Nyt on pakko avautua, anteeksi siis siitä.
Olen ollut masentunut vuoden verran. Masennuin viime kesän aikaan samoihin aikoihin kun syrjäydyin ja lopetin syömisen.
Minulla ei ole enään kavereitä tai ketään kenelle puhua. Olen niin yksin tässä maailmassa. Vanhemmilleni en voi puhua. Heillä on aivan liikaa muutenkin murheita. Ensi vuonna lukioon, johon en halua mennä, koska tiedän että en pärjää siellä. Olen kauhuissani myös potkiaisista ja koulun päättäjäisistä. Muut ovat innoissaan kun pääsevät laittautumaan ja laittamaan hienon mekon, mutta minä olen kauhussani! Pelkään, että näytän läskiltä ja rumalta! Olen ollut koulu kiusattu viisi vuotta, joka on alentanut itsetuntoani huomattavan paljon, mutta tiedän, että se on ollut oma syyni. Miksi menin lihomaan silloin niin paljon. Laihduin masennuksen takia viime vuonna 9 kiloa, mutta lihoin tänä keväänä kolme kiloa takaisin, koska aloin syömään enemmän ja vähensin liikkumista huomattavasti. Minusta on tullut ihan hirveän hiljainen, ujo ja pelokas kaikkia sosiaalisia tilaisuuksissa, oikeastaan kaikkialla. Koulussa, kaupungilla, juhlissa ja kaupassa. En tykkää katsoa ihmisiä silmiin enään. Itken useasti yksinäisyyttäni ja kuinka en ikinä usko löyvänäni poikaystävää, joka pitää minusta itsestäni. Menen ihan punaiseksi ja jännittyneeksi, jos joku tulee puhumaan minulle. Tunnen itseni niin innottavaksi ja rumaksi joka paikassa, vaikka yritän tehdä asialle kokoajan jotain. Olen vain niin väsynyt. Olen niin kauheasti ihastunut pariin poikaan, mutta en usko, että he pitävät minusta, joten annan kaiken vain valua kuin hiekka kämmenestäni. Pojat ovat samoja, jotka haukkuivat minua läskiksi ja ihrapalloksi kaksi- kolme vuotta sitten ( painoin silloin sen 64kg), vaikka painankin nyt jonkun 54 kiloa tunnen itseni niin kauheaksi. Olen niin kusessa ihastuksieni kanssa, hitto vieköön.
Minä niin toivoisin, että joku tulisi puhumaan, lähettäisi viestiä tai tekisi jotain minulle, mutta en usko, koska olen niin lihava, hiljainen, pullea, luuseri jne.
Miten voin kasvattaa itsetuntoani ja lieventää pahaa oloani? Mistä saan uusia kavereita, koska en vain pysty koulussa mennä puhumaan kellekkään. Menen siis ensi vuonna lukioon, joten olen 15 vuotta (melkein 16) ja minulla ei ole mitään mahdollisuutta lähtea harrastuksiin. Voitteko auttaa?
Kiitos vielä kerran, että sain purkaa pahaa oloani, vaikka tulen niin katumaan tätä avautumistani...
Olen ollut masentunut vuoden verran. Masennuin viime kesän aikaan samoihin aikoihin kun syrjäydyin ja lopetin syömisen.
Minulla ei ole enään kavereitä tai ketään kenelle puhua. Olen niin yksin tässä maailmassa. Vanhemmilleni en voi puhua. Heillä on aivan liikaa muutenkin murheita. Ensi vuonna lukioon, johon en halua mennä, koska tiedän että en pärjää siellä. Olen kauhuissani myös potkiaisista ja koulun päättäjäisistä. Muut ovat innoissaan kun pääsevät laittautumaan ja laittamaan hienon mekon, mutta minä olen kauhussani! Pelkään, että näytän läskiltä ja rumalta! Olen ollut koulu kiusattu viisi vuotta, joka on alentanut itsetuntoani huomattavan paljon, mutta tiedän, että se on ollut oma syyni. Miksi menin lihomaan silloin niin paljon. Laihduin masennuksen takia viime vuonna 9 kiloa, mutta lihoin tänä keväänä kolme kiloa takaisin, koska aloin syömään enemmän ja vähensin liikkumista huomattavasti. Minusta on tullut ihan hirveän hiljainen, ujo ja pelokas kaikkia sosiaalisia tilaisuuksissa, oikeastaan kaikkialla. Koulussa, kaupungilla, juhlissa ja kaupassa. En tykkää katsoa ihmisiä silmiin enään. Itken useasti yksinäisyyttäni ja kuinka en ikinä usko löyvänäni poikaystävää, joka pitää minusta itsestäni. Menen ihan punaiseksi ja jännittyneeksi, jos joku tulee puhumaan minulle. Tunnen itseni niin innottavaksi ja rumaksi joka paikassa, vaikka yritän tehdä asialle kokoajan jotain. Olen vain niin väsynyt. Olen niin kauheasti ihastunut pariin poikaan, mutta en usko, että he pitävät minusta, joten annan kaiken vain valua kuin hiekka kämmenestäni. Pojat ovat samoja, jotka haukkuivat minua läskiksi ja ihrapalloksi kaksi- kolme vuotta sitten ( painoin silloin sen 64kg), vaikka painankin nyt jonkun 54 kiloa tunnen itseni niin kauheaksi. Olen niin kusessa ihastuksieni kanssa, hitto vieköön.
Minä niin toivoisin, että joku tulisi puhumaan, lähettäisi viestiä tai tekisi jotain minulle, mutta en usko, koska olen niin lihava, hiljainen, pullea, luuseri jne.
Miten voin kasvattaa itsetuntoani ja lieventää pahaa oloani? Mistä saan uusia kavereita, koska en vain pysty koulussa mennä puhumaan kellekkään. Menen siis ensi vuonna lukioon, joten olen 15 vuotta (melkein 16) ja minulla ei ole mitään mahdollisuutta lähtea harrastuksiin. Voitteko auttaa?
Kiitos vielä kerran, että sain purkaa pahaa oloani, vaikka tulen niin katumaan tätä avautumistani...
Vastaukset 4
Vanhimmat
En mä usko et tässä on mitään katumisen arvosta :) Hienoa se on, et osaat noin puhua omista tunteistas! En tunne perhettäsi, mutta aivan varmasti vanhemmiltasi löytyy aikaa omalle lapselleen, jos vain menet puhumaan,
eiköhän se mene kaiken muun edelle!
Tätä nyt toitotetaan paljon ja niin pois päin, mutta jos tuntuu vaikealle kertoa esim. vanhemmille, kyllä koulusta löytyy kuraattori, joka on varmasti halukas auttamaan!
Paljon en osaa muuta sanoa, kovan myllyn oot läpi käynyt, kyllä se siitä vielä paranee, usko pois :) Tunnen henkilön, joka yritti itsemurhaa, ja jaksoi sieltä syvästä suosta kaivaa itsensä ylös, kovaa asennetta ja henkistä työtä se vaatii, mutta asiat voi aina mennä myös sinne parempaan suuntaan, vaikka niin aina ei uskoisi!
Onnea ens vuodelle lukioon, toivon et pystyt joltain saamaan apua, kyl sä sen ansaitset takuulla =)
- 16v poika
Ps. 54 kiloa, no huh! Sehän on monen pojan/miehen unelma ;) Ja kyllä naisissa lihaa luun päällä pitää olla!
' With hope anything is possible '
Nii, no... Kiitos nyt kumminkin.
Minähän olen rampannut kuraattorilla kuudennelta luokalta lähtien, viimeksi pari kuukautta sitten kun vanha ystävä kuoli äkillisesti.
Vanhempani ovat kummatkin yrittäjiä, joten heillä on paljon töitä. Äidilleni olen kyllä yrittänyt puhua, mutta aina kun olen aikomassa kertoa hänelle, hän ei kuuntele yhtään tai on niin poissa oleva, että koen sen olevan sama asia kuin puhuisin tiiliseinälle.
Onneksi kumminkaan olo ei ole mennyt pahemmaksi kuin silloin joulun aikaan oli. Melkein jo parannuin, mutta kun ystäväni kuoli otin taas takapakkia, joskus on kumminkin jo ihan hyvä olo, mutta tuntuu silti, että olen niin yksin tämän kaiken kanssa.
Kesäkin pelottaa ihan hirveästi, koska joudun olemaan kaikki päivät yksin. Mieluummin olisin koulussa tai lukiossa kuin kotona yksin omassa huoneessa tuijottamassa koneen ruutua tai televisiota.
Ps. Taisit kirjoittaa tuon 54 kiloa väärin. Tarkoiti varmaan 45 kiloa ja jos takoitit tosiaankin 54 kiloa, se on silti liikaa, koska en ole mikään pitkä.
Kiitos kumminkin kannustuksesta.
Toivottavasti ystäväsi lähti kauniisti tästä maailmasta. Jos kaipaat anonyymiä keskusteluseuraa voit mailata [email protected]. Koulukiusaamiseen kerron sellaisen vinkin, että älä välitä, niin kiusaajat kyllästyy. Miten sua on kiusattu?
Kiusaamista ei ollut enään yhdeksännellä. Kiusaaminen oli aina henkistä. Se ei ikinä mennyt fyysiseen, josta en tiedä pitäisikö olla onnellinen. Se oli pääosin haukkumista, nauramista kun teki tai tapahtui jotain "outoa" tai noloa, syrjintää se oli monta vuotta, huijaamista oli myös monta vuotta, lukkojen taakse jättämistä jne.
Miten sain kaiken kuulostamaan niin suurelta? 9 kg vuodessa on hirveän vähän, verrattuna 10 kg viikossa. En tajua itseäni, mikä minulla on! En taida edes olla oikeasti masentunut jne. Miksi ylipäätään menin avautumaan tänne näin?