tuntui lähes melusaasteelta hiljaisuus taustanaan. Julie huuhteli mukin kirkkaalla vedellä ja kaatoi mukiin tuoremehua. Kun hän oli juonut mehun, hän alkoi valmistautua omaan työpäiväänsä: kevyt meikki, farkut ja vanha neule. Julie nappasi vielä mukaansa avaimen ennen kuin hän laittoi oven kiinni astuessaan rappukäytävään.

Julie nautti kävelemisestä aamuisella pikku kaupungin kapeilla kaduilla. Julie oli saanut työpaikan nuorelta pariskunnalta, Johnsoneilta, jotka olivat perustaneet kahvilan lähelle heidän omaa asuntoa. Kahvila oli ensimmäinen laatuaan Bergenissä. Se oli pieni ja viihtyisä ja Johnsonin pariskunta oli mukava. Minja Johnson oli Julielle kuin kauan kaivattu sisar, jonka kanssa Julie keskusteli asiasta kuin asiasta. Minjan puoliso Johan oli myös hyvin ystävällinen, mutta silti Julie ei osannut luottaa hänen samalla lailla kuin Minjaan. Julien toimenkuvaan kahvilassa kuului asiakkaiden palvelu, kukkien kastelu ja muut pikku hommat. Yleensä Minja avasi kahvilan kymmenen tienoilla, kun aamu-uniset kävivät vielä hakemassa aamukahveja amerikkalaiseen tyyliin ja lähi ylä-asteen oppilaat kävivät luvattomasti hakemassa suklaapatukan tai pari välitunnilla.

Voisarvien vastaleivottu lämmin ja kodikas tuoksu törmäsi raikkaan ulkoilman kanssa, kun Julie avasi kahvilan oven. Keittiön puolella hääräävä Minja tervehti Julieta, mutta syöksyi pian liedelle vahtimaan teepannua. Julie heitti takkinsa työntekijöille tarkoitettuun naulakkoon, kääri hihansa ylös ja alkoi palvella päivän ensimmäistä asiakasta. Asiakas oli keski-ikäinen, ikäisekseen kaunis bisnesnainen, joka tilasi cappuccino-kahvin mukaan. Kun Julie ojensi kahvin pahvimukissa naiselle, tämä kiitti ja hymyili säteilevää hymyä. ”Julie, mä meen käymään kotona, tuun ihan just takas!” Minja huusi ennen kuin astui ulos pirteään syysilmaan. ”OK”, sanoi Julie ja katsoi Minjan menoa ikkunan toisella puolella. Pian ovi kilahti kuitenkin taas uudelleen ja Julien palveltavaksi tuli noin 14-vuotias huppupäinen tyttö, jolla oli kireät farkut ja siroilla kasvoilla tyly ilme. ”Te ette taida myydä tupakkaa?”, aloitti tyttö ja jatkoi Julien vastattua kieltävästi, ”no 2 tollasta tikkaria sit vaikka”. Julie otti tytön osoittamasta laatikosta 2 tikkaria, ojensi ne tytölle ja vastaanotti rahat. ”Tervetuloa uudelleen”, yritti Julie, mutta sai tytöltä vain ynähdyksen vastaukseksi. Julie avasi kassakoneen ja laittoi rahat koneeseen, mutta yksi vierähti hänen kädestään ja tippui lattialle. ”Paska”, sanoi Julie ja kumartui nostamaan lattialle pudonnutta 50 sentin kolikkoa. Juuri kun hän oli nousemassa, hän tunsi jonkun tarttuvan häntä lantiosta kiinni. ”Terve pikku huora”, kuului Johanin karhea ääni Julien takaa. Julie suoristui nopeasti ja löi käsivarrella olevalla pyyhkeellään miestä käsivarteen. ”Älä enää ikinä tee mulle noin saatanan pulsu”, sähisi Julie hampaidensa välistä ja löi Johania uudestaan. ”PSST! Hui siis sähän ihan kiehut!”, sanoi Johan ja koetti sormellaan Julieta. ”Haista kuule pitkä. Ja ala vetään täältä tai mä kerron Minjalle”, Julie sanoi. Minjan mainitseminen sai miehen lähtemään, mutta Johan huikkasi silti vielä peräänsä: ”Muista et mä oon aina vapaana – sulle!”. Ja Julie kirosi.

”Jonatan?” Julie huhuili astuessaan sisälle pimeään asuntoonsa työpäivänsä päätyttyä. Työpäivä oli ollut raskas. Julie luuli jo koululaisten perustaneen jonkunlaisen liiton häntä vastaan. Minja oli palannut myöhemmin sen jälkeen kun Johan oli lähtenyt. Minja oli näyttänyt niin onnelliselta, ettei Julie ollut hennonut sanoa Minjalle mitään tämän avopuolison törkeästä käyttäytymisestä. Julie kiersi ympäri taloa ja löysi vihdoin Jonatanin makaamasta sängyltä. Jonatanin pitkät lihaksikkaat sormet puristelivat oikeassa kädessä pientä riisillä täytettyä palloa ja vasemman käden sormet nykivät puristusten kanssa samassa tahdissa. Ja Jonatanin posket olivat märät. ”Jonatan, miks sä itket?” kysyi Julie varovasti ja istui hiljaa Jonatanin viereen avaruuskuvioiselle päiväpeitteelle. ”Katja. Se oli viä niin pieni, miks just Katja? Se on kuollu. Mun ihana, viaton pikkusiskoni on kuollut”, sanoi Jonatan ja antoi pallon tipahtaa kädestään sängylle. Julie oli sanaton. Yleensä sisarussuhteet olivat myrskyisiä, täynnä kateutta ja kilpailua. Mutta Katja oli Jonatanille lähes yhtä rakas kuin oma vauva. Ehkä se johtui sisarusten suuresta ikäerosta tai pelkästään Jonatanin lapsirakkaudesta. Julie yritti sopertaa jotain, mutta nielaisi sanat, ja sanojen tilalla tulivatkin kyynelet. Julie halasi Jonatania. Kauan ja kovasti. Jonatan liu’utti päänsä Julien syliin ja Julie alkoi silittää Jonatanin päätä, kuin pientä lasta. Ennen aina niin tasapainoinen ja iloinen mustatukkainen poika makasi hänen sylissään maailman haavoittamana.

Ilta alkoi pimentyä kun Julie havahtui. Kello näytti yhdeksää. Julie laski Jonatanin pään sängylle, riisui tältä päällysvaatteet ja peitteli tämän. Kun Julie oli laittanut kahvin kiehumaan ja istunut alas, hänen takaansa kuului Jonatanin ääni: ”Se jäi auton alle. Keskellä kauneinta kesää. Hautajaiset on puolentoista viikon päästä. Äiti varas mulle jo junaliput. Mä toivon, että sä ymmärrät, mutta mä haluaisin lähtee vaan ihan yksin”. Julie katsoi surullista poikaa silmiin ja hänen silmänsä kostuivat uudestaan. Julie meni Jonatanin luokse ja rutisti tätä lujasti. ”Totta kai mä ymmärrän. Sanot vaan heti jos mä voin jotenkin auttaa.”

Julie katseli junan nostattamaa pölypilveä asemalaiturilla. Pölyhiukset muodostivat tanssivia spiraaleja ilmaan ja laskeutuivat pikku hiljaa ilmavirran tasaantuessa. Aurinko paistoi kirkkaasti, mutta tuuli puhalsi silti kylmästi. Julien beigen hameen helmat liehuivat tuulessa kun Julie lähti kävelemään kotiin päin. Juna-asemalta oli matkaa kotiin vain muutama kilometri. Viikko ilman Jonatania. Julie ei ollut koskaan ollut Jonatanista niin kauaa erossa. Edes silloin kuin Jonatan oli ajanut oma tekemällä poljettavalla autollaan pylvästä päin ja saanut aivotärähdyksen sekä muutaman murtuneen kylkiluun. Julie oli valvonut Jonatanin vieressä kymmenvuotiaan lapsen tarmolla. Julie oli surullinen Katjan takia, mutta kaikista eniten hän pelkäsi ulkopuoliseksi Jonatanin surressa Katjaa.

Jep, alku on aika tylsä... Jatkoo kirjotettu pari sivua, mut se on aika paskaa =/ Mut sanokaa jotain nyt kirjotustyylistä jne. jne.. Mitä vaan keksitte :)