Virossa, Latviassa ja Liettuassa hotellien hinnat ovat nousussa. Kesän omatoimimatkaa suunnittelevan kannattaa miettiä matkakohdetta etelämpää, sillä monissa Balkanin maissa hotellihinnat laskevat tänä vuonna.
Nämä hintatrendit ilmenevät Hotels.comin viimeisimmästä hotellihintojen kehitystä mittavasta Hotel Price Indexistä.
Euroopan talouden yskiessä Baltian maiden menestyminen on jäänyt vähemmälle huomiolle. Euroalueen vaikeuksista huolimatta eurovaluutan käyttöönottoa voidaan pitää hyvän taloudenhoidon seurauksena. Virossa yhteisvaluutta Euro otettiin käyttöön jo 2011, Latvia pyrkii liittymään euroalueeseen 2014 ja Liettua suunnittelee seuraavansa 2015.
Alueen talouskasvu näkyy myös Baltian hotellihinnoissa. Esimerkiksi Viron hotellihinnat nousivat viime vuonna 9 prosenttia verrattuna vuoteen 2011. Vuonna 2012 hotellihuone maksoi etelänaapurissamme keskimäärin 85 euroa yöltä.
Latviassa hotellihinnat kipusivat 6 prosenttia ylöspäin, ja huoneen sai vuonna 2012 keskimäärin 66 euron hintaan. Liettuan hotellien hinnat kasvoivat 4 prosenttia, mutta hotelliyön sai edelleen kohtuulliseen 62 euron keskihintaan.
hotellihinnat 2013
4
329
Vastaukset
- Riganieki
Oliko tuo copy-paste jostain? No, hyvää tietoa sinänsä.
Mitä tulee majoittumiseen, niin olisi täällä Riiassa tarjolla vanhassakaupungissa 1(2) h keittiö, rempattu. Hyvä sijainti, ei kaiken turistimassan keskellä.
Satunnaisille matkailijoille 55 eurolla yöltä. Lisää voit meilailla [email protected] - lättitravel
Hinnoissa kannattaa olla tarkkana....Riika kallistuu heti turistikauden alussa mutta huoneen saa jo halvemmalla vähän keskustan ulkopuolelta tai naapurikaupungeista jos pidemmäksi aikaa jää
Jurmalassa on kesällä huippuhinnat - Kengät ulko-ovelle
Tarton lähellä tutussa maatilamajoituksessa maksoi keväällä 2-hengen huone muistaakseni 30 euroa.
- jess3
tartu on vähän kaukana riikasta...mutta hyvä paikka käydä kuitenkin
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persut eivät ole kertoneet euronkaan edestä säästökohteita
Mutta änkyttävät kysellä niistä muilta jatkuvasti. Vaikuttaa ettei persuilla ole kykyä omaan ajatteluun ja päätöksenteko2713376Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.1031673- 661233
Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra1991067- 571033
Odotettu tulos Taivalvaaran hiihtokeskuksen osalta
"MCS Finland Oy on ilmoittanut Taivalkosken kunnalle 30.4.2026, että se irtisanoo Taivalkosken kunnan ja MCS Finland Oy:50976- 63961
Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is199871- 42807
- 47782