Työttömyysturvaa ja muuta perusturvaa on kehitetty siihen malliin, että pienituloisen ei kannata yrittää enää rikastua. Jos olet pätkätyöläinen tai toistuvaistyötön niin unohda haaveet rikastumisesta, älä hanki mammonaa.
Ja syy tähän on se, että kun on pienten tulojen vuoksi täysin riippuvainen erilaisista sosiaalietuuksista ja kaikenlainen vauraus vähentää niitä.
Syö mitä saat ja anna tukien juosta, älä hanki omaistuutta niin sinulla on riittävä perusturva jolla tulet toimeen.
Ei voisi uskoa, että näin passiivinen järjestelmä on saatu aikaan tähän maahan jos tätä ei olisi itse kokenut.
Köyhän ei kannata enää yrittää
4
150
Vastaukset
- nykyään näin
totta joka sana.
- Hyvin menee kuitenki
Aikoinaan kun olin liiton rahoilla ja työmarkkinatuella niin ei tullut käytyä sosiaalitoimistossa laikaan. Sitä vaan sinnitteli niillä mitä on. Nyt kun on opittu sossun asiakkaaksi niin niillähän voi maksattaa hyvin monenlaisia kuluja kuten esimerkiksi hammaslääkärikäynnit ja kaikki mahdolliset muutkin laskut jotka ennen maksoin omillani.
No, ei siitä kieltäytyäkään kannata kun kerran maksajia löytyy.
Ja tämä on seurausta juuri siitä kun työttömien elämästä tehtiin aktivointipolitiikan nimissä vaikeampaa ja työmarkkinatuesta tehtiin tarveharkintainen jolloin se ei olekaan enää viimesijainen tuki.
Siperia näköjään opettaa.
- "Äläteemitään"sossu!
Niin SossuSiperia opettaa ettei kannata yrittää mitään koska siitä rangaistaan.
Älä säästä, tai menetät tuet, ryyppää kaikki rahasi niin saat lisää.
Älä opiskele, tai menetät tuet, makaa sohvaperunana, niin saat lisää rahaa.
Älä tee edes hyväntekeväysyyshommia, koska silloinkin menetät tuet! - kukatruukkuun
ansiosidonnaista tuleejoka kk 1050e käteen, on tullut jo kohta 4v. ja vielä 2v on tulossa, ei tarvi pihistellä mistään. Ostin juuri uuden ruohonleikkurin kun entinen alkoi olla jo loppun ajettu. Maksoi 399e mutta saa helposti käyntiin.Nyt lähden kukkakaupoille hakemaan ruukkukukkien taimia, alkaa kesä olla kohta siinä vaiheessa jotta on aika hoitaa tuokin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall2522308- 1921694
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä481367Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad501045- 41846
- 15827
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä31810Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver23778Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .25776Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46647