oO Lisää peltikatoista- - -

arvosupi

Lisää TVO:n peltikatoista
pelt pelt pelt pelt pelt

Täytyy avoimen rehellisesti myöntää etten eläissäni olisi uskonut SUPO/ TVO:n pulttaavan sellaista kiihkeää terrorin aaltoa parista Olkiluodon ..IONIkanavasäteilyn päästöjensä aiheuttamasta dokumentaatiosta. Kuin se kentällä nyttemmin aiheutti! Vielä usean päivän jälkeen saan päälleni puskemaan palkattuja SUPO/ Vuojokelaisia "siniturilaitaan" viskoa loitomma.

Eli suomennettuna materiaalini on osoittautunut loistavaa paremmaksi hitiksi. Kansalaiset ryntäilevät ja ihan syystä dokumentoimaan oman paikkakuntansa talouksien TVO:n säteilytuhojen ja eroosion ilmentymistä. Ratkiriemukasta! Tästähän pitää kehitellä globaali maailmanlaajuinen harrastus:"Bongaa YDINTUHOT kulmillasi kuvin!"

Paikka 4km Olkiluodon pahuuden ydinvoimalasta. Kuvassa paremmin säilynyt muovipintainen kotimaisen valmistajan peltiSEINÄ. Seinä tällä kertaa, koska silloin on v i e l ä k i n suoremmin kyse pelkästään .. Pu- 239 IONItonnistojen suorista osumista aiheutuvaa totaalituhoa. TIETYSTI TVO säteilymyrkyttää seinämää oikealta päin. Vasemman seinämän eheys kertoo vähemmistäIONI-osumista suoraan.
http://kuvaton.com/k/Y6HM.jpg
[img]http://kuvaton.com/k/Y6HM.jpg[/img]

Täsmennettyä kuvaa säteilyerosion rapauttamasta seinistä. Huomatkaa maalin massiivinen tuho ikkunapuitteissa.
http://kuvaton.com/k/Y6Hd.jpg
[img]http://kuvaton.com/k/Y6Hd.jpg[/img]

Mistä tarkennettuna kyse.

TVO:ssa ydinvoimalan käytävien seinään leviteltiin vesilateksikerroksia vuosittain, senttien paksuudelta. Ongelmana näissä on, että ..IONIsoiduissa Pu-239 pitoisissa seinämissä sähköiset liekit lentivät pimeissä käytävissä. Maalareilla olikin jatkuvasti vaahtosammuttimet aina valmiina palojen sammutteluun. Itse kävin usein hämmästelemässä mistä oikein on kyse. Ihmettelin maalarille miksi juuri vesilateksia?

Kuulema tinneribensinisiä oli kokeiltu, mutta räjähtelivät pommin lailla silmille! Vesilateksissa olevat liikaelektronit tarvittiin kanavasäteilykaasujen ionivirtaa vastaan. Jottei koko voimala säteilyrapautuisi hiekkakasaksi. Sama asia muistui mieleeni, kun katsoin miten pellimaalille roiskahtaneet punamullat olivat estelleet SÄTEILYerosoivia TVO:n ..IONIEN porautumista maalipinnan läpi ympäriltään:
http://kuvaton.com/k/Y6HZ.jpg
[img]http://kuvaton.com/k/Y6HZ.jpg[/img]

Mikroskooppikuvaa 20- kertaisella suurennuksella. Ensin maalipinnan päältä. Huomaa miten materiaalit suoraan KAASUUNTUU säteilyionisaatiosta ja mikrohalkeilee kuin sponttaanisti fissioivan "rapakivigraniitin pintaa".
http://kuvaton.com/k/Y6HP.jpg
[img]http://kuvaton.com/k/Y6HP.jpg[/img]

Valkea sinkin metallioksidoituma ajaa muovipintaa myös selkeästi irti kiinnitysksestä. Maali takaa 20-kertaisella.
http://kuvaton.com/k/Y6Hr.jpg
[img]http://kuvaton.com/k/Y6Hr.jpg[/img]

Seuraavat vastaavat otokset. Mutta nyt mekaniikkaa paljastetaan jo 200-kertaisella suurennuksella.
http://kuvaton.com/k/Y6Hq.jpg
[img]http://kuvaton.com/k/Y6Hq.jpg[/img]

Jokainen palannut mustunut piste pitää sisällään TVO:n oksentamaa Pu-239 atomirakenteita ja säteilyioneja. Ne yksinkertaisesti p o r a u t u v a t energioillaan läpi eristävän muovipintojen. Kaasuunnuttavat kaiken tieltään. No tässä näette kuolettavaa tulosta. Kaikkialla maakunnissa sama toistuu. TVO:n 2 200kg/v oksentamat myriadit reaktoriensa sylkemät kanavasäteilyatomien energiat, tritiumit, neutronit ja säteilyenergiakvantit tuhoavat k a i k e n tieltään:
http://kuvaton.com/k/Y6Hb.jpg
[img]http://kuvaton.com/k/Y6Hb.jpg[/img]

PS. JO kun levitin materiaalia 18.05.2013 aina ahnas CIA ja SUPO lähetti herjojaan JO lennosta väliin laatikoineen. Heidän mukaansa totuudelliset DOKUMENTTINI TVO:n tekosista oli ilmoitettu "loukkaavan" Öö. . . jotain tahoja? Eli POLIISEILLE olikin yhdentekevää vaikka peltikatot savuaa ydinpäästöistä. Kuhan vaan korruptiot SUPO saa! Voihan siis h e m m e t t i !

3

61

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Arto...

      Lauri??

      • arvosupi

        Suomi aikoo nostaa ydinsähkönsä 3- kertaiseksi 2023 mennessä

        Tässä seinähullussa hankkeessa on tietysti se pikku mutta, ettei maamme sähkön kulutus nouse 5% vuosi. Vaan päinvastoin laskee -5% vuosi. No suunnattomassa viisaudessaan EKP onkin päättänyt tuottaa ydinvoimaa hinnalla millä hyvänsä! Pääjohtaja Naukkarinen nauroikin, että ei ydinvoimainen sähkö maksaisi vain 4- osan ydinsähköstä. Mutta Suomea ei tällainen raha tässä kiinnosta. Mutta Pu-239 bisnekset kyllä. Pitää vaan keksiä minne dumpata maamme sähköverkon 40% ylijäämät seuraavat vuosikymmenet. Kuten tehtiin TVO:n aiemmillekin ylijäämäydinsähkölle koko 80- luku!

        No ydinsähköä alkaa tulla siis 2013 paikkeilla luokkaa 40% LIIKAA. Seuraava kysymys minne se tungetaan ydinvoimaloistamme, kun Saksa EI osta myrkkysähköjämme ylihintaisena. Norja ei kelpuuta, Ruotsi ei tarvitse. Ja Venäjän sähkö on neljäsosahintaista Suomalaiseen. Ratkaisu on sama kuin OL-2 ylijäämäsähkölle aikoinaan Ruotsiin. LAHJOITETAAN SÄHKÖT, koska laittoman Pu-239 ASEplutoniumin myynti on se ainoa ydinsyy! Omakustanne TVO:lta Ruotsiin oli 2 pennniä/kWh. Ruotsi maksoi vain 1 pennnin/kWh vuosikaudet!

        Kukaan muu maa kuin Venäjä ei ylihintaista ydinsähköä kelpuuta. Kuulinkin juuri, että Suomi aikoo yksinkertaisesti lahjoittaa seuraavat vuosikymmenet ydinsähkönsä sumeilematta sinne! Tasasähköverkkoa itärajallamme vahvistetaan 2013 kesällä jo kiivaasti. Halutaan näin varmistaa, ettei Venäjä estä Suomen 1 200kpl uraanikaivosjätevesien valuttamisia Laatokkaan. Suomi on valmis mihin tahansa kyetäkseen tukemaan USA:n himoamaa laitonta Pu - 239 myyntiään TVO:lta ulkomaihin. Korruptio yhdistettynä maamme ydintaattuun taloustuhoon ajavaan Pu-239 kaupusteluun näin takaa sen, että ydinmustapekka jää Suomeen!
        ---------

        I.L. Maanjäristys lähes 6500 kilometrin päässä - tuntui Suomessa

        Perjantai 24.5.2013 klo 15.05
        Hieman ennen yhdeksää aamulla Suomen aikaa tapahtui Ohotanmerellä, Japanista pohjoiseen, valtava maanjäristys. Hieman tämän jälkeen rupesi Helsingin seismologian instituuttiin satelemaan järistysilmoituksia.

        Järistys tapahtui Ohotanmerellä, lähes 6500 kilometrin päässä Suomesta. (COLOURBOX)
        Syvällä tapahtuneen järistyksen voimakkuus oli 8,3 magnitudiasteikolla. Seismologi Jari Kortström Helsingin yliopiston seismologian instituutista kertoo, että järistys tuntui lähes 6500 kilometrin päässä, koska sijaitsemme samalla mannerlaatalla.

        - Järistys on päässyt kulkemaan mannerlaatassa melko hyvin ja vaimentumatta, Kortström arvioi. Seismologi kertoo, että heidän saamissaan ilmoituksissa on yksi yhdistävä piirre. Ne ovat tulleet kerrostalojen ylimmistä asunnoista.

        - Järistys on osunut korkeisiin rakennuksiin Suomessa ja saanut ne hetkeksi huojahtamaan. Talojen perustuksiin on tullut eräänlainen isku. Maan pinnalla tuntui tuskin mitään.

        Maan liikahdus oli Kortströmin mukaan Keski-Suomessa 10-12 miktometriä 0,7 sekunnin aikana. Aaltorintama meni nopeasti ohi, joten on hyvin epätodennäköistä, että talot olisivat kärsineet vahinkoja. Havaintoja järistyksestä tuli ainakin Kouvolan, Tampereen, Hämeenlinnan ja Jyväskylän alueilta.

        VILLE HALONEN [email protected]

        * Arto Lauri Ihan siis MIELTTÖMÄN ISO jälleen kerran! Eikä tällaisista alati kiihtyvistä megahyperiskuista uskalleta Fukushiman jälkeen kertoa pätkän vertaa. Ettei VAAN TVO/ Posivan Onkalopelleilyjä kyseenalaistettaisi.
        Mites ne atomiherrat taas kertoikaan, ettei Fukushiman tasoisia toistu kun luokkaa kerran kymmenessätuhannessa vuodessa. Nyt iski taaas 2v sisällä! Kyllä t o d e l l a alkaa tyhmempikin tajuta MITÄ ydinvoimaloista maan sisään valuvat neutronivuot ja kanavasäteilyjen IONIkaasut maan sisällä tekevät. Ja hei folks, tää on vasta ALKUA maan alla jatkuvasti etenevistä YDINTUHOISTA!. . .
        -------

      • arvosupi
        arvosupi kirjoitti:

        - Järistys on päässyt
        -------

        N.A. Mörner Collapse 2013 sivulta 38

        "Posiva & SKB esittävät erittäin huonon ja harhaanjohtavan maanjäristyskenaarion nojautuen ainoastaan tämän päivän seismiseenvälinemediaan. Joka on arvoton vakavastiotettavassa pitkän ajan analyyseissä. Totuus on että maksimaallisetmagnitudit ajan mittaan nousevat seuraavasti:

        Ruotsissa olen dogumentoinut 58kpl M5 maanjäristystä
        6kpl M8 tai> M8 järistystä
        17kpl M7-8 järistystä
        31kpl M6-7 järistystä
        4kpl M5,5- 6 järistystä

        Ekstrapoloidaan käsittämään tulevat Posivan ydinjäteonkaloin kohtalot:
        Käsittämään Olkiluodon tulevat 100 000 vuotta on odotettavissa sinne:
        - 1 000kpl M6 järistystä
        - 100kpl M7 järistystä
        - >10 M8 järistystä
        - Sekä muutama M9 maanjäristystä niin Ruotsissa kuin Suomessakin.

        * Kuulen epäileviä ihmettelyjä siitä m i h i n konkretiaan nämä Mörnerin datat perustuu? Oikeastaan varsin helppoa. 2004 Kaolakin ihmiskunnan elinajan rajuin tsunamimaanjäristys perustui kallioperän siirtymiseen v a i n 8m! Toisaalta Suomen kallioperä on noussut viimeisen 11 000v aikana esim. Olkiluodossa pelkästään ylöspäin 830m. Pelkistettynä tämä kertoo tuona aikana tapahtuneen Olkiluotoseudulla reilusti y l i 100kpl kaolakin megatuhoa. Ja taas kuulen ihmettelyjä lisää.

        Tektoniikassa matematiikka on melkoisen simppeliä. Vuosimiljardeja Atlantin selänne on prässännyt koko Pohjolaa kasaan luoteissuunnasta noin 5cm vuosivauhdilla. Lasketaan mallia siitä tähän 11 000v* 0,05m= 550m. Huomaamme jotain ennenkokemattoman outoa maamme geologiasta. Peräti 2/3 osa Itämerialtaan, Olkiluodon maanousemasta selittyykin suoraan j a t k u v a s t i tauotta ilman jääkausiakin etenevällä Atlantinselänteen prässeillä! Eikä kuten kansalle on syötetty jääkauden jäätikköpaineeen muutoksilla! Jotka toki nekin ON mukana, mutta tramaattisesti pienemmin prosenttiosuuksin kuin luullaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En usko et meistä tulee jotain

      Se ei kuitenkaan estä toivomasta et tulisi. Toivon et voitas suudella ja se sais asioita loksahtamaan paikoilleen. Jutel
      Ikävä
      10
      2910
    2. Kuvaile itseäsi

      Kaivatullesi, niin että hän sinut tunnistaa.
      Ikävä
      115
      2155
    3. Eini paljastaa nuorekkuutensa salaisuuden - Tämä nousee framille: "Se on pakko, että jaksaa!"

      Discokuningatar Eini on täyttänyt upeat 64 vuotta. Lavoilla ja keikoilla nähdään entistä vapautuneempi artisti, joka ei
      Suomalaiset julkkikset
      43
      1574
    4. Huomenta keskipäivää

      Kivaa päivää mukaville ja söpösille. 🐺🫅❤️☕☀️
      Ikävä
      260
      1398
    5. Oletko koskaan katunut kun

      elämäsi tilaisuus jäi käyttämättä? 💔
      Ikävä
      71
      1033
    6. Olen J-mies

      Jos kerrot sukunimeni alkukirjaimen, ja asuinpaikkakuntani. Lupaan ottaa yhteyttä sinuun.
      Ikävä
      47
      911
    7. Ei sitten, ei olla enää

      Missään tekemisissä. Unohdetaan kaikki myös se että tunsimme. Tätä halusit tämän saat. J miehelle. Rakkaudella vaalea na
      Ikävä
      77
      890
    8. Sinusta näkee että

      Kaipaat paljon.
      Ikävä
      55
      884
    9. Haluaisin ottaa sinut syleilyyni mies

      Olet suloinen...
      Ikävä
      44
      795
    10. Ma 30.9 tosiko tv klo 18 suorana Tikkalanmäeltä

      Virastolta suorana. Äänestyksistä sitten puhutaan illalla ja huomenna, onko kepuvasemmisto kuntalaisten tahdon mukaan to
      Pyhäjärvi
      93
      736
    Aihe