Välilevyn kiusa teki tyhjäksi matkan ja jo maksetut lennot ja hotellimaksut menivät ketuille. Meillä on jatkuva matkavakuutus if-yhtiössä mutta kieltäytyivät maksamasta senttiäkään, koska matkustimme Helsinkiin jossa tilanne paheni niin että oli palattava kotiin. Minulla oli ortopedin lausunto vaivastani, joka alkoi kolme kuukautta matkan varaamisen jälkeen mutta muutama viikko ennen reissua. Yhtiö tulkitsi tilannettamme siten, että lähdettyämme matkaa ei katsottu perutuksi ja keskeytymisehtoa ei voitu soveltaa koska en käynyt Helsingissä lääkärissä ennen paluuta kotiin. Jos taas olisin matkustanut Prahaan ja siellä joutunut turvautumaan hoitoon, korvaus olisi evätty sillä perusteella että sairaus oli alkanut ennen matkaa. Siis tekipä niin tai näin, korvausta ei olisi maksettu. Jos en olisi hiiskahtanutkaan lähdöstä, ilmeisesti korvaus olisi maksettu. Onko matkavakuutus suurta huijausta?
Prahan matka jäi haaveeksi
Hymyillen tyrmättiin
1
664
Vastaukset
- Yllättävä ja
Ja jos selkä on temppuillut ennenkin, niin se ei välttämättä ole yllättävä ja ennalta-arvaamaton, näin vakuutusyhtiön ehdoista veikkaan tulkittavan.
Tosin tämähän ei liity varsinaisesti Prahaan vaan vakuutuksiin tai yleiseen matkailuun.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka672405- 661377
Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin
Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww741185EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje41107- 79845
Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä
Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi19790- 43678
Ratikka Turkuun
Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta82670Miehet trikoissaan
On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe24638- 30636